keskiviikko 9. elokuuta 2017

Kuvataideviikoilla

               

Sunnuntaina kävin tutustumassa Kuvataideviikkoihimme. Nykytaiteen katselmuksessa kuraattori Pirjetta Brander on loihtinut mielestäni oikein hyvän näyttelyn, ehkä parhaan koko viikkojen historiassa. Teemana on tänä vuonna Kesä, jota kuvaamassa on 37 taiteilijaa ja kaksi taiteilijaryhmää. 

Sonja Vellosen akvarellit koivun rungoista olivat aivan huikean hienot. Ihan mykistyin niiden kauneudesta ja huoneen vallanneesta seesteisestä tunnelmasta. Olisin voinut viipyä niitä ihailemassa vaikka kuinka kauan. 

               

Olga Palomäen ääniteosta kuuntelin tyynyllä istuen ja ihmetellen: Vain taiteilijalla tulee mieleen loihtia tällaista!

Mieleeni jäivät myös useat videoteokset, jotka olivat hyvin mielenkiintoisia, kauniisti kuvattuja, luontoa ylistäviä ja ymmärrettäviä. (En aina jaksa innostua videoista, joista ei saa mitään tolkkua pitkänkään katsomisen jälkeen.) 

               

Jokaisen pitäisi päästä paikan päälle itse katsomaan teoksia. Toisen kuvaamana kaikki jää haaleaksi. Olen iloinen, että kaupunkimme kustantaa aina koululaiset ilmaiseksi näyttelyyn lukuvuoden alussa. Suuri kiitos siitä!

Vielä ehtii tutustumaan Suomen merkittävimpään nykytaiteen kesänäyttelyyn...

3 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Todella hienoa, että koululaiset pääsevät näyttelyyn. ja jos joka vuosi 9 vuoden ajan, niin kyllähän siinä jotain jäänee sielun sopukoihinkin.

Maisakaisa kirjoitti...

Nyt alkoi harmittaa, että Kuvataideviikon näyttely jäi tänä kesänä väliin, vaikka muut taidemuseot katsoimmekin. Armaani ei oikein jaksa nykytaiteesta innostua... Mahtavaa tosiaan, että kaupunki antaa taide-elämyksiä koululaisille joka vuosi! Näyttely on aina ainutlaatuinen, ja niitä katsomalla toivottavasti kasvatetaan tulevaisuuden taideyleisöä, ehkä myös taiteilijoita.

Jaana kirjoitti...

On myös mukava huomata, että kaiken ikäiset oppilaat käyvät mielellään katsomassa taidetta. Oman luokan kanssa hyödynnetään myös puolen kilometrin päässä koulusta olevaa kaupungintalon taidenäyttelytilaa. Käymme siellä monta kertaa vuodessa katsomassa tarjolla olevat näyttelyt ja aina se on myös oppilaiden ;=) mielestä kivaa.

Käymme myös muissa kävelymatkan päässä olevissa taidenäyttelyissä. Viime talvena eräs taiteilija vieraili luokassamme ja saimme taiteilla yhdessä. Samoin konserteissa vierailemme aina, kun se on mahdollista.