perjantai 4. elokuuta 2017

Lisää musiikkia

               

Tässä ruusukehyksessä voit ikuistaa itsesi, jos tulet meille konserttiin!

Tänään oli vuorossa toinen Kalle Toivion urkukonsertti meidän kivikirkkomme upeilla ranskalaisromanttisilla uruilla. Kuulimme Deckerin Ave Maris Stellan, Sibeliuksen Finlandian sekä improvisoidun urkusinfonian Hämeenniemen säveltämiin teemoihin. Finlandiasta en urkusovituksena ole kovin kiinnostunut, sillä se on mielestäni niin vahvasti orkesteriteos, että uruilla soitettuna jotenkin "laimistuu". Tämänpäiväinen Frickerin versio Toivion käsissä soi ihan hyvin, yksi parhaista uruilla soitetuista ja niitä olen kuullut aika monta vuosien aikana.

Toinen päivän konsertti oli Niklas Pokin luentokonsertti Erkki Melartinin Per Speculum in Enigmatae -sävellyksestä. Samalla hän kantaesitti teoksen. Oli mielenkiintoista kuulla sävellyksen taustoista, sillä kuuntelu sai sen jälkeen ihan uusia sävyjä, kun osasi ohjata tarkkaavaisuutta Niklaksen kertomiin musiikillisiin yksityiskohtiin. 

Konserttien välissä kävin koulussa totuttelemassa työhönpaluuseen. Oikeammin paiskin hommia hiki hatussa! Sainkin paljon aikaiseksi. Nyt kuitenkin nautitaan vielä pidennetystä viikonlopusta ennen koulun alkua. 

2 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Työt haittaavat hyviä harrastuksia. Onneksi Sinulla vielä vapaa viikonloppu.
Siellä olisi mukavaa seurattavaa, vaan en ehdi täälläkään mukaan moniinkaan tapahtumiin työn ulkopuolella.
Marjojen säilöntäsouvi on alkamassa.

Jaana kirjoitti...

Minulla taas marjat ovat jääneet vähemmälle näiden konserttien vuoksi.