tiistai 29. marraskuuta 2011

Liukastelua



Siirrymme tiistaisin puolilta päivin oppilaiden kanssa pääkoululle parin kilometrin päähän käsitöille. Koko syksyn olemme pyöräilleet. Viikko sitten ei maassa ollut juurikaan lunta, mutta matkan varrella oli muutama niin liukas paikka, että pari oppilasta kupsahti kumoon pyörineen.


Sunnuntai-iltana meille satoi kunnon ensilumi. Tänään vaihdoimmekin sään vuoksi pyörät apostolin kyytiin. Ne, jotka halusivat tulla pyörillä, taluttivat meidän muiden kanssa. Nyt oli vielä liukkaampaa kuin viikko sitten. Kävely- ja pyöräteiltä löytyi hiekan murusia, mutta välillä tuntui, että ne vain pyörivät jään päällä. Kunnialla kuitenkin selvittiin eikä kukaan langennut, ei edes ope!


Puolimatkasta tytöt keksivät vauhdittaa matkantekoa laulamalla. Kuoroon yhtyi sitten poikiakin. Ensin laulettiin Nikolait ja Jäänsärkijät, lopuksi monta kertaa alusta loppuun Maamme-laulu. Toinen säkeistö oli ulkoa viikkoläksynä ja hyvin oli tehtävä opittu. En hennonnut kieltää, vaikka aikamoinen ääni joukosta lähtikin. Toisaalta vastaantulijoiden suupielissä karehti hymy, joten ehkä meistä oli enemmän iloa kuin haittaa. Ainakin toivon niin!

maanantai 28. marraskuuta 2011

Adventin aloitus



Viime viikon lopulla ihmettelin itsekseni syksyn nopeaa kulumista. Adventin juhlinta oli edessä, mutta yhtään ei tuntunut siltä! Vasta koulun oma adventtijuhla ja lasten innokas Hoosianna avasi mielen tulevalle juhlalle.


Adventtiaamuna olin kirkossa jumalanpalveluksessa ja illalla soi Maasalon Adventtivesper. Lauloimme  virret, psalmin ja rukousjakson uusilla sanoilla muokattuna. Naiskuoro oli avustamassa "kirkkain viuluäänikerroin". Sain itse laulaa molemmissa kuoroissa.


Erityisesti alkusoitto sävähdyttää aina. Se on mielestäni yksi parhaista alkusoitoista, joita tiedän. (Toinen on Voglerin Hoosiannan.) Eilenkin alkusoiton aikana tulvi mieleeni monia muistoja edellisistä esityksistä ja kun kuoro-osuus alkoi, tuntui niin riemulliselta laulaa yhdessä muiden kuorolaisten kanssa.


Illalla poltin kotona kynttilää. Ulkona oli alkanut tuiskuttaa räntää ja maa oli hetkessä valkoinen. "Tie tehkää tulla Herran, tasoitu vuori, maa!" kaikui mielessä...

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Espoossa juhlimassa



Viikonloppu vierähti nopeasti. Olimme Espoossa kummipojan luona juhlimassa hänen isänsä viisikymppisiä. Kai?  Loppuun asti isäntä piti visusti piilossa juhlien aiheen, mutta eipä tuo mitään haitannut.


Bileissä oli soittamassa harrastelijabändi, joka osoittautui kyllä ihan mukavatasoiseksi. Kuulimme pitkän setin 80-luvun hittejä Leevi And The Leavingseiltä aina progressiivisen rockin tuntumaan asti. Bändi lopetteli useampaankin kertaan, mutta aina taputettiin jatkamaan. Lopulta oli koko repertuaari soitettu! Koko viikonlopun päässä on soinut "Minä lähden Pohjois-Karjalaan... dam-dididam...


Aamulla kävimme katsomassa kummipojan jalkapalloturnausta. Kyllä pääkaupunkiseudulla on upeat hallit tenavienkin harrastaa! Meillä jalkapallosta sisähallissa voi vain unelmoida. Kummipoika sattui vielä tekemään maalinkin viimeisessä pelissä, varmaan meidän kunniaksi. Lisäksi pistäydyimme hänen koulunsa joulumyyjäisissä.


Mukavaa oli! Toisaalta tuli taas huomattua, kuinka syrjässä pääkaupunkiseutu meistä katsoen sijaitsee!

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Toisenlainen lahja


Kävin äsken Kirkon Ulkomaanavun sivuilla katselemassa toisenlaisia lahjoja. Ne ovat loistava tapa ilahduttaa ystävää ja auttaa kehitysmaan ihmisiä samalla kertaa. En tiedä, kuka on alunperin idean isä, mutta todella hieno oivallus on ollut!


Lahjoja on monessa hintaluokassa aina viidestä eurosta tuhansien eurojen yrityslahjoihin. On huopaa, koulupukua, vuohia, puuntaimia, huusseja, työkaluja ja jopa lukutaidon tai ammatin voi lahjoittaa. Osa lahjoista, kuten kaivo, palvelee koko kylää. Listasta löytää jokaiselle jotakin.


Olemme käyttäneet tätä mahdollisuutta useita kertoja ja taas mietimme yhteiselle ystävälle lahjaa. Monella ihmisellä länsimaissa on jo kaikkea. Ainakin minä olin yhtenä keväänä todella iloinen, kun päättäjäisruusun sijaan eräs oppilaani lahjoitti kehitysmaan lapselle koulupuvun. Se todella tuntui hyvältä!


Myös WWF antaa mahdollisuuden ostaa samantyylinen lahja ja tukea näin maailman luontoa. Heillä on mm. ilmasto-, itämeri- ja sademetsälahjakortit, joiden hinta on kahdesta kolmeenkymppiin. Myös Planilla on näitä vaihtoehtoja paljon.


Joulun alla, kun mietimme lahjaa läheiselle, on hyvä muistaa nämä mahdollisuudet!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Ristiäisten jälkimainingeissa


Kävin eilen kurkistamassa pikapikaa Samuelia. Hän nukkui isänsä sylissä renttanaan ja oli varmaan vielä väsynyt suuren juhlansa jälkeen.


Kastetilaisuus oli ihana. Päähenkilö oli tyytyväinen koko juhlan ajan ja veteli välillä pikku unia. Kertaakaan hän ei tainnut itkeä. Kastehetki sisälsi paljon kohtia, jossa lähimmät saivat osallistua: Tekstejä lukivat sisarukset ja kummit, ja rukoukseen osallistuivat edellä mainittujen lisäksi vanhemmat ja isovanhemmat. Pikku-Samuelia oli siunaamassa niin perhe, kummit kuin vanhempi polvikin. Anna sai kuivata pään kasteen jälkeen. Mekkokin kesti pienet kiemurtelut, vaikka etukäteen vähän pelkäsimme hauraan kankaan vuoksi.


Varsinaisen kasteen ja ruokailun jälkeen oli ohjelmallinen hetki, jolloin sisarukset lauloivat minun Samuelille tekemäni laulun ja kummiperheen tyttären kanssa Rasinkankaan Meidän uusi vauva -laulun. Se on niin hauska ja sopi kuin valettu tälle perheelle koirineen! Kummin vanhin tytär soitti huilua ja intoutuivatpa isot tytöt vielä kahvin aikana soittamaan nelikätisestikin.


Ruoka oli taivaallisen hyvää. Kiitos, Merja, taas kerran! Oli kiva jutella ja juhlia pientä miestä.


Nyt on Iikka-nimi unohdettu ja yritetään muistaa käyttää oikeaa nimeä. Nimissä on suvun perinteitä ja isosiskojen hellyyttä. Koko nimirimpsu oli minusta oikein hyvä tälle pikkuiselle, vaikka meidän sukuhaarassa ei ole aiemmin kolmea etunimeä käytettykään. Saa nähdä, jäävätkö lempinimet elämään tai lyheneekö etunimi kutsumanimenä. Aika näyttää...


 

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Samuel



Samuel Veikka Vilpas 20.11.2011

Ensimmäinen pakkasaamu



Tänä aamuna heräsimme 6 asteen pakkaseen. Sää oli sumuinen ja sumun hälvetessä aurinko alkoi pilkottaa. Todella kaunista! Sopii hyvin, sillä tänään on pienen Iikan kastepäivä. Siunausta  ja enkeleitä toivon lapselle!

perjantai 18. marraskuuta 2011

Rillikeräys


Eilisessä lehdessä kerrottiin, että paikkakuntamme Lions Club järjestää 50-vuotisjuhlavuotenaan silmälasikeräyksen. Vanhat rillinsä voi palauttaa silmälasiliikkeeseen, jossa niiden arvot mitataan ja ne toimitetaan Sri Lankaan jaettavaksi vähävaraisille paikallisen Lions-järjestön kautta.


Järjestö on jo pitkään tehnyt työtä sokeuden poistamiseksi ja näkövammaisuuden haittojen lievittämiseksi maailmanlaajuisella Sight First-kampanjalla. Sri Lankan Ratnapurassa on kehitysyhteistyöhankkeena rakennettu silmäsairaala, jossa on tavoitteena leikata 3000 potilasta vuodessa. Maassa on tilastojen mukaan 300 000 ihmistä sokeutunut tai sairastaa harmaakaihia.


Minäkin laskeskelin, että kiikutan keräykseen viidet lasit, joilla en enää mitään tee. Ovat vain jääneet lojumaan laatikon pohjalle. Perhepiiristä löytyy varmasti lisää. Hyvä juttu! Pienellä vaivalla voi tehdä jotain merkittävää toisen ihmisen hyväksi.


Valitin Karille, kuinka nykyiset lasini viimeistään ensi kesänä vetelevät viimeisiään. Ikänäkö on taas tehnyt teposet ja alamäki jatkuu. Toivottavasti jo loppusuora lukunäön huononemisessa häämöttää.


Kari kuunteli vuodatustani ja vastasi rauhallisesti: "Minä olen ajatellut, että sääli, jos ihan priimatavaraa arkkuun laitetaan!"

torstai 17. marraskuuta 2011

Ruokakeskustelua


Karppaminen, luomutuotteet ja kasvisruoka ovat saaneet paljon palstatilaa lehdissä viime aikoina. Netissäkin ruoasta keskustellaan, samoin muissakin medioissa. Viimeeksi toissailtana soppaan laittoi lusikkansa myös TV 2:n  Ruokailta. On kiva seurata, kuinka kauan tämä "ruokabuumi" kestää!


Sama kaava tietenkin toistuu joka paikassa: Virallisten ravintosuositusten asiantuntijat puolustavat omia päätelmiään, karpparit hyökkäävät ja perustelevat omaa hyvää oloaan, jota ovat saaneet ruokavaliostaan, näin myös luomuviljelijöiden ja tavallisten maataloustuottajien keskustelussa. Tuntuu, että syöminenkin on politisoitunut.


Itse arvostan luomuviljelijöitä, mutta siinäkin asiassa on huonot puolensa. Suorakylvö tuntuu aika hyvältä tavalta tuottaa ravintoa, mutta luomuun se ei kai sovellu. Luomua viljellään pitkälti perinteisin menetelmin, jossa luonto rasittuu suorakylvöä enemmän. Ainakin näistä keskustellaan kiivaasti. Luomutuotteilla ei ole ollut Suomessa tutkijoiden mukaan mitään järisyttävää etumatkaa terveellisyydessä tavallisesti tuotettuihin. Itse uskon ja luotan kaikkien suomalaisten elintarvikkeiden puhtauteen ja laatuun, on ne sitten luomua tai tavallista, mutta poikkeuksiakin tietysti tulee vastaan. Tiedä sitten, mikä on oikea totuus.


Itse voisin ryhtyä kasvissyöjäksi, mutta olen siihen liian laiska. Käsittääkseni kasvissyönnissä pitäisi vähän seurata, että saa kaikki ravintoaineet, vitamiinit, kivennäiset ja hivenaineet. Sekaruoasta ne saa minusta helpommin.


Karppausta harrastan sen verran, että olen vähentänyt hiilihydraattien määrää. En ole lisännyt rasvan tai lihan syöntiä, mutta kasvisten määrän olen lähes tuplannut. Syön ruisleipää, joka on tehty 100 % rukiista ja välillä vaalean leivän himossa karpparileipiä. Lisäksi olen korvannut tavallisen jugurtin turkkilaisella ja rahkalla. Banaania, jota rakastan, syön vain silloin tällöin. Olo on pirteä ja "selkeä". Olen vakuuttunut, että olen ollut aikamoisessa hiilihydraattihumalassa aiemmin, koska nyt elimistössä tuntuu jotenkin kirkkaammalta.


Rasvan kanssa läträämistä en ymmärrä karppauksessa. En käytä voita kuin silloin tällöin. Leivon ja paistan öljyillä. Samoin lihan syönnin lisääminen menee yli ymmärryksen. Ehkä oma ruokavalioni onkin lähempänä diabeetikon sellaista kuin karppausta.


Kouluruokailu myös puhututtaa. Itse olen aina kouluissa syödessäni saanut maittavaa perusruokaa, joka usein on herkullistakin. Uskomatonta, kuinka pienellä euromäärällä emännät loihtivat maittavia annoksia. Ne kuuluisat kumiperunatkin ovat karttaneet minun lautastani. Minulla on kouluruokailusta kokemusta yli 40 vuotta, joten aika monta ateriaa olen elämäni aikana arvostellut.


Perusongelma tämän päivän syömisessä on mielestäni ihmisten nirsoilu. Sekä aikuisissa että lapsissa on paljon uskomattomia ronklaajia, joille ei tahdo kelvata mikään. Pizzat, kebabit, hampurilaiset ja tacot kyllä syödään ahmien ja usein, mutta tavalliselle ruoalle nyrpistellään. Totuus on, että ruokakulttuuri yksilön tasolla luodaan lapsuuskodissa! Parikymppisenä on jo vaikea siihen saada muutosta.


Nyt tuli nälkä! Tähän aikaan taidan kuitenkin keittää vain kupposen teetä.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Kaksitaso ilmassa


Kävellessäni koulusta kotiin kuulin pääni yläpuolelta pörinää. Kaksitasolentokone lensi hyvin matalalla ylitseni. Jäin sitä seuraamaan katseellani, sillä keskellä kaupunkia en ole koskaan nähnyt koneen näin matalalla lentävän. Mieleeni tuli, että rojahtaako niskaan, mutta vakaasti kone vaappui eteenpäin.Epätavallisen matalalla se kyllä eteni.


Lähellä keskustaa on vanha lentokenttä, jota pienkoneet välillä käyttävät. Lentokoneita enemmän siellä liikkua koiranomistajia lemmikkeineen. Minäkin olen siellä useasti Nellan kanssa käynyt. Tälle kentälle kone ilmeisesti laskeutui, vaikka suunta oli jotenkin omituinen.


Kaksitasolentokoneet olivat hallitseviä lentokonetyyppejä 1930-luvulle asti, jos en väärin muista. Silloin niissä oli joitain aika isojakin. Nykyiset taitavat olla vain yksi- tai kaksipaikkaisia. Lentokoneenrakentajan tyttärenä tunnen aina lukkarinrakkautta siivekkäitä rakkineita kohtaan. En koskaan häiriinny niistä, en edes mökillä Hornettien pauhusta. (Jotka ovat muuten paljon hiljaisempia kuin muinaiset Drakenit, joita rakas edesmennyt isäni oli rakentamassa.)


Rakastan lentämistä, siis "kyydissä" oloa, vaikka korkeanpaikankammoinen olenkin. Olen lentänyt isoilla koneilla, pikkukoneilla ja kerran helikopterillakin. Lähtisin heti ilmaan, jos joku mukaansa huolisi. Kari onneton pienentää hiilijalanjälkeään, joten ainakaan hänen kanssaan ei lentomatkoja ole odotettavissa lähitulevaisuudessa. Pieneneepä samalla minunkin jälkeni!


tiistai 15. marraskuuta 2011

Sesam, aukene!


Iltapäivällä poljin työstä kotiin vikkelästi ja lähdin nostelemaan tallista talvirenkaat auton kyytiin. Ajoin läheiseen rengasliikkeeseen vaihdattamaan nastat alle. Kolme autoa ajoi samaan aikaan pihaan ja minä olin toisena jonossa. Minua ennen oleva puhelias eläkeläismies heittäytyi ritarilliseksi ja päästi minut edelleen renkaiden vaihtoon. Niiasin ja kiitin! Koko vaihdon ajan juttelimme autoista tai paremminkin hän puhui ja minä kuuntelin.  ;)  Kiltti setä joka tapauksessa!


Kun tulin kotiin, haistelin maalin tuoksua rappukäytävässä. Eilen alkanut käytävän maalaus oli näköjään siirtynyt pintojen suojauksesta sutimisvaiheeseen. Meiltä ylhäältä oli näköjään aloitettu. Joka puolella oli varoituskylttejä tuoreesta maalista.


Työnsin avaimen asuntoni lukkoon ja väänsin. Avain liikkui, mutta ovi ei auennut. Väänsin toisen kerran: Ei mitään vaikutusta! Hämmentyneenä katsoin ovikylttiä, josko olisin erehdyksessä väärässä kerroksessa, mutta ovi oli kyllä minun. Yritin kolmannen kerran ovea auki, temmoin jo voimalla eikä mitään vaikutusta! Silloin vasta mieleeni juolahti, että ovenpielet oli maalattu ja ovi liimautunut sen vuoksi kiinni.


Mietin jo taikasanojen käyttöönottoa, mutta silloin itse maalari ilmestyi selkäni taakse ja huomasi tilanteeni. Hän ryhtyi tempomaan ovea oikein kunnolla ja kas! Se aukesi! Kiitin ja pujahdin sisälle yrittäen varoa tahraamasta itseäni.


Nyt vain mietin, miten aamulla pääsen ulos mökistäni. Täytyy varmaan harjoitella illalla vaikka roskapussin viennin merkeissä.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Tuleva kastejuhla


Iikan kastejuhla on ensi sunnuntaina. Olen autellut sisartani järjestämisessä (Lue: Toiminut juoksutyttönä!). Kaikki on varsin helppoa, kun ristiäiset ovat seurakuntakodissa ja tarjoilupuolen hoitaa tuttu ja turvallinen emäntä, joka on sukumme juhlia järjestänyt enemmänkin. Silti on monenlaista pientä hoidettavaa.


Kävin tilaamassa kukat. Johanna halusi keltasinistä, mutta tähän aikaan ei sinisessä ole juuri muuta kuin värjättyjä. Päädyimme keltaisen kanssa freesiaan, joka on vähän  violettiin vivahtava. Pöytiin tulee samoja kukkia kuin kastemaljan ympärille. Kastemalja on isämme ostama ja minut ja Johanna on kastettu sillä myös. Perinteitä siis riittää.


Keskustelimme tänään myös musiikista. Tytöt laulavat pari laulua ja niitä pitäisi ehtiä harjoittelemaan tällä viikolla jossain välissä. On vain nuorillakin niin paljon menoa, että yhteisen ajan löytäminen ei ole helppoa. Pitäisi kuitenkin ehtiä edes kerran harjoittelemaan, kun en ole säestysnuotteja niistä ennemmin nähnyt. Ettei jäisi ihan viime tippaan... :)


Ihanaa, kun on iloinen juhla tulossa! Oikein odotan sunnuntaita.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Karhunpentu ja Queen-konsertti


Aamupäivällä vieraaksemme tuli pieni karhunpentu.


 


Pennusta kuoriutui kuitenkin vaatteiden poisoton jälkeen pieni Iikka, joka tuli tädille hoitoon siksi aikaa, kun sisarukset ja äiti olivat tekemässä isänpäiväostoksia kaupungilla. Iikka oli hyvällä päällä ja naureskeli tädille sen kuin kerkesi. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun sain häneltä näin paljon hymyjä! Suloista! Lopuksi hän nukahti, joten ensimmäinen hoitokertamme sujui siis todella hyvin!


Illalla olimme ystäväpariskunnan kanssa viikinkiravintola Haraldissa syömässä todella hyvää ruokaa ja Tampere-talossa Laivaston ja Ilmavoimien soittokunnan Queen-konsertissa. Solistina oli Teräsbetonin Jarkko Ahola, joka hoiti hommansa Freddie Mercuryna varsin hyvin. Pikkuisen häiritsi tietty hevimaneeri ja tapa kiittää aplodeista ennen kuin kappale oli edes päättynyt. Musiikki soi myös todella kovaa, joten korvat vinkuivat vielä pitkään jälkeenpäinkin. (Olenkohan tulossa vanhaksi?)


Kiva oli kuulla tutut hitit We Will Rock You, We Are the Champions sekä tietenkin iki-ihana Bohemian Rhapsody.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Soffajuhlat 11.11.11



Numerofriikki ihan sekoaa tällaisena päivänä: 11.11.11!


Ajattelin jo viime viikolla, että tänä perjantaina pitää tehdä päivämäärän vuoksi jotain erikoista. Toiset sitten päättivät sisällön minun puolestani: Neljä viikkoa sitten tilaamani uudet sohvat tulivat! Vähän jännityksellä odotin, miltä ne paikallaan kotona näyttävät, mutta kovin olen tyytyväinen. Kotimaisia ovat ja toivottavasti kestävät edes osan siitä, mitä vanhat.  Ne olivat käytössä 24 vuotta! Lähes kaikki vuodet kissat niissä pentuineen kirmasivat, mutta silti kelpasivat vielä hyötykäyttöön. Pihassa huonekaluliikkeen autoon nostettaessa talomme huoltomies kyseli, mitä niille tehdään. Kun kuuli, että joutuvat roskalavalle, pyysi saada niitä itselleen. Ilomielin luovutin ne uuteen kotiin elämää jatkamaan. Mukavaa, että niistä on vielä jollekin iloa! Sääliksi kävi liikkeen reippaita ja ystävällisiä poikia, jotka sohvat kantoivat rappuja pitkin tänne seitsemänteen kerrokseen ja vanhat vastaavasti alas. Eivät kyllä olleet moksiskaan, mutta sanoivat välttelevänsä kuntosaliin menoa tänään!


Valkoista väriä ensin mietin, mutta sen väriset ovat olleet jo pitkään haaveenani. Nyt sitten toteutin pitkäaikaisen toiveen. Värin vuoksi otin nahkaisena, sillä se on minusta helppohoitoisempi. Kankaatkin ovat nykyaikana laadukkaita, mutta kollegani juuri kertoi hieman pettyneensä omiinsa, jotka nuorisoa sisältävässä perheessä kankaisina nuhraantuivat hänen mielestään liian nopeasti. En nahkaa rakasta, mutta edelliseen nahkakalustoon olin kovin tyytyväinen sen helppohoitoisuuden takia ja siksi lankesin samaan materiaaliin taas. Istuintyynyillä on 10 vuoden takuu ja firma lupaa niiden säilyttävän ainakin tämän ajan muotonsa, elastisuutensa ja istuinmukavuutensa. Saa nähdä...!


Järjestimme illalla soffajuhlat: kalaa, hyvää juomaa ja kynttilöitä kera ilotulituksen! Viimeeksi mainittu tuli kyllä ilman tilausta. Yhtäkkiä vain huomasimme sohvalla istuessamme, että hienoja raketteja on taivaanranta täynnä. Ilmeisesti häitä juhlittiin jossain, mutta me saimme myös osamme.


Juhlat pitää aina järjestää, jos vain on vähänkin aihetta! 

torstai 10. marraskuuta 2011

Konsertto kahdella sävelellä


Olin illalla musiikkikoulun matineassa. Se järjestettiin ensimmäistä kertaa todella hienoissa puitteissa: samassa salissa, jossa kesäiset Musiikkijuhlatkin. Pienet pianistit pääsivät kunnon flyygelin kimppuun ja kaikki soittajat saivat nauttia hyvästä akustiikasta.


Oli hauska kuunnella, kuinka "metrin" mittaiset viulistit olivat esiintymässä kahdella sävelellä. Puolet kappaleesta soitettiin yhdellä ja aivan lopussa mukaan tuli toinenkin sävel. Vaikka esitys tehtiin vain parilla sävelellä, soitto kuulosti hienolta taitavan säestyksen ja soittajan persoonan vuoksi. Kyllä on mukavaa, että heti muutaman kuukauden opintojen jälkeen pääsee soittamaan suurelle yleisölle. Ilo ja innostus välittyi kuulijoille.


Tilaisuudessa soitti monta oppilastani, joko omasta luokasta tai niistä, joille opetan musiikkia. Minusta on kiva käydä kuuntelemassa nuoria soittajia aina silloin tällöin. Tänään sisarentyttäreni Anna soitti matineassa myös. Hyvin meni kappale, joka on osa tutkintoa, jonka hän soittaa joulukuussa. Illalla hänellä oli ensin kuoro, sen päälle matinea ja vielä sen jälkeen piti lukea huomiseen matematiikan kokeeseen. Kyllä on 13-vuotiaalla kiirettä! Mutta niinhän sitä sanotaan: Vauhti pitää pystyssä.


Minun vauhtini alkaa laantua. Siivosin iltapäivällä ja nyt on ihan väsynyt olo. Mutta niin saa illalla ollakin!

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Hyvä päivä


Tänään olen mietiskellyt, miten joku päivä voi olla surkea ilman, että mitään sen kummempaa olisi edes tapahtunut. Toisena päivänä voi fiilis olla iloinen, vaikka oikeasti on ollut suuria huolia ja murheita ratkottavana.


Eilen olin ärtynyt ihan pikku jutusta. Onneksi tunne haihtui yöunien myötä ja päivä on ollut peruspositiivinen aamusta iltaan. Silti se ei tarkoita, että olisi ollut mukava päivä sanan varsinaisessa merkityksessä. Kyllä sitä visaisia työjuttuja on väännetty tänäänkin! Mutta jotenkin vain perusvire on ollut iloinen ja reipas eikä edes tuhruinen sumusää ole tunnelmaa latistanut.


Minulla on oikeastaan kaikki hyvin elämässäni tällä hetkellä: Läheiset ovat suurin piirtein ok, olen itse suhteellisen hyvässä kunnossa fyysisesti ja työ on edelleen niin mukavaa ja mielenkiintoista. Olohuoneessa on uudet valkoiset verhot, kuoronharjoitukset olivat kivat ja kohta saa mennä nukkumaan! Ei mitään valittamista. Olen kiitollinen!


Seuraan joitain blogeja, joiden kirjoittajat taistelevat hyvin vaikeiden asioiden kanssa, jopa elämästä ja kuolemasta. Tiedän tunteen, kun elämä pysähtyy sairauden äärellä. Silloin on oikea syy masentua ja ärtyä. Nämä minun elämäni pikku murheet painivat ihan toisessa sarjassa.


Toivottavasti kaikilla heillä, joita elämä tällä hetkellä yrittää nujertaa taakkojen alle, olisi huomenna parempi päivä: helpompi olo, vähemmän huolia ja enemmän elämänuskoa. Sitä oikein sydämestäni heille toivon!


tiistai 8. marraskuuta 2011

Iloja ja ÄRTYMYKSIÄ


Tiistaisin kuljen koulussa pyörällä. Tänään iltapäivällä oli ilmassa jo aavistus kuulautta, joten oli mukava poljeskella kotia kohti. Vielä hauskempaa oli myöhemmin lähteä ajelemaan autolla parinkymmenen kilometrin päähän kuun noustessa taivaalle ja valaistessa hämärtyvää iltaa. Oli todella kaunista. Ilmakin tuoksui raikkaalta ja tuhruisesta marraskuun säästä ei ollut tietoakaan.


Vein taulun kehystettäväksi. Kun valitsimme kehyksiä, oli ehdolla monta sopivaa. Valitsin kuitenkin ensimmäisenä näytetyn vaihtoehdon, aavistuksen sinisävyisen. Työ on enkelitaulu, jossa on kirjoitettuna laulun sanat sisareni pienelle pojalle. Taulu tulee kastelahjaksi puolentoista viikon päästä pidettäviin ristiäisiin. Kiitos Sirkka-Liisa upeasta enkelityöstä ja Ritva taidokkaasta tekstauksesta!


Ilojen jälkeen seurasi niitä ärtymyksiä. Kävin apteekissa, josta en kuitenkaan saanut lääkkeitäni mukaan, olivat loppu. Vaikka toimitusaika ei ole kuin vuorokausi, suunnaton riepominen valtasi mieleni. Kesästä lähtien olen hoitanut äitini lääkeasiat apteekissa ja vaikka minun ei omien asioden takia yleensä  tarvitse apteekissa käydä kuin harvakseltaan, viime kuukausien aikana sen kynnyksen yli on tullut astuttua useasti. Joka toinen kerta on käynyt niin kuin tänään: "Valitettavasti meillä ei juuri nyt ole kyseistä..."


Kymmenien vuosien ajoilta en muista kuin yhden kerran, jolloin en heti saanut lääkkeitä mukaani. Pari vuotta sitten apteekkari vaihtui ja apteekkimme muutti upouusiin tiloihin. Henkilökunta on ystävällistä ja asiantuntevaa, palvelu nopeaa, mutta varasto ilmeisesti pieni. En usko, että kaikki lääkkeiden loppumiset ovat osuneet minun asiointikäynnilleni. Tuntuu vähän siltä, että varasto pidetään pienenä, jotta hävikkiä ei tulisi... ja jollainhan ne hienot uudet tilat pitää maksaa! Ilkeästi sanottu, mutta olen väsynyt ramppaamaan apteekissa aina kaksi kertaa yhtä lääke-erää kohti!


Annoin palautetta ystävällisesti henkilökunnalle ja aion vielä lapunkin rustata nimelläni palutelaatikkoon. Keskustelisin asiasta mielelläni vaikka itse apteekkarin kanssa.


Miten ihmeessä ärtymys tällaisesta pienestä asiasta täyttää mieleni näin totaalisesti tänä iltana?

maanantai 7. marraskuuta 2011

Tietovuoto


Uutisia on tänään ja eilen hallinnut tietovuoto. Krp:n sivut kaatuivat, kun ihmiset kävivät tarkastamassa, löytyykö listalta oma etunimi ja syntymäaika. Nyt lista on annettu myös tiedotusvälineille näiden tietojen osalta ja poliisin Facebookistakin se löytyy. Jos löytää omansa listalta, voi paikallispoliisilta käydä tiedustelemassa, olenko se todella minä vai joku saman etunimen ja syntymäajan omistava.


Ihan hyvä juttu, että voi käydä tarkistamassa, ovatko minun tietoni vuotaneet julkisuuteen. Itse olen todella tarkka omista tiedoistani. En hetun loppuosaa anna minnekään noin vain ja silppuri on kovassa käytössä paperilaskujen osalta. Pankkikorttimaksujen kuititkin revin ennen hävittämistä.


Tiedä sitten, kuinka monessa rekisterissä minäkin olen eri tietojeni kanssa! Ja  millaisia tietoja minusta on dokumentoitu? Nykyaikana tavallinen työssäkäyvä ihminen joutuu pakostakin antamaan henkilötunnustansa sinne ja tänne. Jopa kansalaisopiston piiriin ilmoittautuessani piti antaa koko henkilötunnus. En loppua kirjoittanut, vaikka nimenomaan pyydettiin. Eipä kukaan ole kysellyt perään tietojeni puuttumista!


En omaa nimeäni onneksi tietovuotolistalta löytänyt, lähipiiristä kuitenkin yksi löytyi. Laitoinkin hänelle viestiä, että menee poliisille asian tarkistamaan. Jos täsmää, omia laskuja täytyy todella tarkkaan seurata jatkossa. Rikolliset osaavat varmasti hyödyntää tällaiset tilanteet. Kurja juttu!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Suppilovahveroita


BLOGINI OSOITE PALANNUT ENNALLEEN: openkolo.com (net -päätteelläkin pääsee, mutta kaikki päivitykset eivät pelaa.)


Iltapäivällä lähdin käymään mökillä. Poikkesin ämpärin kanssa tienvarren metsässä suppilovahveropaikalla. En ole siellä koko syksynä käynyt ja ajattelin, että nyt olisi jo korkea aika, vaikka viime syksyn suppiksiakin on vielä syömättä.


Vastassa oli muhkea sienisato: Isoja ja komeita sieniä suurine lakkeineen ja muhkeine jalkoineen. En muista, että olisin koskaan näin suurta satoa kerännyt kerralla. Pienessä ajassa oli ämpäri täysi ja sitten piti hakea autosta pusseja lisäksi.


Mökin pihapiiristä löysin lisäksi muutaman kanttarellin ja orakkaita oli vaikka kuinka. Suurin osa niistä oli suuria ja matoisia, mutta pienet poimin mukaan.


Öljysin lieden levyt ja kaadoin viemäriin jäänestoainetta. Kaapista siivosin mukaani viimeiset keksit, etteivät ole hiirille houkutteena. Lämpö ei ole enää päällä, joten sisällä tuntui vielä koleammalta kuin ulkona.


Tuuli kylmästi järveltä ja kaikki oli harmaan sävyistä. Niin marraskuinen tunnelma! Olen joskus miettinyt, kuinka mukavaa olisi asua rannalla vuodet läpeensä, mutta enpä tiedä! Tänään oli ainakin niin synkkää, että mukavaa oli hypätä autoon ja kääntää nokka kohti kaupunkia.


Kotona putsasin sieniä ja tein niistä ison keiton. Nam, oli hyvää! Kari lähti äsken ja otti mukaansa ison astian valmista keittoa. Hän vei sitä samalla matkalla myös äidilleni. Suppilovahveroämpäri odottaa Kariakin rivitalon oven pielessä. Hän saa jalostaa niitä mielensä mukaan. Enempää satoa emme nyt tarvitse!


lauantai 5. marraskuuta 2011

Pyhäinpäivänä



Täällä, Pohjan tähden alla, on nyt kotomaamme,

mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme.


Täällä on kuin kukkasella aika lyhyt meillä,

siellä elo loppumaton niinkuin enkeleillä.

                                           (Juhana Fredrik Granlund)


Pyhäinpäivänä kappelissa luettiin vuoden aikana kuolleiden nimet. Kuinka monta tuttua joukossa olikaan: entinen opettajani, kaksi naapuria, oppilaani, kuorotoverini sekä monta, joiden kanssa vuosien varrella oli kohdattu erilaisissa tilanteissa. Tuntuu, että vuosi vuodelta joukossa on yhä enemmän tuttuja ihmisia. Kuuluu kai vanhenemiseen.


Lauloimme kuorona kaksi laulua. Tunnelma oli harras ja lohdullinen. Kaunis...

torstai 3. marraskuuta 2011

Oikea kirje


Tulin illansuussa kotiin. Työpäivä oli vähän pitkä, kun iltapäivä jatkui vielä koulutuksella. Nuutuneena raahauduin kaupan kautta kotiin.


Kotona odotti yllätys: kirje ystävältäni! Se oli käsin kirjoitettu, oikeilla postimerkeillä varustettu ja sisälsi mieltä lämmittäviä sanoja. Lisäksi mukana oli "kukkakimppu". Kiitos, Orvokki!


Nettiaikana on todella ihanaa saada oikeita, vanhanajan kirjeitä ja kortteja. Tänäänkin mieleni piristyi sekunnissa ja mukava vire on jatkunut koko illan.


Itsekin kirjoitan paljon kortteja ja kirjeitä, joiden lähettämisestä saa hyvän mielen ja toivottavasti samaa voi välittää myös saajalle. Käsin kirjoitettu viesti tuo lähettäjänsä persoonan esiin ihan toisella tavalla kuin mitään sanomattomat koneella naputellut. (Toisaalta tämän rakkineen vieressä kirjoittaminenkin on yleensä ihan hauskaa, samoin viestien lukeminen! )


Kirjeen mukana tuli älykkyyskoe pahvisen kukkakimpun muodossa. Vähän aikaa sitä pyöriteltyäni sain perhosetkin lentelemään kukasta kukkaan. Taisi olla varhennettu dementiatesti!


keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Adventtivesper


Kuoronharjoituksissa olemme jo monen viikon ajan hioneet esityskuntoon Maasalon Adventtivesperiä. Olen sitä laulanut kuorovuosien varrella useaan otteeseen ja aina se säväyttää. Nyt on vähän modernimpi versio menossa. Tekstit ovat uuden käsikirjan mukaisia ja joitain alkuperäisiä osioita on jätetty pois.


Adventtivesperin alkusoitto on yksi säväyttävimmistä alkusoitoista, joita tiedän. Toinen on Voglerin tekemä Hoosiannaan. Jotenkin koko sielu lepää, kun kuulee nämä. Samalla tulee kihelmöivä joulun odotuksen fiilis. Katselin kalenterista, että on kolme täyttä viikkoa adventtiin. Miten aika on voinut kulua taas näin nopeasti?


Taidankin mennä pianon luo ja lämmitellä molemmat alkusoitot esityskuntoon! Selviää tästä marraskuisesta pimeydestä ja sateentihutuksestakin paremmin.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Marras



On sielujen päivä. Marraskuu.

Hämärä tupaasi laskeutuu.

                (P. Mustapää)


Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto kertoo, että kristillinen kirkko on vuodesta 835 viettänyt marraskuun ensimmäistä päivää marttyyrien ja veritodistajien muistoksi. Myöhemmin luterilainen kirkko on säilyttänyt myös tämän juhlan. Vuonna 1955 pyhäinmiesten päivä siirrettiin vietettäväksi lokakuun viimeisen päivän jälkeisenä lauantaina. Samalla nimi muuttui pyhäinpäiväksi.


Uskomalla, toivomalla

eletty on moni marraskuu.

                (Aaro Hellaakoski)


Itse uskon vakaasti Hellaakosken suureen oivallukseen!