perjantai 30. joulukuuta 2011

Lunta!


Kun aamulla avasin silmät, ulkona satoi lunta! Tai tarkemmin ottaen räntää se oli, mutta maa oli muuttunut valkoiseksi joka tapauksessa. Koko aamupäivän sateli välillä oikein isoja räntäroikaleitakin, mutta ei haittaa: Pääasia on, että maisema on valkoinen. Varmaan lumi pysyykin maassa muutaman päivän, kun tiedossa on pakastuvaa uudeksi vuodeksi. Sitten myöhemmin taas lauhtuu. Sitä ennen pitää iloita tästä vähäisestä kerroksesta!


torstai 29. joulukuuta 2011

Sataa, sataa ropisee


Lähes koko päivän on satanut vettä. Kun sade pieneksi aikaa herkesi, lähdin kävelylle kastelemaan sisareni perheen kuusta. He ovat välipäiviä viettämässä Pohjanmaan mökillä. Ihme kyllä, en kastunut. Kävelyretken ajoitus oli siis aivan napakymppi.


Mistä tätä vettä riittää? No, oikeana talvena meillä olisi jo komeat hanget, nyt vain mustaa maata. Alkaa vaikuttaa samalta kuin neljä vuotta sitten, jolloin jouluna ei ollut lunta ja vettä satoi vielä monta viikkoa joulun jälkeenkin. Silloin talvi lumineen tuli tälle leveysasteelle vasta tammikuun lopulla. Niin taitaa käydä nytkin.


Myrskytuhoja meidän alueella ei ole juurikaan ollut yksittäisiä tapauksia lukuunottamatta. Sähkökatkoistakaan ei tarvinnut kärsiä. Sen sijaan sisareni perhe pääsi nauttimaan myrskystä mökillä Pohjanmaan suunnalla. Lähtivät sinne tapaninpäivänä ja tiistaiaamuna katkesivat sieltä sähköt ja pihamänty  kaatui katolle. Onneksi ei kaatunut auton päälle! Samuelin pyllynpesuvedet ja tuttipullot piti keittää kaasugrillillä. Onneksi mökissä oli takka, joka huolehti lämmityksestä. Illalla sähköt palautuivat. Jos katkos olisi kestänyt pidempään, olisi heidän pitänyt körötellä takaisin kotiin 300 km matka, sillä kolmekuukautisen vauvan kanssa elämä sähköttömässä mökissä olisi tullut liian hankalaksi. Onneksi pääsivät kuitenkin nauttimaan mökkilomasta eikä kattokaan vaurioitunut männyn rojahduksesta huolimatta!


Sisällä tuntuu joululta, ulkona... lokakuulta! Luvassa on kuitenkin pakastuvaa, joten uusi vuosi vaihtuu toivottavasti hieman kuivemmassa säässä. 

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Välipäivän iloja


Tänään olen nauttinut rauhallisesta joulunajan välipäivästä:


- nukkunut pitkään

- käynyt pikavisiitillä äidin luona

- syönyt jouluruokien sijaan raikasta salaattia

- ostanut alennusmyynnistä uuden talvitakin

- kävellyt  pitkän iltalenkin

- vaihtanut tekstiviestejä kummipojan kanssa

- nauttinut kiireettömästä yksinolosta kotona

- ihaillut joulukuusta ja -kukkia


 Kuinka mukava päivä on ollutkaan!

tiistai 27. joulukuuta 2011

Tapaninpäiväajelu


Eilen tapanina päätimme lähteä käymään mökillä ja samalla tulisi perinteinen ajelu myös toteutettua. En ole koskaan ollut mökillä joulunpyhinä, mutta nytpä tuli sekin ihme koettua. Tämä lumeton joulu mahdollisti mökkiretken, sillä lumen aikaan sinne ei tavallisella autolla pihaan pääse aurauksesta huolimatta jyrkkien mäkien vuoksi.


Vastassa oli vaahtopäinen järvenselkä, ei lunta missään, mutta aurinko paistoi matalalta. Ei kyllä mitenkään tuntunut joululta! Oli omituinen tunne, mutta silti todella mukavaa. Mukana oli pieni ämpäri kinkun rasvaa, jonka laitoin kompostiin. Se on lähes ongelmajätettä täällä kaupungissa, kun ei oikein tiedä, miten siitä eroon pääsisi: WC-pönttöön ei voi laittaa, ei myöskään bioastiaan, kun ei pysy missään pussissa. Siispä tapaninajelun toinen syy on ollut aina päästä eroon kinkkurasvasta tavalla tai toisella!


Mökillä keikuin rantakivillä kuvia ottaessa ja kastelin housunlahkeet. Keräsin myös mustikanvarpuja metsästä ja putosin pyrstölleni sammalikkoon liukastuttuani ojanpenkassa. Ranne jäi alle ja tuntui ensin kipeältä, mutta ei onneksi murtunut. Tänään on jo ihan ok.


Eipä tästä kuvasta oikein tiedä, mikä vuodenaika on menossa!


sunnuntai 25. joulukuuta 2011

perjantai 23. joulukuuta 2011

Tule joulu!




Enkeli taivaan...

Se kaikuu taas, tuo vanha virsi

ja joulun sanoma täyttää tuvan ja mielen:

Jeesus-lapsi ja hyvä tahto ihmisillä.

Joulu.

Siihen jään ja vain olen...

                    (JP 23.12.11)

torstai 22. joulukuuta 2011

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki...


Aamulla nukuin pitkään ja hartaasti. Olin päättänyt, että jos herään aikaisin, niin ok, mutta jos nukuttaa, niin nukun. Ja nukuttihan sitä!


Tämä päivä on kulunut viimeisiä ostoksia tehden. Paljon oli väkeä liikkeellä ja varsinkin ruokakaupassa täysiä kärryjä työnneltiin hyllyjen välissä. Vähän huvittaa, kun joulun aikaan ruokakaupat eivät ole kuin muutaman päivän kiinni, mutta ihmiset varaavat aivan taatusti liikaa syömistä näille päiville. Sitten joulun pyhien jälkeen ihmetellään, kun korvista pursuaa jouluruoat ja kaapit ovat vielä pullollaan. Niin inhimillistä, johon minäkin lankean, jos en pidä varaani!


Tänään mietiskelin tarkkaan rosollitarpeiden määrää, jotta en vain tee liikaa. Olenkin vuosien varrella kirjoittanut ylös, minkä kulhollisen verran mitäkin perinnejuttua teen, jotta kaikki varmasti tulee syödyksi.


Kari on väsännyt maalla laatikoita sekä joulukaljaa ja tulee niiden kanssa kohta tänne kaupunkiin. Huomenna tehdään yhdessä rosolli ja kalasalaatti. Ostin kevytsuolattua silliä, jonka piti olla file, mutta huomasin kotona, että se olikin kokonainen! Voih! Onneksi Kari lupasi minut pelastaa ja hoidella otuksen tarjoilukuntoon. En ole mikään ekspertti tuon fileroinnin kanssa. Mutta sitähän varten miehet ovat olemassa! 


Joululaulut soivat, kynttilät palavat, kuusi tuoksuu, kiireet ovat tältä päivältä ohi, joulua on ilmassa...


keskiviikko 21. joulukuuta 2011

... eikä rasita koulu...


Joulukirkossa olimme aamulla oppilaiden kanssa. Kuulimme saarnan näytelmänä, jossa pääosassa oli Betlehemin paimenten pieni lammas. Oppilaat kuuntelivat ja katselivat hiiren hiljaa. Muutenkin oli mukavaa, kun kaikki jaksoivat hyvin keskittyä koko pienen hetken eikä aikuistenkaan aika mennyt paimentamiseen. (Mikä nyt tietysti joulukertomuksen yhteydessä olisi hyvin aiheeseen sopinut!)


Kirkon kellot ovat kaikuneet eilisestä illasta tähän päivään epätavallisen paljon, onhan nyt sesonkiaika. Koululaisten joulujumalanpalveluksia on ollut yömyöhäisestä puolille päiville. Olen kuunnellut kellojen ääntä nautiskellen ja aina on pitänyt käydä kurkistamassa ikkunasta ulos samalla, kun kellot ovat lyöneet. Jotkut häiriintyvät kellojen äänestä, näin olen kuullut, mutta minut se saavat aina hyvälle mielelle.


Päivä on kulunut töiden jälkeen jouluvalmisteluja tehdessä. "Taatto, taatto läksi innoissaan.." ja minä lähdin mukaan. Löysimme kuusen, joka on jo sisällä ja äsken sen koristelin. Kuusi ei todellakaan ole mikään valioyksilö, mutta siihen pätee sama sääntö kuin kuusiin joulun alla yleensäkin: Vaatimattomammastakin koristeltuna kuoriutuu ihana joulupuu, jonka katveessa tunnelma tiivistyy. Niinpä nytkin raakku jalostui meidän omaksi joulupuuksemme.


Eilen kävi vanhin kummilapsi kylässä tuoden joulukukan. Häntä odottaa joulun jälkeen armeijan harmaat. Kiitos, Santtu, vierailusta. Lämmitti kummitädin sydäntä!


Joululoma... Niin suloinen ja odotettu!


tiistai 20. joulukuuta 2011

Loskasää


Aamulehti uutisoi tänään näin:


Loskasää on kivaa jouluna

...lämmityskuluissa säästyy.

...lumitöissä ei tarvitse hikoilla.

...työmatkapyöräily jatkuu.

...kalaan pääsee veneellä.

...talviuimari ei tarvitse avantoa.

...kaduilla ei ole liukasta.


Näinhän se on! Kuitenkin ripaus valkoista maassa olisi mukava näin joulun aikaan.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Kuoron joulujuhla


Vatsassa painaa illalla syöty jouluateria. Kun näin myöhään ei ole moista tottunut nauttimaan, saattaa yöunet viivästyä.


Kuorollamme oli mukava joulujuhla. Emme vietä pikkujoulua, vaan ihan oikeaa joulujuhlaa: Söimme pitkän kaavan mukaan jouluaterian, kuulimme kaksi hauskaa murteella kirjoitettua jouluevankeliumia (stadi + turkulainen), kilpailimme lapsiaiheisilla joululauluilla, kuuntelimme juttuja lasten suusta sekä savolaisen pakinan. Nauroimme ja nauroimme! Lisäksi tietenkin laulettiin, paitsi minä, joka olen hetkellisesti siirtynyt bassojen rivistöön ääneni kanssa. (Jospa kurkku kuitenkin kestäisi huomisen koulupäivän, kun taas yön on puhumatta.)


Kotona laittelin nopsasti mattoja paikoilleen siivoamisen jäljiltä. Ihanaa, kuinka puhdasta! Huomenna laitan joululiinat ja koristeet. Alkaa jotenkin tuntua siltä, että joulu on jo ovella!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Piparin tuoksua, tonttujen juoksua...


Kun nuha on jo parempi, olen tänään saanut paljon aikaiseksi. Tämä viikonloppu olikin varattu omille jouluvalmisteluille, joita en juurikaan ole vielä ehtinyt tehdä lahjoja lukuunottamatta.


Kari leipoi pipareita ja ne maistuivat tosi hyviltä, vaikka valmistaikinaa olivatkin. Olen sitä mieltä, että kiireisinä joulunaluspäivinä kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Se, jolla on aikaa alusta pitäen valmistella joulua, sen tehköön, mutta minä en siihen joukkoon kyllä kuulu.


Itse leivoin kuivan kakun, kävin kaupasta hakemassa kinkun ja loppupäivä onkin mennyt siivouksen valmisteluissa. Olen järjestellyt kaikenmoisia ajelehtivia tavaroita paikoilleen, leikannut kukista pois kuivia oksia ja kantanut lehtiä keräykseen. Miten niitäkin on siunaantunut niin mahdottomasti, vaikka päivän lehdet säännöllisesti viedään pois? Viimeisiä lahjoja paketoin ja ehdinpä nukkua virkistävät päiväunetkin.


Ihanaa, kun huomenna tulen kotiin töistä, on koti siivottu joulua varten. Saa levitellä joululiinat ja koristeet ja pikku hiljaa siirtyä rauhalliseen joulunviettoon. Koulu päättyy vasta keskiviikkona, mutta oma joulunviettoni alkaa kyllä aina siivouksen jälkeen puhdasta kotia katsellessa.


...tule, rakas joulu!

lauantai 17. joulukuuta 2011

Nenäliinojen juhla-aikaa


Tänään on korjattu oppilaiden matematiikan kokeet ja niistetty nenää, tuuletettu isot matot ja niistetty, nukuttu päiväunet ja niistetty, saunottu ja niistetty... Eipä ole paljon kertomista, mutta ehkä tämä nuha vielä selätetään!

perjantai 16. joulukuuta 2011

Nuha



Kunnon opettaja sinnittelee joulujuhlan yli ja alkaa sairastaa viikonloppuna. Niin minäkin! Nenäliinoja kuluu... Onneksi ovat oikean merkkisiä!

torstai 15. joulukuuta 2011

Juhla se on nyt verraton...


Tulin juuri koulumme joulujuhlasta. Sali pullisteli vanhempia, lapset kihisivät jännityksestä ja kuusi säteili kilpaa näyttämön takaosassa olevien kynttilälyhtyjen kera.


Menin jo tuntia aiemmin, jotta sain rauhassa sytyttää ulkotulet ja laittaa saliin viimeisen silauksen. Kun kaikki oli kunnossa, tulikin jo ensimmäiset vieraat, 45 min.  ennen juhlan alkua! Ehkä se on merkki siitä, että koulun juhlia edelleen arvostetaan.


Itse juhla sujui hienosti. Pienimpien esitykset olivat liikuttavan aitoja: Paimenet istuivat nuotiolla pitkät sauvat huojuen. Onneksi eivät kolahtaneet toistensa päihin! Lukijat ärrää sortaen kertoivat Joosefin ja Marian matkasta ja lumihiutaleet leijailivat leveä hymy kasvoillaan tähyillen olkansa yli äitiä ja isiä. Kakkosluokan runokuoro lausui pontevasti tarinaa suurista saappaista ja ohjelman jälkeiset herrasmieskumarrukset olivat vertaansa vailla.


Meidän ohjelmanumeromme oli näytelmä "Kadonnut joulumieli", jonka varta vasten käsikirjoitin omalle luokalleni. Juoni kertoi tonttujen huolesta kiireisiä ihmisiä seuratessa. Metsän eläimilläkin tuntui olevan kova hoppu, kunnes huomattiin, että metsän kiire johtui halusta auttaa lumiselta rinteeltä pudonnutta ja loukkaantunutta vuohta. Vuohelle tuli hyvä mieli avun saannista, joten kadonnut joulumieli löydettiin. Näytelmä päättyi yhteiseen joulunviettoon tonttujen ja metsän eläinten kanssa.


Oppilaat esittivät osansa eläytyen ja näytelmä sujui loistavasti. Yhtään kömmähdystä ei tullut, joka oli tietysti oppilaille kannustava juttu. Vanhemmat olivat auttaneet maskeerauksessa ja meillä oli erityisen hieno noita ja peikko lavalla.


Itselläni oli rauhallinen ja jouluinen olo koko juhlan ajan. Pienten joulujuhla on se paras joulutunnelman luoja. Jos ei vielä viime päivien vesisateessa ole joululta tuntunut, niin tänä iltana kadonnut joulumieli todella löytyi!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Pienet Cantores Minorekset



Sunnuntaina kiirehdin aamulla Helsingin tuomiokirkkoon messuun. Yhdet portaat korvasin puisella luiskalla ja siellä melkein kävi hullusti. Luiska oli yllättävän jyrkkä ja puolessa välissä huomasin, että se on jäässä! Paikalleni jähmettyneenä mietin, yritänkö ylös vai laskenko kyykyssä alas. Päätin kuitenkin jatkaa ylös, kun japanilaisille turisteille en viitsinyt järjestää ylimääräistä mäkihyppytapahtumaa! Juuri ja juuri selvisin kaatumatta koettelemuksesta!


Messussa oli mukana Cantores Minores koulutusryhmien kuoro. Viitisenkymmentä pientä poikaa, joista pienimmät olivat ehkä vielä alle kouluikäisiä ja vanhimmatkin vain kolmas-neljäsluokkalaisen iässä, lauloivat  viisi laulua. Näistä varmasti haastavin oli C. Franckin Panis angelicus. Siinä viulusoolon soitti hienosti yksi kuorolaisista.


On mukava huomata, että poikakuorolaulu on isossa kaupungissa voimissaan ja jatkuvuus taattu. Vaikka pojat vielä selvästi olivat aloittelijoita, monta hyvää kuoroasiaa oli jo sisäistetty. Lisäksi ilman nuotteja laulaminen, hyvässä järjestyksessä liikkuminen ja muut ulkoiset asiat tekivät esiintymisestä ryhdikästä. Kieltämättä pienimmät pojat olivat lisäksi niin liikuttavia!


Messun liturgian ja saarnan toimitti Mark Saba. Mieleeni jäi hänen saarnastaaan yksi ajatus:"Laki raivaa tietä, evankeliumi antaa elämän." Hän tuntui pappina hyvin luontevalta ja läheiseltä, eikä murtaen puhuttu suomen kieli haitannut minua yhtään. Ehtoollispöydässä hän siunasi pienimpiä ehtoollisvieraita kauniisti ja lämpimästi.


Tuomiokirkko hohti valkoisena yllättävässä aamuauringossa vesisateisen, jopa myrskyisen viikonlopun jälkeen. Torilla oli joulukojuissa jo kova kuhina. Harmi, etten ehtinyt ajanpuutteen vuoksi siellä kuin hätäisesti pistäytymään.


Oli mukava viettää pääkaupungissa kulttuuripainotteinen viikonloppu. Ja hiukan shoppaillakin!

tiistai 13. joulukuuta 2011

Pähkinänsärkijää



Helsingin matkalla lauantai-illan huumaksi oli suunniteltu Pähkinänsärkijä-baletti, Karin suosikki. Onneksi olimme varanneet liput iltanäytökseen, sillä myöhemmin selvisi, että päivänäytös oli pitänyt keskeyttää lavasteongelmien vuoksi. Korvaava näytös on ensi viikolla.


Olemme nähneet baletin ennenkin ja katsoneet sitä kotisohvalta monenmoisina versioina. Paras livemuistoni on Tampere-talosta, jossa olimme 6-vuotiaan kummityttöni kanssa. Anna istui rivin reunassa ja johti keskittyneesti orkesteria välillä. Onneksi hänen takanaan ei ollut ketään, joten syvä eläytyminen ei ketään häirinnyt. Muuten hän jaksoi olla hiiren hiljaa koko näytöksen ajan.


Tällä kertaa esitys oli taas yhtä hurmaava kuin aiemminkin. Musiikki on niin tuttua ja tietyllä tavalla helppoa kuunnella. Lavasteista osa oli todella kauniita, mutta Kukkaisvalssin kohdalla oli mielestäni liian sekavaa kukkarykelmää toistensa päällä. Mietin jo, onko lavasteet takertuneet meidänkin esityksessämme, mutta ilmeisesti oli tarkoituskin näyttää tältä.


Aina mietin, miten balleriinojen tanssi voi olla niin helpon näköistä, vaikka tiedän sen olevan mitä rankinta fyysistä suoritusta koko ajan. Ammattitaitoa on varmaan sitten se, että helppous välittyy katsojalle esittäjän tunteista huolimatta.


Pieniä katsojia oli näytös pullollaan. Hyvin he jaksoivat seurata loppuun asti. Selvästi hiirien ja rottien näyttämölle saapuminen aina terästi lapsikatsojien tarkkaavaisuuden.


Jouluinen olo tuli esityksestä. Mutta perjantain RSO:n konsertti oli minulle kyllä se suurempi elämys, vaikka tämäkin oli ihan  mukava!

maanantai 12. joulukuuta 2011

Mahtava Musiikkitalo



Perjantaina illalla olimme Musiikkitalossa RSO:n joulukonsertissa. Itse talo oli jo nähtävyys: lasia joka puolella ja konserttisalin viinitarhamainen muoto 1704 istumapaikan kera oli vaikuttava. Parasta kuitenkin oli salin akustiikka. En ole missään kuunnellut klassista musiikkia niin vivaihteikkaasti kuin täällä! Akustiikka on suunniteltu akustiselle musiikille ja siinä se tuntuu toimivan aivan loistavasti. Suunnittelija Yasuhisa Toyota on ilmiselvästi onnistunut työssään!


Itse konsertti oli myös hieno. Kuulimme nuoren, valovoimaisen kapellimestarin Santtu-Matias Rouvalin johtamana Sibeliusta sekä joulumusiikkia Pohjolasta ja Keski-Euroopasta tulkitsijana orkesterin lisäksi sopraano Camilla Nylund. Ohjelmistovalinta oli minulle Sibeliusta ja joulua rakastavalle tietekin täydellinen. Karelia-sarja on lapsuudesta lähtien ollut yksi suosikeistani ja joululauluista Det mörknar ute on aina niin puhutteleva.


Suurimman osan konsertista olin aivan haltioituneessa tilassa. Akustiikan loistavuus mykisti! Vieläkin leijailen konsertin jälkitunnelmissa.


Ainut miinuspuoli illassa oli istumapaikkamme. Se oli muuten todella hyvä, mutta korkeanpaikankammoiselle parven ylimmällä "hyllyllä" istuminen tuntui välillä vatsanpohjassa asti. Edessä kun ei ollut muuta kuin pieni rautakaide ja olimme todella korkealla. Pieneltä suunnitteluvirheeltä tuntui myös se, että kenkien kohdalla oli edessä istuvien ihmisten päät, joten potkia ei auttanut. Ehkäpä tämä asia korjataan.


Konsertti tulee televisiosta YLE TV 1:ssä 23.12. klo 19.00 ja uusintana tapaninpäivänä. Taidanpa katsoa silloin vielä uudelleen ja verestellä ihania muistoja!

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Tuhatta ja sataa


Perjantaina lähdimme junalla viikonlopuksi Helsinkiin. Olimme pelanneet varman päälle ja tilanneet taksin oven eteen jo edellisenä päivänä. Pyyhälsin töistä kotiin, nappasimme valmiiksi pakatut laukut ja menimme pihaan odottamaan taksia... jota ei koskaan tullut! Kellon olleessa muutaman minuutin yli sovitun hakuajan soitimme asiasta ja taksikeskuksessa ei tiedetty meistä mitään!


Meille luvattiin kuitenkin lähettää taksi, mutta tajusimme hyvin pian, että auton odotukseen menee liikaa aikaa. Nappasimme kiireesti omamme ja ajoimme rautatieasemalle huomataksemme vain, että siinä se juna pyyhälsi kohti etelää nenämme edestä - ilman meitä!


Tampereella olisi ollut junan vaihto. Ei muuta kuin soittamaan uudelleen taksiin. Tällä aikaa oli selvinnyt, että kyseessä oli erään taksinkuljettajan inhimillinen erehdys ja hän otti "täyden vastuun" koko jutusta. Ajoimme auton kotiin, hyppäsimme hänen taksiinsa ja yritimme päästä ajoissa Tampereelle Helsingin junaan.


Matka oli painajaismainen! Meitä vietiin tuhatta ja sataa kohti Tampereen rautatieasemaa. Minä olin aivan kauhusta kankeana takapenkillä, sillä ilma oli kurja ja nopeusmittari näytti lähes koko matkan kaupungin ulkopuolella vähintään 120 km/h. Lisäksi kuljettaja ajoi suurimman osan ajasta kännykkä korvalla yhdellä kädellä, myös monet ohitukset. Oli, raukka, joutunut meidän takia todelliseen liemeen ja yritti samalla järjestellä muita kyytejään, jotka jäivät ajamatta meidän keikkamme vuoksi. (Mutta missä oli taksimiehen hands-free-laitteet???)


Ehdin jo miettiä, että onko tässä mitään järkeä yrittää junaan, jos kuitenkin heitämme  henkemme kolarissa tien penkalle! Lopputulos oli kuitenkin meidän kannalta hyvä: Taksi vei meidät Tampereen rautatieaseman pääoven eteen, auto jätettiin sakkopaikalle ja kuljettaja henkilökohtaisesti juoksutti meidät junaan. Ehdimme sittenkin!


Asiasta ei voinut olla edes vihainen. Kuljettaja oli niin surkea unohduksestaan. Saimme ilmaisen tunnin taksikyydin ja hän olisi ostanut meille Tampereelta liput seuraavaan junaan, jos olisimme sielläkin myöhästyneet. Toisaalta näinhän pitää virheen sattuessa toimia. Meille ei jäänyt mitään hampaankoloon asian suhteen. Sattuhan näitä...


Loppumatka sujui leppoisasti ja Helsingissä oli vastassa tutut miehet:


torstai 8. joulukuuta 2011

Konserttia ja balettia


Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö joulu on?

Kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta, siinäkö joulu on?

                                                   (Jukka Salminen)


Tonttuja on näkynyt töissä, mutta pipari ei ole ehtinyt tuoksua. Niin kiirettä on ollut, ettei edes blogia ole ehtinyt päivittämään.


Viikonlopuksi lähdemme Helsinkiin. Perjantai-iltana RSO:n joulukonsertti uudessa Musiikkitalossa ja lauantaina oopperassa Pähkinänsärkijä. Voiko jouluisampaa ja mukavampaa toivoa kiireisen viikon päätteeksi? Minä vastaan, että ei! Ihana lähteä humputtelemaan ja unohtaa koko joulunaluskiire.


Ainoa asia, joka mietityttää, on VR:n kestokyky. Huomiselle on luvattu lunta ja myrskytuulta. Menemme raiteita pitkin ja toivottavasti VR on luottamuksemme arvoinen!


 

tiistai 6. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivänä


 


Kotomaamme koko kuva,

sen ystävälliset äidinkasvot

olivat ainiaaksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen.

Ja tästä kaikesta syntyi  hänen tahtoonsa halua

ja pyrkimystä kohden maamme onnea ja parasta.


                        (Aleksis Kivi)


 


Jää maahasi ja vaurastu!

Joskaan tämä maa ei kanna sinulle makeita manteleita,

niin se kuitenkin kantaa sinulle terveellisiä ruusunmarjoja.


                        (Jacob Frese)


 


Ei mitään niin rakastaa, vihata saata

kuin omaa kansaa ja maata.


                       (Aaro Hellaakoski)


 


Suomi on kaikkein pohjoisimpia maita Euroopassa.

Tästä johtuen maassa kesät ovat niin valoisia,

ettei tohveleita lainkaan tarvitse,

talvet puolestaan niin pimeitä

ettei tohveleistakaan ole apua.


                          (Pentti Saarikoski)


 


Brecht sanoi suomalaisten vaikenevan kahdella kielellä.

Suomalainen ei vaikene, hän on vaiti.


                            (Arto Seppälä)


 


Suomi on syvä uni.


                             (Erno Paasilinna)


maanantai 5. joulukuuta 2011

Punaista!


Näin itsenäisyyspäivän aattona pitäisi kai katsella maailmaa sinivalkeiden silmälasien läpi, mutta minä olen kyllä nähnyt punaista! Sitä on ollut lattiassa, matossa, tuolien pehmusteissa, pöydänjaloissa, tapeteissa, ovessa... Lyhyesti sanoen keittiö täplittyi kokonaisvaltaisesti!


Olimme puolilta päivin syömässä kaalilaatikkoa kera puolukkahillon. Tein henkisesti samalla lähtöä mökille kilpaa matalalla paistavan auringon kanssa. Ajattelin ehtiväni sinne ennen auringonlaskua, jotta saisin vähän kuvia mökin joulukuulta.


Otin puolukkahillopurkin työpöydältä aikomuksena siirtää se ruokapöytään. (Hodgkinin taudin sytostaattien jäljiltä varpaissa ja sormissa on ääreishermostovaurio, joka ilmenee taipumuksena pudotella tavaroita silloin tällöin.) Silloin se tapahtui: Kuin hidastetussa filmissä näin purkin lipsahtavan otteestani! Luulin saavani sen vielä kiinni, mutta lopputulos oli, että puolukkahillo levisi kauniina pirskeenä joka puolelle keittiötä. PRSKCZX! (=ärräpäitä!)


Mökillä rauhoituin ja sain kuvia kauniista auringonlaskusta. Jokainen voi arvata, mitä olen tehnyt koko illan kotiin tultuani! No, keittiö on siisti, matot kuivumassa, tapetit puhtaat ja tuolien vaihtohuput odottavat pesua esipesun jälkeen. Kiehuva vesi on ihmeaine! Sillä puolukkakin häipyi tekstiileistä.


Illan ohjelma oli vain hiukan erilainen kuin olin aiemmin suunnitellut!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Adventtimyyjäiset


Seurakunnassamme on adventtiaikana lähetysmyyjäiset "Vihreät niityt" auki joka päivä jouluun asti. Tänään ovet aukenivat ja menimme Karin kanssa glögille. Paljon oli käsitöitä esillä sekä kortteja, kirjallisuutta, levyjä ja kalentereita. Samalla voi nauttia kahvia tai glögiä hyvän leivonnaisen kera.


Mukaan lähti liina naapurille joululahjaksi, kortteja, Opettajien Lähetysliiton seinäkalentereita sekä lämpimät säärystimet. On mukava ostaa, kun tietää, että rahat menevät hyvään tarkoitukseen.


Ostin myös keittiön pöydälle kattausliinan, jonka ajattelin kyllä arkiliinaksi ilman toista liinaa. Kari vähän ihmetteli, miten ostin niin voimakkaan värisen, mutta keittiöön se sopii. Se on ainoa paikka meillä, jossa "siedän" vähän värejä. Muualla onkin enemmän tai vähemmän valkoista.


lauantai 3. joulukuuta 2011

Heleää auringonpaistetta



Suunnitelmani mukaan nukuin aamulla pitkään ja hartaasti. Tosin tällä iällä heräämistä alkaa jo tehdä tavalliseen aikaan, jolloin arkiaamuna säntäisi kiireesti pystyyn. Nukuin kuitenkin uudelleen ja lopullisesti nousin ylös vasta puoli yhdentoista aikoihin. Kyllä oli ihanaa nauttia hitaasta aamusta!


Lähdimme käymään naapurikaupungin huonekaluliikkeessä ja takaisin tullessa napsin muutaman kuvan kännykällä. Tuntuu niin omituiselta: Toinen adventtisunnuntai tulossa, aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja maassa ei ole lumesta tietoakaan! (No, totuuden nimessä täytyy mainita auran penkalle heittämät muutamat likaisen harmaat lumikökkärenökäreet viimeviikkoisen lumisateen jäljiltä.) Eilenkin satoi vettä kuin kesällä konsanaan.


Kuuntelin radiosta, että jossain päin valkovuokot kukkivat ja kanttarelli antaa satoaan. Monet kasvit kiittävät pitkästä kasvukaudesta, sillä siemeniä saadaan runsaasti maahan.


Jouluksi olisi hauskaa saada maa valkoiseksi. Samoin talviloman aikaan lunta saisi olla niin, että pääsee hiihtämään. Kovia pakkasia rakastan, mutta en niinkään lunta.


Saa nähdä, milloin oikea talvi alkaa ja millainen siitä sitten tulee. Aika näyttää!

perjantai 2. joulukuuta 2011

Rättiväsynyt


Lippu salkoon nostettu, Maamme laulettu, juhlapuheet pidetty ja koululaiset lähetetty kotiin neljän päivän itsenäisyyslomalle. Olen kamalan väsynyt itsekin. Taivaalliselta tuntuu kiireisen loppuviikon jälkeen tietää, että vasta keskiviikkona sama työhärdelli jatkuu.


Onneksi ei ole lomanpoikaselle mitään suunniteltua, paitsi tiistain itsenäisyysjuhla. Kummitytön ja hänen kaverinsa kanssa harjoiteltiin tänään lauluja ja hyvin ne menivät. Yhteislaulut pitää vielä monistaa, sitten on juhlakin juhlimista vaille valmis.


Aamulla nukun myöhään ja tallustelen yöpaidassa vaikka iltapäivään, jos siltä tuntuu...