Kalevalan päivänä

Mieleni minun tekevi,

aivoni ajattelevi

lähteä laiskasti lepäämään,

virvoittaa vaivainen vartalo

unen utuisen uskolla,

kuvilla kaikkein kauneimmilla.

Pirteä oli päivä perjantain,

huomista hartaasti halajan.

                                                                                           (JP 28.2.2014)

Hyvää yötä!

Puukiipijä

Mökillä ikkunaan lentänyt pikkulintu oli puukiipijä. En sitä aluksi tunnistanut kuolleena, kun höyhenpeitekin oli sikin sokin, vaikka muuten se onkin ihan tuttu lintu puun rungolla. Tutkin lintukirjaa ja heti onneksi osui silmään. Ohut, kaareva nokka jäi mieleeni.

Eipä ole ennen tämän lajin lintu ikkunaan lentänyt. Puukiipijöitä on mökin maastossa ja pihapiirissä, sillä meillä on lähistöllä runsaasti suuria puita, joita se tarvitsee. Kerran saunan lauteillakin seurasin, kun se kulki männyn runkoa pitkin ylös ja alas aivan ikkunan takana olevassa puussa.

Lintulaskennat ovat menossa meilläpäin. Olen kaksi kertaa viime päivien aikana tavannut tutun lintuharrastajan reppu selässä kulkevan maastossa kiikari kaulalla. Varmasti kohta jo saadaan meilläkin ensimmäiset harvainnot muuttolintujen saapumisesta. Etelämpänä on jo nähty kiuruja ja töyhtöhyyppiä.

Meiltä on kaikki lumet sulaneet!

Huomaavaisuutta

Olen muutaman kerran miettinyt, että äidin siivousfirmaan pitäisi ottaa yhteyttä. Kun toimintakyky on alentunut, on mahdollista saada palveluita alvittomana yksityiseltä palveluntuottajalta. Äiti on kuitenkin maksanut tähän asti täyttä hintaa. Asian selvittäminen on vain jäänyt, kun kaikenlaista muuta on tapahtunut viime aikoina.

Eilen minulle soitettiin siivousfirmasta. Halusivat keskustella juuri tästä äitini alvi-asiasta. Kaikki tulikin selväksi puhelun aikana. Tänään he tekivät äidin kanssa sopimuksen asiasta, kun olivat siivoamassa hänellä.

Ihanaa, että jotkut asiat ratkeavat melkein itsestään ilman, että täytyy otta selvää, soittaa, juosta paikanpäällä ja vaatia! Kiittelinkin siivoojaystäväämme aloitteellisesta asioiden hoidosta.

Toisen kerran törmäsin avuliaisuuteen tänään kaupassa, kun yhdellä kädellä pakkasin tavaroita koriin. Miesmyyjä kassalla kysyi ystävällisesti, tarvitsenko apua. Sanoin selviäväni, mutta kiittelin huomaavaisuudesta.

Tällaiset asiat lämmittävät sydäntä!

Vapautta!

Vaikka kipsikäsi kahlitsee, tänään koin kuitenkin sanoinkuvaamattoman vapauden tunteen: Pystyn ajamaan autoa!

Kokeilin ensin vaihteiden vaihtamista ja kun se onnistui, starttasin (vasemmalla kädellä!) ja lähdin käymään mökillä. Ajaminen sujui ihan hyvin, mutta sen verran kipsi haittaa, ettei tule mieleenkään lähteä satoja kilometrejä hurjastelemaan. Pikkumatkat riittävät hyvin.

Perillä kävelin varovasti osaksi jäisellä tiellä, jotten lankea uudemman kerran. Sen sijaan mökillä ei ollut lunta laisinkaan. Rinteet olivat ihan paljaat kuin huhtikuussa konsanaan. Kummallista! Äimistelin kukkapenkkien ääressä, mutta onneksi ei krookuksia tai narsisseja vielä näkynyt.

Jään päällä oli vettä, mutta se ei haitannut retkiluistelijoita, jotka viilettivät ohitse kuivia reittejä hakien. Minä en sattuneesta syystä uskaltanut jalallani jäälle astua! Ilma oli pilvinen, mutta pientä auringon aavistusta näkyi taivaanrannassa.

Ylämökin verannalla oli kuolleena ikkunaan lentänyt pitkänokkainen pikkulintu. Tutkiskelin sitä pitkään, mutta en tunnistanut lajia. Pitääkin tänään vielä katsoa lintukirjasta, jos nimi löytyisi.

Vielä pitkään illalla oli hyvä olo autolla ajamisesta. :=D

Kaikuja töistä

Eilen poikkesin kävelylenkillä työpaikalla. Sijaiseni joutui heti ensimmäisen viikon kunniaksi kokemaan normaalityön ohessa pulpettirumban, sillä talviloman aikana koulumme vanhat pulpetit viedään pois ja uudet saadaan tilalle. Ihan mukava juttu! Vanhemmat saivat ostaa pulpetti-tuoliparin muutamalla eurolla ja vanhoja menikin hyvin kaupaksi.

Kävin luokassa katsomassa, että oikeat pulpetit olivat menossa laitosmiesten mukaan. Hyvin oli homma hoidettu ja viimeiset kalusteet odottivat poisroudausta. Tällä viikolla pitäisi sitten uusien ilmestyä, jotta ovat valmiina ensi maanantaiksi, kun oppilaat palaavat lomalta.

Aamupäivällä kävi työtoverini tuomassa minulle kauniin tulppaanikimpun ja kortin koko työyhteisön ja oppilaiden puolesta. Lämmitti sydäntä! Oli liikuttavaa lukea kortista kaikkien oppilaidenkin nimet, niin oman luokan kuin muidenkin.

Juttelimme kollegan kanssa tunnin verran työkuulumisia ja oli mukava kuulla, että kaikki oli koulussa ok. Tiesinkin, sillä "eihän sota yhtä miestä kaipaa". Ensi viikolla pitää pistäytyä oppilaita tapaamassa ja katsomassa uusia pulpetteja.

Sunnuntaitunnelmia

Olin tänään kuoron kanssa messussa. Räväytimme viimeisellä laululla (Simojoen Pekan Evankeliumi), sillä teimme sen varsin gospel-henkisesti taputuksineen ja viihteellisine saundeineen. Puhuimme myös osan tekstistä säestyksen päälle, joka teki aika metkan tunnelman. Koska kanttorimme loihti uruista "bassoja ja sähköurkuja", minun tehtäväkseni jäi johtaminen. Yhdellä kädellä! Minä kun niin jo luulin pääseväni rivikuorolaiseksi.

Laulut sujuivat varsin hyvin ja olimme tyytyväisiä. Oli niitä harjoiteltukin tavallista pidempään. Nyt palataankin normijärjestykseen, sillä ennen seuraavaa keikkaa ehtii olla vain kaksi treeniä.

Heräsin aamulla jostain syystä jo neljältä, joten otin ruhtinaalliset päiväunet iltapäivällä. Kävin kävelyttämässä äitiä, kun vesisade päättyi. Olikin mukava ulkoilla, kun ei satanut. Varsin harmaa päivä on kyllä ollut.

Illalla katselin olympialaisten päättäjäiset. Siellä oli ihan kivaa ohjelmaa taas tarjolla. Ihastelin erityisesti Gergievin johtamaa tuhatpäistä nuorten kuoroa, joka lauloi Venäjän kansallislaulun. Siinä on kyllä yksi hienoimpia kansallislauluja maailmassa! Sydämessä sykähtää aina, kun sen kuulen. Se on vain niin mestariteos sävellyksellisesti!

Ilotulituksen taustalla soi Tsaikovskin pianokonsertto, joka oli myös aivan mahtava valinta. Täytyy kehua venäläisiä, sillä kisat, puitteet ja juhlat olivat hienosti toteutettu. Rahaa on palanut liikaakin!

Hyvä ystäväni vaimoineen lähti tänään Thaimaahan kolmen viikon lomalle. Toivottavasti ovat onnellisesti koneessa ja aamulla perillä! Minulla ei ole talvilomafiilistä ollenkaan, vaikka meillä on nyt loma aluillaan. Käsi mokoma sotki tunnelmat kokonaan. Onhan näitä lomaviikkoja pakosti edessä vielä monta!

Mielenkiintoisia ohjelmia 2

Inhimillinen tekijä kertoi perjantai-iltana kuulomatkan kuurosta melkein kuulevaksi. Ohjelmassa tavattiin 3 eri-ikäistä henkilöä, jotka olivat saaneet sisäkorvaistutteen avulla kuulonsa takaisin. Lisäksi yhden mukanaolleen äiti avasi tuntemuksiaan ratkaisuista, joita kuuron lapsen vanhemmat joutuvat tekemään.

Implantti ei tarkoita, että kuulisi samalla tavalla kuin kuulevat. Se kuitenkin tuo ympäristön äänet esille paljon paremmin kuin kuulolaite. Monille kuuroille tai lähes kuuroille se on avannut tien takaisin kuulevien maailmaan ja sosiaaliseen elämään. Kommunikoinnin helpottuminen onkin varmaan se suurin apu. Esille nousi myös suunnaton ilo nauttia musiikista ja luonnonäänistä.

Ohjelmasta nousi esiin riemu ja helpotus elämänlaadun ja kommunikoinnin parantumisesta. Implantin avulla on saatu jotain sellaista, mitä paraskaan kuulolaite ei voi tuoda. Lääketiede ja tekniikan kehitys on tehnyt suuria läpimurtoja, joihin tämäkin keksintö kuuluu.

Itse olen monesti miettinyt, kumpi olisi surullisempaa menettää: näkö vai kuulo. Äitini ystävä sokeutui elämänsä loppuvaiheissa ja se oli musertavan suuri taakka kantaa. Musiikki-ihmisenä kuulon menettäminen olisi järkyttävä tilanne. Kumpikin aisti on niin tärkeä ihmiselle, ettei valintaa varmaan voi tehdä. Ainoa, mitä voi toivoa ja rukoilla, on molempien aistien säilyminen toimintakykyisinä.

Mielenkiintoisia ohjelmia

Kun elämä on hidastunut kipsikädestä ja sairauslomasta johtuen, ehtii tehdä sellaisia asioita, mitä välttämättä tavallisella työviikolla ei aina ehdi. Olenkin tällä viikolla katsellut televisiota paljon enemmän kuin muulloin.

A-studio käsitteli illalla tasa-arvoista avioliittolakia, joka on tulossa eduskunnan lakiasiainvaliokunnan käsiteltäväksi. Tahdon 2013 -kansalaisaloitekampanja on ajanut sukupuolineutraalia avioliittolakia Suomeen, sillä olemme ainoa Pohjoismaa, missä tämä kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu ei vielä toteudu. Ohjelmassa keskustelivat aiheesta kansanedustajat Jaana Pelkonen ja Timo Soini, kampanjakoordinaattori Milla Halme ja politiikan tutkija Erkka Railo.

Ohjelmassa korostui ihmisten epämääräinen käsitys laista. Monet vieläkin luulevat sen liittyvän "kirkkohäihin", vaikka tästä ei todellakaan ole kysymys. Lakialoite liitty pelkästään siviilivihkimiseen ja uskonnolliset yhteisöt ja kirkkokunnat päättävät omista käytännöistään.

Jaana Pelkoselle sukupuolineutraali avioliittolaki oli tasa-arvokysymys, Timo Soinille omantunnon asia, josta hän ei anna piiruakaan periksi. Vaikka usein nautinnolla kuuntelen Soinin sanavalmista ja värikästä puhetta, nyt lievästi ärsyynnyin. Johtui varmasti siitä, että itse olen samaa mieltä Pelkosen kanssa: Ihmisten tulee olla yhdenvertaisia lain edessä. Kirkko voi olla vihkimättä homopareja, jos ei halua sitä tehdä. Uskon kuitenkin, että Jumala ei halua erotella meitä sukupuolisen suuntauksen mukaan, eikä tasa-arvoinen avioliittolaki mielestäni ole ongelma, jos ei siitä varta vasten kirkossa haluta ongelmaa tehdä. Nyt on suuri poru ja uskon sekä seurakunnan kannalta tärkeämmät kysymykset jäävät tämän asian varjoon.

Ohjelmassa keskusteltiin myös tutkimuksesta, jonka mukaan 108 kansanedustajaa suhtautuisi myönteisesti sukupuolineutraaliin avioliittolakiin, mutta miten he lopulta äänestävät, on tietenkin eri juttu. Perussuomalaisten edustajien kantaa ei tutkimuksessa ollut laisinkaan, sillä heitä kai sitoo ryhmäkuri

Henkilökohtaisesti toivon, että laki menisi läpi. Tämän jälkeen voisimme siirtyä käsittelemään tärkeämpiä asioita, esimerkiksi miten saisimme rahan riittämään laadukkaisiin peruspalveluihin niin kunnissa kuin seurakunnissakin.

Kivun hallintaa

Kipu on ihmiselle hankala seuralainen. Kun joudumme toimenpiteisiin, monet jännittävät tilannetta juuri kivun vuoksi. Jos tiedetään, että kipua ei tunnu tai se pystytään hyvin hoitamaan, operaatioon meno on paljon helpompaa.

Tähän ikään meneessä olen kokenut monenlaista. Kipukin on tullut varsin tutuksi. Olen yleensä hyvin luottavainen, että nykylääketiede saa kivun hoidettua ja jos kaikkea ei voi poistaa, tiedän kokemusteni perusteella pystyväni kipua myös aika hyvin sietämään.

Käsikipuun sain lääkkeeksi Tramal retardia ja Panadol fortea. Kuuliaisesti lääkitsin itseni ensimmäisenä iltana ohjeiden mukaan kamalin seurauksin! Tramadoli on keskushermostoon vaikuttava opioidi eikä totisesti sopinut minulle: Jo yksi tabletti huimasi, sydän muljahteli rinnassa, kädet tuntuivat aivan voimattomilta ja pahoinvointi nosti päätään asentoa vaihtaessa. En voinut nukkua, kun nukahtamishetkellä aina säpsähdin pahan olon tunteesta hereille. Käsikipu oli pientä verrattuna inhottavaan kokonaisolotilaan.

Yhden tabletin vaikutusaika oli 24 tuntia, joten tiistai meni suurimmalta osin sängyn pohjilla. Päätin, että en koko Tramaliin enää koske. En soittanut osastolle lääkkeen vaihtoa varten, sillä Panadol on riittänyt hyvin eikä käsi juurikaan kipuile.

Opioideista olen sairaalassa aiemminkin saanut pahan olon, sillä muutamassa leikkauksessa olen kokenut samanlaista tunnetta ennen kotiuttamista. Ilmeisesti olen saanut jotain opioidiryhmän lääkettä suoraan suoneen. Pitääkin muistaa jatkossa sanoa, etten todellakaan halua tämän ryhmän lääkkeitä, jos olotila muuttuu tuollaiseksi!

Me kestämme lääkkeitä eri tavoin, toiselle auttaa, toiselle ei. Oli merkillistä kuulla, kuinka monta selkäleikkausta läpikäynyt ystäväni ei reagoi Tramaliin mitenkään. Ja minulla sekosi heti koko kroppa!

Keskustelupalstalta kävin lukemassa, että Tramalia hankitaan huumaustarkoitukseen hanakasti. Ostotarjouksia yhteystietojen kera löytyi, voi, voi! Minä en tästä lääkkeestä saanut minkäänlaisia kiksejä, ainoastaan kamalaa oloa!

Kultaa!

Leikkaus

Ihanaa, että leikkaus on ohitse ja nyt jokainen päivä on toipumista.

Leikkaus oli todella positiivinen kokemus. Aikataulu piti heti alussa ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo operoitavana. Puudutus tehtiin kainalosta ja oma tehtäväni oli sanoa, koska johdettava sähkö tuntui oikeissa sormissa. Näin puudute saatiin kohteeseensa. 

Oli merkillinen tunne huomata, että käsi katoaa hallinnasta. Toisella sitä kannoin leikkaussaliin kävellessä ja ihmettelin, oliko tuo veltto pötkö todella jotain minulle kuuluvaa. Haamuasento jäi päälle ja tuntui, että käsi oli - opettajalle hyvin sopivasti - viittausasennossa, vaikka näin sen lepäävän vaakatasossa. Tämä tunne oli koko sairaalassaoloajan.

Leikkauksessa peukun nivelsiteen (myös jänteeksi sitä sanotaan) todettiin olevan irti, mutta luuta se ei ollut lohkaissut mukanaan. Se oli myös niin hyväkuntoinen, että saatiin hyvin paikoilleen. Leikkauksen aikana lääkäri selitti eri vaiheita minulle, joka tuntui tosi mukavalta. Olisipa vielä nähnyt, mitä kädelle tehtiin! Olen tosi kiinnostunut kaikesta tällaisesta.

Hyvin nopeasti leikkauksen jälkeen sain syödä ja konjakkiakin olisi ollut tarjolla, josta kuitenkin kieltäydyin. Syönnin jälkeen puin vaatteet päälle ja sitten jo kotiutettiinkin vauhdilla käsi edelleen puuduksissa. 

Hauska yksityiskohta oli, että kaikki minua hoitaneet olivat miehiä anestesiahoitajaa lukuunottamatta. Samoin muut huoneemme potilaat olivat miespuolisia, mutta heistä en nähnyt kuin jalat! Olihan se mukavaa, kun läksiäisiksi komea mieshoitaja napitti puseroani kiinni.  ;=)  Kaiken kaikkiaan tuli erittäin positiivinen kuva yksityissairaalan, tässä tapauksessa Dextran, toiminnasta.

Väsynyt olen ollut, joten sohvan pohjilla on tullut aikaa vietettyä. Käsi on tänään jo kivuton. Alan tottua yksikätisen mielenkiintoiseen elämään!

Siinä se on!

Elämäni ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen kipsi on paketoitu käteeni. Leikkaus sujui hyvin ja kivuttomasti. Lyhyemmän kaavan mukaan mentiin, sillä käsi puutui hyvin ja alkuperäinen katkennut side oli käyttökelpoinen eikä ranteeseen tarvinnut kajota. Sain jopa valita, otanko punaisen vai sinisen värin kipsiini.

Nyt ollaan lääketokkurassa...

Jäällä

Tänään tapasin luokkaani tulevan sijaisen. Oikein miellyttävä nuori, pätevä opettaja ja saimme kouluasiat kuntoon. Helpottunein mielin siirsin vastuun sijaiselle.

Tapaamisen jälkeen lähdin mökille. Siellä oli kerran aurattu tie, mutta siinä ei montaa senttiä ole lunta ollut. Oli kuitenkin kiva kävellä pihaan, kun oli auratun näköistä.

Etelä-Suomesta oli tultu talvilomalle. Vastarannalta kuului vaimeaa ääntä, mutta muuten oli aika hiljaista.

Kaikki oli ok. Harmaa päivä, vaikka pikkiriikkisen lämpötila oli miinuksen puolella. Jäällä oli ollut vettä, mutta se oli jäätynyt uudelleen. Suksen jälkiä näkyi ja olisi ollut mukava kävellä pidempäänkin.

Viime kerralla rantaan tekemäni sydämet näkyivät vielä ystävänpäivän kunniaksi. Mökki - rakas, niin rakas paikka!

Ystävänpäivänä

Tässä harjoittelen kieli keskellä suuta kirjoittamaan kynällä ja käyttämään konetta vasemmalla kädellä. Jos taitoa vaikka tarvittaisiin seuraavien viikkojen aikana!

Selvittelyä

Ei tullut vielä lähtöä leikkaukseen. Koko päivä on mennyt asioita järjestellessä ja iltapäivällä tuli helpottava tieto: leikkausaika on järjestynyt ensi maanantaille Dextraan. Ei tarvitse olla joka päivä lähtövalmiudessa eikä mennä Taysin päivystykseen norkoilemaan ja odottelemaan.

Onneksi on loppuviikko aikaa järjestellä työasioitakin. Hyvä homma!

Jänne poikki

Tays tai urheiluklinikka Dextra kutsuu! (Ei onneksi kuitenkaan tuo Radiuksen puoli, joka on kuvassa.)

Olin tänään käsikirurgin vastaanotolla.  Menin kuin soitellen sotaan, sillä luulin, että käsi oli hyvin parantunut. Vielä mitä! Tuomio oli tyly: Peukalon jänne on irti tai poikki ja käsi on leikattava. Hassua, kun en ole yhtään särkylääkettä syönyt koko aikana!

Kun tapaturmasta on kulunut jo kolme viikkoa, leikkauksella on kiire. Luultavasti jännettä ei voida enää kiinnittää, vaan uusi on otettava ranteesta käsivarren puolelta. Minulta sellainen löytyy. Kolmasosalla ihmisistä sitä ei ole, ei ollut käsikirurgillakaan.

Leikkaus tehdään päivystysleikkauksena Tayssissa tai Dextrassa, riippuu siitä, kumpaan pääsee nopeammin. Asia selkenee huomenna, kun soittelen lääkärille. Jatkossa kuljen sitten puhelin taskussa, sillä leikkaus tehdään aikavälillä huominen - ensi maanantai. Puudutuksessa leikataan ja operaation jälkeen 4 viikkoa käsi on kipsissä sekä vielä 2 lastassa, joten kokonaistoipumisaika on 6-8 viikkoa! (Huokaus!)

No, leikkaus on pieni verrattuna moniin muihin. Käsi kulkee mukana kipsissä paremmin kuin jalka, joten en ole kovin murheissani. Sairaalareppu on pakattu valmiiksi, joten kun kutsu käy, ryntään töistä kotiin ja taksilla Tampereelle.

Kaikki vastaanotetaan, mitä elämä tuo. Päivä kerrallaan... Jos blogi hiljenee, makaan leikkauspöydällä. Mukavaa ystävänpäivää!

Onnea, Enni!

Enni Rukajärvi toi Suomelle ensimmäisen olympiamitalin. Jee, Suomelle hopeaa lumilautailussa! Slopestyle ei näytä arkajalkojen lajilta, joten kovapäinen tyttö tämä Enni. 

Kiitos, kumarrus ja onnea!

Lauantaita

Näin kauniit kuurankukat ovat muisto vain! Koko päivän on ollut harmaata ja satanut ajoittain vettä. Ilmasta huolimatta olen kävellyt pitkän lenkin ulkona ja samalla vein äidille hänen pyykkinsä puhtaina takaisin.

Meidän vähät lumet sulavat varmaan kohta kokonaan pois. Nyt on plussan puolella ja samaa on luvattu viikoksi eteenpäin. Nurmikko paistaa paikka paikoin jo lumen alta.

Samuel ja sisareni olivat iltapäivällä monta tuntia minua ilahduttamassa. Samuel rakensi ihan itse ilman apua korkean tornin palikoista ja söi hyvällä ruokahalulla kakkua ja mandariinejä. Sain monta halia ja pusua poskelle. Ihana Samuel, tädin kultapoika!

Sotshin avajaiset

Katselin äsken Sotshin talviolympialaisten avajaiset. Hienot olivat, ihan yllätyin. Odotin jotain venäläistä mahtipontisuutta, mutta ne olivatkin hyvällä maulla tehdyt ja tyylikkäät. Pidin!

Kohokohta minulle oli olympialipun tuonti stadionille. Lipun yhtenä kantajana oli kapellimestari ja Mariinski-teatterin johtaja Valeri Gergiev, jonka olen itse henkilökohtaisesti monet kerrat tavannut Mikkelin musiikkijuhlien konserttien tahtipuikoissa menneinä vuosina. Mahtava musiikkimies! Hienoa, että hän oli saanut näin suuren kunnian näissä avajaisissa.

Gergievistä on jäänyt mieleen hänen tapansa harjoituttaa orkesteria viime tippaan ja ylikin: Kaikki konsertit aina myöhästyivät aloitukseltaan. Ei ollut yhtään kummallista seistä konserttisalin oven takana yli puoli tuntia alotusajan jälkeen odottamassa, että pääsisi edes sisään - puhumattakaan konsertin alkamisesta. Mutta suurelle mestarille antaa paljon anteeksi!

Olympiatulen syttyminen oli myös hienosti toteutettu. Huomenna voi sitten alkaa jännittää (Huom. Ei jännittämään, vaikka se onkin jo luvallista!) suomalaisten suorituksia. Peukut pystyyn!

Ruokakaupassa

Töiden jälkeen suuntasin ruokakauppaan ja tein äidilleni ostokset. Raahasin muovikassillisen tavaraa hänelle ja pois tullessani kävin tekemässä omat ruokaostokset. Kassista tuli tällä kertaa vielä painavampi ja olin iloinen, ettei kantomatka ollut kovin pitkä. Kädet olisivat venyneet työlaukun ja ruokakassin kantamisesta kohta maahan saakka. Myös vieläkin kipeä käsi hieman häiritsi.

En tiedä, mistä johtuu, mutta ruokakaupassa käymistä inhoan. Yritän sitä aina lykätä mahdollisimman pitkälle ja menen sitten, kun joku tärkeä asia on ihan loppu. Tänään piti hakea levite leivän päälle.

Olen aina joskus miettinyt, mistä ruokaostosharmitus on tullut tai mistä se johtuu, mutta en vain tiedä. En ole mikään shoppailijaluonne muutenkaan. Kuitenkin ihan liukkaasti lähden ostamaan erikoisliikkeestä puuttuvaa asiaa enkä sen kanssa vitkuttele. Ehkäpä ruokaostokset vain ovat niin arkisia, ettei väsyneenä työpäivän jälkeen jaksaisi.

Toisaalta pitää olla kiitollinen, että asumme korkean elintason maassa, jossa kaupat notkuvat ostettavaa ja rahaakin ostamiseen löytyy. Toinen hyvä asia on, että ruokakaupat ovat lähellä. Maalla matkaa saattaa olla kymmeniä kilometrejä lähimpään.

Joten eipä tässä oikeasti ole mitään maristavaa!

Vakuutuksista

Postiluukusta kolahti uusi vakuutuskirja. Lueskelin sen läpi ja katselin päätäni pudistaen vuoden vakuutusmaksuja. Kohtalaisen korkea summa, joka kuitenkin käsittää hengen, tapaturmat, asunnon, auton ja mökin.

Joku on sanonut, että vakuutusmaksuja makselee mielellään turhaan. Näinhän se on. Mitään ikävää ei kohdalleen haluaisi osuvan. Kuitenkin maksut ovat aika hintavia ja kun on monet kohteet vakuutettu, bonuksien ja alennustenkin jälkeen maksettavaa jää ihan kunnolla.

Yhtäkkiä hoksasin, että minullahan on tapaturmavakuutus lyhytaikaisen työkyvyttömyyden varalta, jota voisi soveltaa tähän käteni loukkaantumiseen. Soitinkin vakuutusyhtiöön tänään ja ilokseni huomasin, että korvauksen hakeminen sujui puhelimitse tosi kätevästi. Ainoastaan muutamia papereita pitää lähetellä.

Monet ovat tapelleet vakuutuskorvauksien kanssa, mutta itse sain hyvää palvelua ja näyttäisi siltä, että nopeasti ja suhteellisen vaivattomasti korvaussumma tilille kilahtaa. Mukavaa!

Tulipalo

Olen pari päivää sulatellut yhtä elämäni suurimmista säikäytyksistä!

Lauantaina illansuussa ystäväni soitti minulle ja kertoi, että hän on parvekkeella 9. kerroksessa, asunto täynnä savua talossa syttyneen tulipalon vuoksi ja odottaa palomiehiä pelastamaan. Onneksi istuin, muuten olisi jalat notkahtaneet alta! Rauhoittelin ystävääni, vaikka oma sydämeni takoi tuhatta ja sataa. Ystäväni oli kuitenkin hyvin tyyni ja onneksi oli ajoissa siirtynyt parvekkeelle. Juttelimme hetken, mutta päätimme säästää hänen kännykkänsä akkua, jos vaikka joutuisi vielä puhumaan hätäkeskuksen kanssa.

Odottelin tunnin verran täällä 90 kilometrin päässä sydän levottomana. Enpä muuta voinut kuin rukoilla. Vihdoin tuli helpottava tieto: Palomiehet olivat pelastaneet asukkaat eikä kukaan ollut loukkaantunut pahasti. Muutama asukas oli hengittänyt savua.

Koko kerrostalon yksi rappu evakuoitiin rappukäytävässä palaneen sohvan vuoksi, joka ilmeisesti muutossa oli lykätty portaikon alle odottamaan myöhempää kuljetusta. Joku oli sen tuikannut tuleen sillä seurauksella, että koko rappukäytävä oli hetkessä täyttynyt savusta, alempien kerrosten käytävälamput olivat sulaneet, ikkunat rikkoutuneet ja portaikko noen peitossa. Sähkötkin olivat poikki.

Ystäväni majoittui poikansa luokse. Oli niitäkin, jotka joutuivat turvautumaan hätämajoitukseen. Kotiinpääsystä ei ole tietoa, näillä näkymin ehkä viikonlopuksi voisi päästä takaisin. Tavaroita on saanut noutaa tiettynä kellonaikana.

Tämä oli tahallaan sytytetty tulipalo, joka poiki vielä pari pienempää ympäristössä seuraavana päivänä. Joku häiriintynyt on ollut ahkerana ja kylvänyt pelkoa asukkaisiin. Niin kauan, kun tekijä on vapaalla jalalla, asukkaat pelkäävät, mikä on ihan luonnollista.

Miten tällaista voi sattua? Tulipaloista lukee lehdestä, mutta nehän sattuvat aina tuntemattomille! Vielä ei edes jaksa miettiä mahdollisia savun aiheuttamia tuhoja asunnossa. Onneksi on vakuutukset kunnossa. Minulla on ihan epätodellinen olo! Juurihan ystäväni kanssa iloisina ja onnellisina istuimme meillä ja juttelimme niitä, näitä mm. tulipaloista, kun kumpikin asumme korkean kerrostalon ylimmässä kerroksessa.

Tässä on sulattelemista pitkäksi aikaa.

Töissä

Aamupalan jälkeen päätin lähteä koululle katsomaan, mitä poissaollessani on tapahtunut. Vastassa olikin postikasa, sijaisen terveiset ja monenlaista lippua ja lappua luettavaksi.

Ihan huomaamatta kului pari tuntia. Sain kaikki asiat tehdyksi, joten maanantaina on kiva aloittaa työt. Viikon ensimmäinen päivä on aina kiireinen ja lomalla kasaantuneet hoidettavat asiat olisivat tehneet siitä entistä vilkkaamman. Nyt voi senkin ajan keskittyä oppilaisiin ja heidän kuulumisiinsa.

Samalla matkalla kävin äitiä katsomassa ja ulkoilimme vähän yhdessä. Kotiin tarvoin lumipöperössä. Päätteitä on aurattu, mutta sivukujat ovat oman onnensa nojassa. Vaikka ei lunta tullut yöllä kuin kymmenen senttiä, viima on kinostanut sitä paikka paikoin. Ilma on harmaa ja pientä lumenripettä satelee. Kiva olla loppuilta sisällä ja vaikka poltella kynttilöitä, kuunnella musiikkia ja lueskella jotain kivaa.