torstai 28. helmikuuta 2013

Shoppailupäivä

Auton nokka kääntyi aamulla kohti Tamperetta - oikeastaan Lempäälää. Lähdimme Ideaparkkiin. Takapenkki oli täynnä 10-11 -vuotiaita tyttöjä, sisareni tytär kavereidensa kanssa, joille oli luvattu päivä Funparkissa, Ideaparkin yläkerrassa olevassa sisähuvipuistossa. Kun tyttäret huvittelivat, minä sisareni kanssa humputtelin kaupoilla.

En ole mikään shoppailuihminen, mutta yhden päivän talvilomasta voi siihenkin kuluttaa. Tosin työstä käy! Kiersimme kauppoja, söimme välillä ja kahvillakin taisimme käydä. Silti alkoi jo loppuajasta puuduttaa. Mukaan tarttui Pentikin liikkeestä Vanilja-sarjan muki ja lautanen kolhiintuneen tilalle, helmiä askarteluliikkeestä, pari työpuseroa ja huivi. Sisareni tyttärelle ostin farkut ja maaliskuussa synttäreitään juhlivalle kummipojalle Legon koottavan helikopterin.

Tytöt olisivat viihtyneet huvituksissa ties kuinka kauan, mutta puoli kuuden aikaan ilmoitimme, että nyt olisi paras tulla treffipaikalle, muuten jää kyydistä. Huvittelijat olivat innoissaan: Kivaa oli ollut! He kertoivat kilvan puuhistaan, mitä olivat syöneet ja millaisia kommelluksia oli sattunut. Onneksi kaikki oli mennyt hyvin ja rahapussitkin olivat tallella!

Kotiin ajellessamme kerroimme toisillemme hirvi- ja peurajuttuja. Juuri, kun sisareni kuvaili muinoista kohtaamistaan hirven kanssa keskellä kaupunkia, näimme valkohäntäkauriin juoksevan auton valoissa tien yli. Ei ollut mikään paha tilanne, mutta jarruttamaan jouduin hieman. Onneksi tie oli sula ja takana ajava rekka oli tarpeeksi kaukana, ettei rysähtänyt niskaan. Oli taas opetus liikenteen yllätyksellisyydestä. Onneksi selvittiin pelkällä säikähdyksellä.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Jälkiä rannassa


Tänään mökillä hiihtäessäni kuvasin erilaisia jälkiä: Pakkasen tekemiä.


Ketun jolkottamia.


Pupukin oli puikkinut. 


Koiran ja Jaanan ;=) tekemiä.

Taas tuli hiihdettyä, vaikkakin tällä kertaa yksin, kun koiran palautin jo kotiin perheensä luo. Aurinko paistoi ja lämmintä oli neljä astetta. Suksi luisti hienosti ja oli ihan keväinen olo. Mökillä räystäät tippuivat...

tiistai 26. helmikuuta 2013

Aurinkoinen laturetki


Lähdimme tänään taas hiihtelemään koiran kanssa mökille. Tällä kertaa paistoi aurinko ja lämmintä oli muutama aste. Jäällä tuuli, mutta se ei tuntunut onneksi kylmältä.


Nella hölkötteli edellä ja minä hiihtelin perässä. Alkumatkasta se juoksi ylimääräisiä koukeroita ja välillä päästeli tuhatta ja sataa. Mitä kauemmin olimme hiihtäneet, sen lähempänä minua se juoksenteli. Loppumatkasta juoksi 15 metriä edelle, istui ja odotti, kunnes sain sen kiinni. Sitten taas spurttasi ja odotti. Kyllä näköjään energinen koirakin väsyy. Kotona odotti madekeitto väsyneitä hiihtäjiä = minua!

Nella ei myöhemmin ollut moksiskaan juoksulenkistään. Olisi ollut varmasti valmis uuteen koitokseen. Tämän tyyppistä koiraahan ei juoksuttamalla väsyneeksi saa, paremminkin aivotoimintaan liittyvällä koulutuksella. Piiloteltiin myöhemmin namuja ympäri huushollia ja koira etsi innokkaasti joka ainoan. Rauhoittui päiväunille, kun minäkin kellahdin sänkyyn.

Mukava hiihtokaveri!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Latuja ja koiruuksia


Aamupäivällä kävin hakemassa sisareni koiran Nellan luoksemme. Hän (tai se, kuinka vaan) on pari päivää meillä hoidossa.

Lähdimme iltapäivällä mökille, jotta Nella saa juosta vapaana. Kyllä se vipelsikin! Oli ilmiselvästi onnellinen painellessaan täyttä laukkaa pitkin ja poikin.

Minä tyhjensin alaverannan lumesta ja sitten lähdimme jäälle hiihtämään. Latu oli mennyt umpeen, mutta hiihdin tuoreissa moottorikelkan jäljissä. Niissä oli hyvä hiihtää ja koirankin mukava juosta. Jossain vaiheessa selvisi, miksi latua ei oltu avattu meidän kohdalta. Latukone oli tulossa meille päin, mutta vettä nousi jäälle niin runsaasti, että se oli kääntynyt takasin. Nellan jälkiinkin tuntui paikka paikoin nousevan heti vettä, kun se juoksi muualla kuin raiteissa.

Minä sain kuitenkin hiihdeltyä ihan tarpeeksi. Nellakin oli väsyneen oloinen, kun palasimme rantaan: Olihan se juossut ainakin kolme kertaa pidemmän matkan kiemuroissaan kuin minä hiihtäen. Kauan koiraa väsymys ei kuitenkaan vaivannut, vaan vähän aikaa levättyään se paineli taas entisen lailla pitkin pihapolkuja humpsuttaen omiaan.

Illalla olen katsonut Housen, lempisarjani. Kohta lähdemme koiran kanssa vielä iltapisulle ja sitten nukkumaan. Kivaa, tämä lomailu!


sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Jätkänkynttilän loisteessa


Täällä lopetellaan toista lomapäivää jätkänkynttilän loisteessa... Kivan näköinen takapihan hankien keskellä pimeydessä!

lauantai 23. helmikuuta 2013

Lomalla!


Eilen alkoi hiihtoloma. Ihanaa! Ihanaa! Ihanaa!

Tänään heräsin tavalliseen aikaan klo 6.15 eikä uni tullut silmään. Luinkin lehden ja keitin puuron, sillä saimme Samuelin hoitoon päiväksi. Pieni mies tulikin virkeänä ja söimme ensimmäiseksi aamupalan.

Myöhemmin kävimme katsomassa sisarensa lentopallopelejä ja Emma pelasikin tosi hienosti. Takoi syötöillään pisteitä joukkueelleen.

Iltapäivällä Samuel haettiin kotiin ja me pakkasimme kimpsut ja kampsut sekä käänsimme autojen nokat maalle. Täällä sitä nyt ollaan peltojen keskellä! Sämpylät on paistettu ja pullat menevät uuniin kohta. Tuoksuu hyvältä.

Loman parhaimmat päivät ovat edessä. Kokonainen viikko tehdä sitä, mitä mieleen juolahtaa. Huomenna menemme rantaravintolaan syömään ja sen jälkeen käýn mökillä tekemässä loput lumityöt. Maanantaiksi ja tiistaiksi saan sisareni Nella-koiran hoitoon ja torstaina käymme Tampereella humputtelemassa.

Saa nukkua pitkään, ulkoilla, käydä mökillä ja vain olla... Kyllä tuntuu mukavalta!

perjantai 22. helmikuuta 2013

Susijuttuja

Osallistuin eilen paikalliseen kolmen aluelehden järjestämään susikeskusteluun "Paljon puhetta pedoista, mutta mitä pitäisi tehdä?" Aihe kosketteli kuitenkin kokonaan susia ja niiden aiheuttamaa pelkoa.

Ajattelin olla paikalla hyvissä ajoin, sillä tiesin salin täyttyvän ääriään myöten. Koulussa tein kuitenkin 4 tuntia töitä vielä lasten lähdettyä, joten tuli ihan oikeasti kiire. Paikalla olin 10 minuuttia ennen alkua, vaikka ajattelin tulla puoli tuntia aiemmin.

Sali oli tupaten täynnä enimmäkseen miehiä. Jouduin rappuselle istumaan. Näytti siltä, että vanhat miehet olivat tulleet ajoissa ja miehittivät kaikki paikat, joista oli äänestysmahdollisuus yleisökysymyksiin. Metsästäjiä ilmeisesti suurin osa jopa pitkienkin matkojen päästä.

Paneelissa istuivat Anne Bland Maaseutu-ja erävihreistä, Jaana Julin Luonto-Liiton susiryhmästä. Tiitu Nurminen Taajamasudesta, RKTL:n tutkija Jani Pellikka, kansanedustaja Arto Pirttilahti sekä paikallinen komisario, riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja sekä metsästäjien edustaja. Panelistit ja yleisö olivat yhtä mieltä vain yhdestä asiasta: Susi kuuluu suomalaiseen luontoon.

Missä se luonto sitten on, aiheutti jo kovan väännön. Parhaat riistamaat ovat Yläneellä Varsinais-Suomessa, jossa on tietenkin myös paljon asutusta. Lapin erämaihin sudelta on pääsy luonnollisesti kielletty. Kukaan ei taida haluta susia omalle alueelleen, joten voi susi parkaa!

Ratkaisuna esitettiin yleisön taholta (52,5 %) suden metsästystä ja kaatoluvista pitäisi saada päättää paikallisesti (52,6%). Yleisöisöstä myös lähes puolet (47,4) hyväksyi salakaadot ja 80% oli sitä mieltä, että susi ei saa jolkutella taajamien lähistöllä.

Keskustelu oli melko asiallista. Hyviä puheenvuoroja käytti Anne Bland, metsästäjä itsekin, joka toi esille kokemustaan susien kanssa asumisesta maalla. "Ei kannata ottaa turhia riskejä, mutta ei meillä sutta pelätä." Samoin Jaana Julin: "Susivahinkojen ehkäisyyn pitäisi keskittää enemmän resursseja." Hän myös korosti, että tappaminen pitää lopettaa, jotta laumat eivät hajoa ja leviä asutusten nurkkiin helpon ruoan toivossa.

Tiitu Nurminen on antanut kasvot susien lähellä eläville ihmisille Taajamasusi ry:n muodossa. Hän piti sutta suurena uhkana ihmiselle, erityisesti lapsille, vaikka ei ole sutta koskaan tavannutkaan. Hänen mielestään susi kuuluu vain erämaahan ja hän ymmärtää salakaadot. Hän ei nähnyt susissa mitään hyvää. Tiitu Nurmisen puheenvuoroista ei sovittelevaa sävyä löytynyt.

Rtkl:n tutkija toi esiin mielenkiintoisia asioita siitä, kuinka media on tuonut sudet ja susihavainnot isolla haloolla esiin. Pannoitus tuo oikeaa tietoa suden liikkeistä.

Mitä sitten itse ajattelen?

Ensinnäkin susi kuuluu ehdottomasti Suomeen ja mielestäni sen kanssa pitää vain oppia elämään. Susikanta Suomessa on pieni ja meteliä paljon! Paljon susia realistisempi vaara esimerkiksi lapsille ovat rattijuopot. Heidän uhreinaan kuolee joka vuosi kymmeniä ihmisiä, myös lapsia. Jopa maistissa olevat taksinkuljettajat ovat kärränneet pieniä kouluun. (Onneksi nyt on alkolukko!) Tästä käytin myös itse puheenvuoron illassa.

Yleensä liikenne on paljon suurempi uhka kuin sudet, samoin koirat, jotka ovat tappaneet 15 ihmistä viimeisen 10 vuoden kuluessa. Tämän mielenkiintoisen tilaston kuulin paikan päällä.

Ongelma on myös itse metsästäjät: Koirat juoksulangassa ovat kuin makkara kepinnokassa houkuttamassa pihapiirissä öistä saalistajaa helpon ruuan toivossa. Kun susilauma kaataa hirven, paikalla juoksee metsästäjää tasaisena virtana, jolloin sudet eivät voi hyödyntää saalistaan. Riistanruokintapaikat ovat hyvin lähellä taajamia, jolloin sudet tulevat paikalle riistan toivossa. Lisäksi alfa-yksilöiden ampuminen sekoittaa lauman toiminnan, jolloin yksinäisen suden ruuan saanti vaikeutuu huomattavasti. Salakaadot ovat itsestään selvästi tuomittavaa touhua!

Selvät sairaat yksilöt pitää poistaa ihmisten nurkilta. Jos susi on kulkumatkalla reviirinsä rajalta toiselle ja jolkottelee asutuksen ohitse, en käsitä, mitä vaaraa siitä on. Kauhea häly jäljistä ja itse eläintä ei näe kukaan! Myös median levittämä tieto susikohtaamisista pitää olla todellista, tutkittua tietoa eikä kuulopuheiden julkaisemista.

Kuuluin keskustelussa siihen vähemmistöön, joka haluaa suojella sutta. Haluan, että susiviha päättyy ja osataan elää yhdessä, monimuotoinen luonto ja me ihmiset. Onko ihminen luomakunnan kruunu? Ei! Luonnolle ihminen on se suurin uhka ja ilman luontoa ei ole ihmistäkään!

(Jos tämän vuodatuksen ;=) jälkeen vielä jaksat lukea ajatuksiani tästä aiheesta, kurkkaa Sivuistani kohta Luonto.)

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Aurinkoisia latuja

Meillä paistoi vihdoin ja viimein tänään aurinko kirkkalta taivaalta viikkojen harmauden jälkeen. Mikä ihanuus! Hieno talvipäivä oli mukava senkin vuoksi, että vietimme töissä koulun hiihtopäivää.


Olimme koko koulun väki ladulla aamupäivän. Makkarakepit eväsrepusta keikkuen kannoimme sukset kolmen sadan metrin päähän, josta pääsi jo ladulle. Pienten kanssa on monta ja jotain, ennen kuin pääsee matkaan: Onko vessassa käyty, eväät mukana, monot jalassa, kaikki annetut vaatteet päällä ja sukset sauvoineen kainalossa? Silti voi vaikka mitä tapahtua matkan varrella ja tapahtuikin!   ;=)


Hiihdon lomassa paistoimme nuotiolla makkaraa sekä nautimme muista, ruhtinaallisista eväistä. Ainakin lapsilla tuntui olevan reppu täynnä syötävää, kun oli eväät koulun puolesta ja lisäksi vielä varmuuden vuoksi kodinkin laittamia. Aurinko helli meitä koko ajan ja nautin siitä itse suunnattomasti. Tosin nämä virkavelvollisuudet (suksien jalkaan laitot, syöttämiset, juottamiset, makkaroiden paistamiset ja vessaan viennit) jonkin verran haittasivat luonnon ihastelemista, mutta kivaa silti oli.


Jokainen oppilas sai itse päättää, kuinka monta kierrosta ladulla hiihti. Sukset suihkivat ja eväät upposivat nälkäisiin vatsoihin. Iloisina palattiin koulun pihaan, jossa vasta väsymys iski ja moni heittäytyi lumihankeen kuin "piitsille" nauttimaan auringon lämmöstä.

Mahtavan hieno, aurinkoinen päivä antoi paljon ekstraa laturetkellemme. Lisäksi lyhyt työpäivä toi mahdollisuuden jatkaa rauhassa huomisen valmistelua ja kotiinkin pääsin ihan ihmisten ajoissa. Innostuin vielä illan suussa ennen kuoron harjoituksia siivoamaan varastoakin. Tänään ei varmaan tarvitse sängyssä Nukkumattia odotella!

tiistai 19. helmikuuta 2013

Ihana avokado


Ostin eilen kaupasta avokadoja pitkästä aikaa. Niiden valinta on aina vähän arpapeliä, sillä raaka on kamala, samoin sisältä mustunut.  Tällä kertaa sattui hyviä yksilöitä mukaan. Kapeaa päätä varovasti tunnustelemalla voi saada hyvän, jos pää tuntuu antavan periksi hieman koetellessa.

Avokado on metka pakkaus: samannimisen puun hedelmä, joka kypsyy vasta puusta irrotettuna. Se on kotoisin Keski-Amerikasta, mutta sitä viljellään nykyisin kaikkialla trooppisella ja subtrooppisella vyöhykkeellä. Etelä-Meksikossa sitä syötiin jo 8000 vuotta sitten.

Avocado sisältää enemmän rasvaa kuin muut hedelmät ja kaliumia siinä on 60 % enemmän kuin banaanissa, lisäksi runsaasti B-, E- ja K-vitamiineja. Siinä on myös persiiniä, joka on jopa tappavan myrkyllistä monille eläimille mutta ei ihmiselle. (Muistan kuulleeni, että kai joku herkkä yksilö siitä on joskus vatsavaivoja saanut!) Hapettumisesta johtuvan mustumisen ehkäisemiseksi avattu hedelmä tarvitsee aina pinnalleen sitruunaa tai sitä pitää liottaa lämpimässä vedessä pari tuntia ennen käsittelyä.

Pidän kovasti avokadosta. Hedelmälihahan on aika mitättömän makuista naturellina, joten siihen pitää aina lisätä jotain, jos syö hedelmän sellaisenaan. Itse halkaisen hedelmän ja valutan siemenen kuoppaan runsaasti sitruunaa. Sitten laitan mehun sekaan yrttisuolaa, Välimeren mausteseosta (basilikaa, kirveliä, oreganoa, rakuunaa, timjamia ym.) ja muutaman tipan tabascoa. Tämän jälkeen syön hedelmälihan lusikalla suurella nautinnolla. Tänäänkin iltapäivällä oli niin taivaallisen hyvää!

maanantai 18. helmikuuta 2013

Viemärin aukaisua

Eilen suihkusta tullessani huomasin, että vesi oli noussut viemärikaivosta pesuhuoneen lattialle suihukaapin alle. Siis viemäri osittain tukossa! Jipii!

En kyllä rehellisesti sanoen muista, koska olen pesuhuoneen lattiakaivoa viimeeksi ronkkinut. Ilmeisesti liian kauan sitten. Olen vain autuaasti unohtanut koko homman. Tänään ryhdyin työhön ja yäk, mitä sieltä löytyi: lähes nyrkin kokoinen läjä jotain hiuksien sekaista mönjää. Laitoin vielä perään aukaisurakeita ja huuhtelin huolellisesti. Eipä ollut hauska homma, mutta tulipa tehdyksi.

Nyt viemäri vetää taas ja toivottavasti otin opikseni. Täytyy huomenna jatkaa ja käydä varmuuden vuoksi ronkkimassa myös vessan ja saunan kaivot ennen kuin laiskuudesta sakotetaan lisätukoksien muodossa!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Helmikuun helmiä


Aikani kuluksi olen askarrellut helmiä. Olen melko tarkka väreistä omassa sisustuksessa ja vaatteissa eli en juurikaan siedä muuta kuin valkoista ja mustaa, mutta pienillä värikkäillä yksityiskohdilla on kiva pukeutumista piristää. Siksi esim. helmiä pitääkin olla monenlaisia ja -värisiä.

Nuo värit ovat muuten merkillinen asia. Nautin kovasti väreistä toisten pukeutumisessa, samoin on kiva katsella ystävien erilaisia koteja. Itse vain ahdistun ja tunnun kutistuvani rusinaksi, jos omassa kodissa on värikästä. En siis todellakaan voi kuvitella ympärilleni runsasta värimaailmaa.

Innostuin tekemään koruja itse, kun niin kauniita irtohelmiä saa askarteluliikkeistä ja valmiit helminauhat ovat poikkeuksetta aika hinnakkaita. Lisäksi tekeminen on helppoa ja nopeaa. Tuo viimeeksi mainittu on tällaiselle nopeatempoiselle ihmiselle hyvä pointti! Tiedän, että monet ovat käyneet kursseja asiasta, mutta minä olen tällainen itseoppinut. En ole tullut neuvoja kyselleeksi ja ihan kohtalaisia olen saanut aikaiseksi pienellä vaivalla.

Nuo lasiset ovat suosikkejani, mutta värikkäät puuhelmet ovat hauskoja esim. ihan vain arkivaatteiden kanssa.


lauantai 16. helmikuuta 2013

Pitkästä aikaa mökillä


Olen käynyt mökillä viimeeksi aivan marraskuun lopussa. Silloin keräsin mustikan- ja puolukanvarpuja maljakkoon. Tänään lähdimme katsomaan, onko tie jo aurattu. Olihan se. Viimeiset mäet kyllä kävelimme, sillä meiltä ei ylös pääse talvella tavallisella autolla.

Lunta ei ollut kauheasti, kuten tuosta alamökin katolla olevasta lumikuormasta huomaa. Emme ole kymmeniin vuosiin pudotelleet lunta pois ja hyvin ovat katot kestäneet. Jossain vaiheessa lumi itsestäänkin tulee alas, peltisellaiset kun kattona ovat.


Ensimmäiseksi piti luoda polku vessalle. ;=) Pakkaslunta oli kiva lapioida, kun on niin kevyttä. Muistan jonkun talven, jolloin suojasäällä piti polut luoda. Johan oli rankka homma!


Rinteen raput sain näkyviin, mutta en jaksanut kovin hyväksi tehdä. Seuraavalla kerralla sitten enemmän.

Ylämökin yläverrannalla katselin kaihoten järvelle. Ladut olivat ummessa, mutta viikon päästä talvilomien täällä alkaessa varmasti pääsee jo sinnekin hiihtämään. Hiljaiset olivat maisemat!


Tammi, mokoma, oli taas säästänyt kaikki lehtensä! Jos se ei olisi isän kasvattama syntymäkotinsa puun siemenestä, antaisin sille lähtöpassit. On keväällä kertakaikkisen ruma, kun vasta juhannukseksi on viimeiset ruskeat lehdet karisseet. Onneksi ei ole ihan keskellä pihaa töröttämässä.

Oli ihana käydä mökillä! Viikon päästä tulen uudestaan, silloin varmasti monena päivänä hiihtelemään.

 Kotona ryhdyimme heti tekemään ruokaa: kuhaa kolmen sipulin kermalla, perunamuusia ja salaattia. Jälkiruuaksi vadelmakiisseliä vaniljakastikkeella. Taidan kömpiä päiväunille vatsaa ja mukavaa mökkiretkeä sulattelemaan.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Taidetta viikonlopun alkaessa


Viikonloppua aloitellaan...
Ei mitään ihmeellistä tälle viikonlopulle ennen sunnuntaita. Toivottavasti ehdin kutoa aloitetut sukat valmiiksi. (Tuon ylimmäisen kuvan nappasin, kun olin kerimässä lankoja kahdeksi keräksi. Näytti niin hauskalta valkoisella matolla!) Aikomus olisi myös nukkua ihania päiväunia ja käydä katsomassa, joko mökkitie on aurattu.


Aion myös nauttia tulppaaneista ja tästä gerberakimpusta, jonka sain ystävänpäivänä.

Sunnuntaina onkin kuoron keikka ja sisarentyttäriäkin olen luvannut kyytiä ensiapukurssille. Toinen tytöistä on kurssilainen, toinen äitinsä apuna opetuksessa. Minuakin kysyttiin potilaaksi. Olen useasti ollut, joten vanhasta muististahan se menee vai olisiko ihan luonnerooli näytellä esim. astmakohtauksen saanutta. (Tämä jo puolitoista kuukautta kestänyt köhiminen ei vain ota laantuakseen!)

Joka tapauksessa ihana viettää perjantai-iltaa!

maanantai 11. helmikuuta 2013

House!

Olen aika kriittinen television katselija. Uutiset haluan katsoa pari kertaa illassa, jos mahdollista, luonto-ohjelmat olisivat mukavia ilman tappamista ja mielelläni seuraisin joitain sarjoja, mutta kun... Kai olen niin kranttu, että lemppariohjelmat ovat vähissä. Pirunpelto on  oikeastaan ainut sarja, jota olen viime aikoina katsellut. Putouksia tai Diilejä en jaksa katsoa ollenkaan.

Eilen huomasin ilokseni, että lempiohjelmani House palaa maanantai-iltaisin ruutuun uusilla jaksoilla. Ihana, raivostuttavan epäkohtelias, tyly ja suorapuheinen tohtori kuuluu ehdottomiin suosikkeihini. Todella kiva, että maanantai-iltana saan töllötellä jotain oikeasti mukavaa!

Nyt blogi vaikenee, sillä juoksen TV:n ääreen...

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Hiihtäen kirkkoon


Aamulla olin kirkossa. Meidän lähisellaisessa, joka on ihan tuossa parin sadan metrin päässä, ei ollut tänään messua, joten ajelin vajaan kymmenen kilometrin päähän. Kirkko on kauniilla paikalla järven rannalla vähän taajaman ulkopuolella. Siellä näytti olevan runsaasti muitakin meidän kulmilta.

Jotenkin erikoisen ihanalta tuntui, kun kirkon kupeessa jumalanpalveluksen jälkeen eräs seurakuntalainen laittoi sukset jalkaansa ja lähti kotimatkalle latuja pitkin. Hän oli hiihtänyt kirkkoon! Minulle tuli niin hyvä mieli, että koko päivän olen ajatellut häntä. Kaiken kiireen ja kaupungistumisen keskellä voi vielä saapua latua pitkin messuun. Kuinka mukavaa! Vetää suupielet hymyyn vielä illallakin.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Kaipausta


Soitin mökkitien auraajalle, jotta voisi aurata myös meidän tien, kun seuraavan kerran auraamaan lähtee. Hän pitää sitten lopputalven ja kevään tietä auki meillekin.

Täällä on sadellut lunta. Kaipaan niin aurinkoisia talvipäiviä, mutta vielä mitä! Tosin kahden viikon päästä alkaa talviloma. Jospa silloin edes olisi aurinkoisempaa.

Hingun mökille! Meillä ovat mökit kylmillään talvella, mutta kun matkaa on vain 30 km, siellä pääsee päivisin hiihtelemään vaikka joka päivä. Lumityöt tosin odottavat, kunhan tie saadaan auki.

Odotan jo malttamattomana kevättä. Puolitoista kuukautta vielä, niin saan päräyttää ilmalämpöpumpun päälle ja siitä se mökkikausi taas alkaa. Voi ihanuutta! Pysyn tuskin nahoissani...

perjantai 8. helmikuuta 2013

Muistojen koulutaulut


Jouluna 2008 sain äidiltäni lahjaksi Sari Savikon kirjan Muistojen koulutaulut, jonka Tammi oli julkaissut samana vuonna. Luin ja katselin sen silloin joulunpyhinä ihastuksella läpi ja pöydälläkin se taisi seilata kuukauden verran, ennen kuin joutui kirjahyllyyn - ja unohtui!

Viikolla käsiini osui tämä viehättävä kirja. Siinä kerrotaan yleensä taulujen tarinaa ja esitellään 170 erilaista, monista aihepiireistä.  Taulujen rinnalla on katkelmia teksteistä, joita opettajat saattoivat käyttää apunaan. Kirjailijan mukaan tauluja on tutkittu varsin vähän, vaikka niillä on ollut suuri merkitys suomalaisille ehkä ensimmäisinä taide-elämyksinä.

Oli mielenkiintoista huomata, että kirjaan oli otettu oman pikkukaupunkimme tehdaskylästä kertova taulu. Teksti oli Suomenmaasta vuodelta 1922 ja itse taulu on vuodelta 1903 tekijänä Kustaa Heikkilä. Hän oli maatalon poika Siikajoelta, taidemaalari, maanviljelijä sekä puuseppä. Heikkilän käsialaa ovat erityisesti kaupunkikuvat sekä maantieteelliset "havaintokuvat" kuten esim. taulut Savolainen maisema tai Hämäläinen kylä.

Nykypäivänä toreilla ja turuilla kaupataan lopetetuilta kouluilta peräisin olevia koulutauluja joskus hyvinkin hurjaan hintaan. Kari osti aikoinaan huutokaupasta vuodenaikataulun, jota oli alkuopetuksen luokilla moneen kertaan tutkinut. Myös joskus kyläpaikoissa saattaa vastaan tulla näitä taideteoksia.

Vanhat koulutaulut ovat käytössäni opetuksessa vieläkin aina silloin tällöin. Harmi vain, että suurin osa on pääkoululla ja meillä sivupisteessä vain muutamia. Taidankin kysyä rehtorilta, voinko hakea meille lisää. Luulen, että nuoremmilla opettajilla käyttö on hyvin minimaalista.

Tänään piirsimme oravaa. Mallina oli netin kuvien lisäksi vanha kuvataulu. Mukavan näköisiä kurreja tupsahti luokan seinille, ehkäpä tekijöinä tulevaisuuden taiteilijat!

torstai 7. helmikuuta 2013

Suuvärkin panoraama

Töiden jälkeen kävin röntgenissä otattamassa hammaspanoraaman (= ortopantografia). Olin viime viikolla hammaslääkärissä tarkistuksessa ja yhtään reikää ei löytynyt. Lääkärini oli kuitenkin sitä mieltä, että voitaisiin varmuuden vuoksi ottaa kuva koko kalustosta. Viimeeksi se on minulla tehty 2001, ennen Hodgkinin taudin sädehoitoa. Olin lääkärin kanssa samaa mieltä. Otetaan vaan!

Jonottelin puoli tuntia, vaikka ennen minua ei ollut kuin yksi "näkyvä" potilas. Eipä ollut kiire mihinkään. Ihastelin vastaanottotilan kalustoa. Tuolit olivat todella hyvät istua ja niitä oli vielä kahta eri korkeuttakin. (Olen aina ihmetellyt Taysin Radiuksen lääkärinvastaanoton kalusteita. Ei missään ole niin hankala istua kuin niissä tuoleissa!)

Hoitaja oli todella mukava ja kertoi, että panoraama on suomalaisten keksintö. Konekin oli ymmärtääkseni meillä tehty. Pienen aikaa surisi pään ympärillä. Tuloksena on levy, jota voisi vaikka itse kotona koneella katsella. Taidanpa kuitenkin jättää lääkärin tulkittavaksi. Tällä mielikuvituksella löytäisin sieltä varmaan vaikka mitä!

Torstaina kuulen, onko reikiä todellakin nolla vai pitääkö ryhtyä remonttiin. Toivottavasti ei!

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Roikkuvat oksat


Työ häiritsee harrastuksia! Kamera odottaa pöydällä, mutta arkena ei ehdi ottaa yhtään kuvaa. Pitää sitten katsella näitä vanhoja...

tiistai 5. helmikuuta 2013

Runebergin päivän mietteitä


Kas, tuoll´ on pilvi loistava,
ihana, kaunoinen.
Jo lähti pois pakenemaan - 
hyvästi varjoinen.
(J.L. Runeberg)

Tänään olemme oppilaiden kanssa keskustelleet J.L. Runebergista, kansallisrunoilijastamme. Erityisesti pidän näistä liputuspäivistä ja niiden sisällön avaamisesta pienille oppilaille. Meillä oli mukava yhteinen tuokio runoilijan elämän ja tuotannon ääressä.

Viime vuosina olen alkanut miettiä, mieltävätkö alkuopetuksen oppilaat merkkihenkilömme koiriksi, sillä usein pienten kanssa turvaudutaan Kunnaksen Koiramäki-kirjoihin. Tänäänkin olisi ollut tarjolla opettajanhuoneessa Martta ja Ruuneperi, mutta en tarttunut kirjaan vaan katselimme ihan autenttista kuvaa Runebergin kodista Porvoosta.

Oppilaita kiinnosti tietenkin torttu ja olivat pettyneitä, kun sitä ei lounaan jälkiruokana löytynyt. Kaupunkien rahatilanne on niin surkea, että nämä ylimääräiset juhlapäiviin liittyvät herkut on karsittu kouluista kovalla kädellä. Muistan kyllä -80-luvulta, kuinka runebergin tortut ja laskiaispullat olivat aina ruokalassa tarjolla. Silloin muutenkin oli enemmän rahaa käytettävänä opiskelutarvikkeisiin ja oppimateriaaleihin.

Toinen kiinnostava asia oli tämän ajan koti. Ekaluokkalaisten mielestä Runebergin olohuone oli "tosi hieno ja arvokkaan näköinen". Epäilivät, että runoilija oli varmaan rikas!

Huomenna jatketaan saamelaisten kansallispäivästä.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Talkoolounas



Tänään oli täällä maalla kyläyhdistyksen tarjoama lounas kiitokseksi viimevuoden talkooväelle. Kutsuja lähti vähän yli 80 ja yli 60 oli noudattanut sitä. Kyläyhdistyksen omistamalla vanhalla koululla oli sali tupaten täynnä pöytiä ja juuri kaikille riitti ruokailupaikka. Mukavaa, että kutsua oli noudatettu.

Söimme maittavaa lihakeittoa, jossa mureaa lihaa oli paljon enemmän kuin perunaa. Kari oli tehnyt kotikaljan lounaalle. Jälkiruokana oli kahvit pannukakun kera. Ruoan jälkeen katselimme salissa elokuvan Havukka-ahon ajattelija vuodelta 2009. Elokuviinkin oli jäänyt kolmisenkymmentä katsojaa. Lapsille oli omat kuvat toisessa huoneessa.

Pienessä kylässä osataan vielä puhaltaa yhteen hiileen. Monenlaisia aktivitetteja on vuoden aikaan. Lisäksi kyläyhdistys huolehtii koulustaan ja kioskirakennuksestaan. Mm. miehet askartelevat omaksi ilokseen ilmalämpöpumpun suojuksia, joita on mennytkin kaupaksi ympäri kylää ja kylän rajojen ulkopuolellekin. Hieroja käy tiettynä päivänä tarjoamassa palvelujaan, kylän aktiiviset naiset keittävät kahvia ja muonittavat eri tilaisuuksissa. Latua pidetään auki ja uimarantaa kesällä. Oma 300-sivuinen kyläkirjakin on julkaistu joitain vuosia sitten.

Kaikkeen toimintaan tarvitaan talkooväkeä ja sitä on hienosti riittänyt eri tehtäviin. Minä olen osallistunut varsinkin kesäisin yleisön muodossa, mutta muutaman kerran olen säestänyt juhlissa yhteislauluja, joten olin oman lounaani ansainnut. Kari on kaulaansa myöden upoksissa kyläyhdistyksessä, mm. pitää kirjanpitoa, on tänä vuonna puheenjohtajana ja kiinteistöissä "jokapaikanhöylänä". Kiva, että jaksaa.

Kohta pitää kääntää auton nokka taas kaupunkia kohti. Arki alkaa ja työt kutsuvat!

lauantai 2. helmikuuta 2013

Maalle tultiin


Tänään tultiin maalle. Olen ollut viimeeksi yötä täällä syksyllä, vaikka Kari viettääkin kaikki arkipäivät tässä huushollissa. Hän oli oikein siivonnutkin, kun tiesi minun olevan tulossa. ;=) (Ai, ei johtunut kuulemma minusta, vaan piti muutenkin siivota!)

Ensimmäiseksi tein lumitöitä, kun ovelle johti vain pieni polku. On isännällä ollut vähän muuta tekemistä viime lumisateiden aikaan! Lapioin myös viereisen metsänhoitoyhdistyksen kulkutien. Sielläkin ollaan näköjään vietetty kiireisiä työpäiviä, kun ei kolan varteen ole kukaan ehtinyt. Rivitalomme piha oli kyllä hyvin aurattu.

Sukset olisivat valmiina varastossa. Latujakin löytyy lähes nurkalta, mutta voi olla, etten vielä tänä viikonloppuna suksille ehdi. Mitä pitemmälle kevättä kohti aika kuluu, sen enemmän vietän viikonloppuja täällä, kunnes siirryn toukokuussa mökille kokonaan pois kaupungista. Tämä on sellainen "välimatkan krouvi", jossa on hyvä harjoitella maalaiselämää ennen mökkikauden alkua.

Sytytin ikkunalle kynttilän ja vein soihdun takapihalle palamaan. Kohta saunotaan!

perjantai 1. helmikuuta 2013

Siwan mainos

En erityisemmin ärsyynny mistään mainoksesta televisio-ohjelmissa, sillä mielestäni ne kaikki ovat todella tylsiä. Mieluiten katselenkin kanavia, missä mainoksia ei ole.

Nyt on kuitenkin Siwan mainos, jossa kaupassa asiakkaat hilluvat ja riehuvat, mennyt ihan yli ymmärrykseni. Se todella ärsyttää. Tänä iltanakin näin sen vaikka kuinka monta kertaa. Laitoin koko toosan kiinni, sillä perjantai-illan anti on mielestäni muutenkin aika köykäistä.

Mikä Siwan mainoksessa niin riepoo? Enpä osaa oikein sanoiksi pukea. Ärsyttää vain katsella ihmisten hyppimistä ja riekkumista. (Siwassa en juurikaan asioi sen suppean valikoiman vuoksi.) Toisaalta TV:n voi aina laittaa kiinni, kun joku ei miellytä, joten asiassa ei ole oikeasti edes mitään ärsyyntymistä.

Mainokset ovat muuten aika veikeitä, sillä pienet lapsethan jäävät niihin koukkuun hyvin nopeasti. Sama tapahtuu koirien kohdalla. Muistan sisareni koiran sännänneen television luokse heti, kun "susimainos" alkoi. En enää muista, mitä mainostettiin, mutta hukkia siinä juoksenteli yhdessä kohtaa. Koukuttavia ovat mainokset joillekin katselijaryhmille!

Kaikista paras mainos, jonka muistan vielä vuosienkin takaa, oli 70-luvun Tupla. "Tupla-city on lännessä kaupunki ja tässä on kaupungin seriffi..." Kaikkea oli mainoksessa tuplasti ja se oli jotenkin hauska ja nasevasti tuotemerkkiin tehty. Voi, kun sen saisi Siwan mainoksen tilalle!

Ps. Olikohan se susimainos joku vakuutusjuttu?