keskiviikko 31. elokuuta 2011

Yhteistyötä taidekaupungissa


Töiden jälkeen meidät opettajat oli kutsuttu paikalliseen taidemuseoon opettajailtapäivään. Taidekaupungissa kun olemme, yhteistyö taidemuseoiden kanssa on vakiintunut kiinteäksi ja hedelmälliseksi yhteistyöksi. Koulun alkaessa kävimme oppilaiden kanssa tutustumassa nykytaiteeseen ja vuoden aikana vierailemme muissa museoissa ja pienemmissä taidenäyttelyissä.


Taas kerran saimme ihastella, miten hyvin suunniteltuja paketteja museolla on varattuna oppiladen vierailua varten: On omat jutut pienille oppilaille ja omansa isommille. Kaikki on myös muutettavissa ja räätälöitävissä opettajien toiveiden mukaan.


Olen oman luokkani kanssa käyttänyt ahkerasti hyväksi tarjottuja mahdollisuuksia enkä kertaakaan ole pettynyt: Olemme tehneet paperia, tutustuneet koulunkäyntiin isoisän aikana rihvelitauluineen päivineen, olleet taideluontopolulla, tutustuneet kultakauden mestareihin ja patsastelleet pihamaalla veistoksia ihaillen. Tarjolla on ollut ohjattuja työpajoja, draamallisia tuokioita sekä opastettuja kierroksia.


Nyt olisi kiikarissa metsäaiheinen näyttely. Museoviikolla lokakuussa on ilmainen sisäänpääsy luokille, joten ajattelin varata heti luokalleni ajan. Tänään kiersin näyttelyn ja se tuntui kovin mielenkiintoiselta. Mukana oli monenlaisella tekniikalla tuotettuja metsäkuvia 50 suomalaiselta taiteilijalta 1850-luvulta nykypäivään. Itsekin ihan virkistyin raskaan työpäivän päätteeksi.


Ei voi kuin ihailla: On meillä mahtavaa taidetta kaupungissa tarjolla!

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Kesä ohitse?


Kesäisen viikonlopun jälkeen on sellainen olo, että nyt taitaa alkaa syksy. Taivas on mennyt pilveen ja ukkoskuuroja on varmaan illalla tiedossa. Tuuli on yltynyt ja keltaisia lehtiä lentelee, vaikka täällä rannassa yleisilme on ihan kesäisen vihreä vielä. Lämpimien päivien jälkeen olo on virkistynyt: Syksy saa tulla!


Viikonloppu sujui säästä nauttimisen merkeissä. Oleilimme ulkona auringossa ja samalla laittelin vähän mökin nurkkia talvikuntoon: Kaatelin kuihtuneista kukkapurkeista multia pois, kannoin alaverannan kalusteet sisälle ja ravistelin terassimatot säilöön. Yläveranta jäi vielä käyttökuntoon, jossa voi nautiskella, jos säät niin sallivat.


Aion asustella täällä mökillä vielä viikon. Sen jälkeen siirryn kaupunkiin "sisäruokintaan", sillä harrastukset ym. iltamenot alkavat, joten maalla elely tulee mahdottomaksi. Sääennusteet ovat lupailleet reilusti viilenevää. Syksyn merkkejä siis ilmassa!


Kaikesta huolimatta vähän haikealta tuntuu päästää kesästä irti...

Kesän päättäjäiset


Täällä rannoilla tuikkivat tulet pimeyden keskellä. Viikolla tuntui, ettei ketään muuta ihmistä ole missään, sillä niin hiljaiset ja pimeät olivat rannat, mutta nyt viikonloppuna mökeillä on ollut vilskettä.


Sytyttelin tulia pihalle ja rantaan. Pimeyden keskellä lyhdyt ja roihut ovat niin kauniita. Vastarannalla joku ampui ylijääneitä ilotulitteitakin, vaikka se ei taida olla ihan sallittua. Tuskimpa niille muutamalle paukulle mitään lupia on haettu.


Olen mietiskellyt venetsialaiset-ilmaisua. Se ei oikein taivu supisuomalaiseen ajatusmaailmaani. Niinpä mieluimmin puhun kesän päättäjäisistä, vaikka itse asia on ihan hauska. Kun vastarannalta tuikkii tulen valo meille, se on vähän niinkuin tervehdys tuntemattomalta.


Ihana, lämmin päivä on illassa. Oikeastaan koko viikonloppu on vietetty ulkona terassilla viimeisestä kesän hehkusta nauttien. Luonnon kauneudesta huolimatta tätä päivää ovat värittäneet kyyneleet ja suru: Serkkuni kuoli vakavan sairauden jälkeen viime yönä ja tänään olen myös jutellut puhelimessa entisen oppilaani äidin kanssa, joka viikko sitten menetti poikansa sairauskohtaukseen. 


Pihan kynttilät tuikkivat heille molemmille...

torstai 25. elokuuta 2011

Vihapuheista


Viime aikoina tiedotusvälineissä on käsitelty vihapuheita, jopa kansanedustajan sellaisia. Norjan tapahtumat ovat olleet ymmärrettävästi yksi syy keskusteluun.


Mielestäni ainut oikea tapa on tuomita tällaiset mielenilmaukset. Vihaa tässä maailmassa ei tarvita yhtään enempää! Toisaalta koskaan ei voida jokaisen yksilön suuta suitsia, joten monenlaisia möläytyksiä tullaan kuulemaan vastaisuudessakin yksittäisinä kannanottoina. Varsinkin, kun sananvapaus on meillä hyvin tärkeä yksilön oikeus.


Netissä ja sosiaalisessa mediassa kuplii monenlaisia keskusteluja. Jonkin verran olen eri palstoilla pyörinyt lukemassa ja aina ihmetyttää, miten törkeää kieltä ja loukkaavia asioita ihmiset nimimerkkien suojista suoltavat. Ihan on hävettänyt niitä lukea. (Tämän vuoksi en enää viitsi juurikaan keskustelupalstoilla harhailla. Blogit ovat sitten eri juttu! )


Olen miettinyt, että jonkinlainen tunnistus pitäisi netissä olla kaikessa kommentoinnissa ja kirjoittelussa, vähän samaan tapaan kuin lehtien yleisönosastokirjoituksissa. Siellähän kirjoittajan oma nimi pitää jollain tasolla tulla toimituksen tietoon, vaikka nimimerkillä kirjoittaisikin. Miten se sitten tehtäisiin netissä, onkin jo visaisempi asia.


On aivan selvää, että niin kauan kun nimettömyyden suojasta voi laukoa mitä tahansa joutumatta vastuuseen sanoistaan, kaiken maailman vihapuheet jatkuvat. Yritetään vain tuoda yhdessä julki, että niitä emme suvaitse!

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Maamme-lauluko pannaan?


En yleensä osta iltapäivälehtiä, mutta tänään oli niin uskomaton otsikko, että oli ihan pakko: "Maamme-laulu on haitaksi lapsille!"


Dosentti, sukupuolentutkimuksen tohtori Taru Leppänen on sitä mieltä, että kansallislaulumme Maamme, Lippulaulu ja maakuntalaulut voivat edistää vihapuheita. Hänen mukaansa niissä korostetaan kansallisuutta, miehisyyttä ja väkivaltaa. (Ilta-Sanomat 24.8.11) Dosentin mukaan laulut saavat lapset suhtautumaan entistä ennakkoluuloisemmin maahanmuuttajiin ja erilaisuuteen yleensäkin. Hänen mukaansa lauluja ei sen kummemmin selitetä lapsille.


Ensinnäkin: Minä olen koko urani opettanut näitä lauluja lapsille osana suomalaista kansalliskulttuuria ja perinnettä. Toiseksi: Olemme aina keskustellet sanoista ja olen korostanut, että laulujen sanat ovat syntyneet kauan sitten ja ovat aikansa tuotteita kertoen sen hetkisestä kansamme elämästä sekä tunnoista. Näin uskon myös suurimman osan opettajakunnasta opettavan.


Artikkelissa asiaan ottivat jo kantaa muutamat opettajat, säveltäjä Jukka Kuoppamäki sekä nykyinen opetusministerimme. Kaikkien reaktio oli yhtä tyrmistynyt kuin omanikin.


Aion, totta totisesti, opettaa jatkossakin näitä lauluja! Eivät varmasti aiheuta vihapuheita. Ne syntyvät kyllä ihan muista asioista, jos ovat syntyäkseen.

tiistai 23. elokuuta 2011

Suru


Murheen varjot ovat tummuneet syväksi suruksi.


Maanantain kouluaamun ylle lankesivat raskaat pilvet, kun koulukeskuksemme lippu laskettiin puolitankoon: Yläasteen seiskaluokkalainen oppilas oli yllättäen kuollut sairauskohtaukseen. Uutisen kuultuani syvä suru laskeutui sydämeeni. Poika, jota vasta äsken olin opettanut, oli yhtäkkiä poissa.


Meillä oli neljä tiivistä yhteistä vuotta. Ekaluokasta neljänteen saimme viettää yhdessä kouluelämän pyörteissä. Vielä viime vuonnakin, jolloin hänellä oli jo eri luokanopettaja, tapasimme kerran viikossa musiikkitunnilla. Rauhallinen, iloinen ja ystävällinen poika...


Kun minustakin, pelkästä opettajasta, tuntuu niin pahalta, miltä tuntuu vanhemmista, sisaruksista, isovanhemmista? Kolmetoistavuotiaan elämä katkesi yhtäkkiä. Asia on niin käsittämätön.


Ainoa, mikä lohduttaa tällä hetkellä minua, on vakaa usko, että hän on Jumalan kämmenellä.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Urkuviikko


Seurakuntamme järjestämä 9. urkuviikko alkoi tänään. Ensimmäisessä konsertissa entinen ja nykyinen kanttorimme soittivat urkukoraaleja ja yleisö sai laulaa aina kyseisen virren. Oli mukava aloituskonsertti ja yleisöäkin ihan kivasti paikalla.


Huomenna esiintyy unkarilainen urkuri János Gyulvészi ja tiistaina on vuorossa koululaiskonsertti, jossa minäkin olen hommissa juontajana. Keskiviikkona saamme kuulla konsertin kitaralla, perjantaina on vuorossa urkuvartti ja viikko päättyy sunnuntaina Christian Ahlskogin Liszt-konserttiin säveltäjän juhlavuoden kunniaksi.


Toivottavasti saamme yleisöä konsertteihin. Urkumusiikki ei ole sieltä helpoimmasta päästä kuuntelijaa ajatellen, ja isoissa kaupungeissakin saattaa olla nimekkäällä taiteilijalla vain kourallinen kuulijoita. Minulla on ollut tapana istua kaikki konsertit läpi. Täältä mökiltä käsin toteutettuna tarkoittaa sitä, etten ehdi muuta kuin käydä nukkumassa täällä.


Hyvin soitettua urkumusiikkia on ihana kuunnella, tosin myönnän, että sitäkin on pitänyt ihan opetella. En välttämättä pidä kaikesta kuulemastani, mutta silti live-esityksessä on aina mukava olla, vaikkei mielimusiikkia olisikaan. Tunnin rauhoittuminen paikallaan klassisen musiikin parissa kauniissa ympäristössä tekee aina hyvää niin korvalle kuin sielullekin!

lauantai 20. elokuuta 2011

Murheen varjoja


Nimipäivänäni sain kuulla entisen työtoverini sairastuneen lymfoomaan uudestaan lähes viidentoista vuoden remission jälkeen. Samana päivänä ystäväni ilmoitti, että häneltä on löytynyt leikkausta vaativa muutos, joka on poistettava.


Tänään soittelin kummitädilleni, joka korkeassa iässä toipuu lonkkamurtumasta. Samalla suurena murheena hänellä on vanhimman lapsensa eli serkkuni taistelu syöpää vastaan. Tämä taistelu on nyt loppusuoralla ja elämää on enää jäljellä kovin vähän.


Huokaus! Samalla, kun iloitsen suunnattomasti sisareni perheen kohta syntyvästä pienestä pojasta, en voi olla murehtimatta näitä elämäntaisteluita käyviä läheisiäni ja tuttaviani. Elämä on tätä: syntyminen ja kuolema sekä niiden välissä oleva aika, joka usein tuntuu liian lyhyeltä. Erityisesti tällä hetkellä toivon rauhaa ja kivuttomuutta serkulleni sekä voimia hänen läheisilleen.


Ulkona palaa kynttilöitä elokuun hämärtyvässä illassa...

torstai 18. elokuuta 2011

Huijausta vai sattumaa?


Täällä mökillä käytän nettiä prepaid-liittymän kautta. Aluksi sain ilmaisen kuukauden, jonka aikana yhteys takkusi: Lähes joka kerta istunnon aikana katkesi ja herjasi jonkin numeron erroria. En kuitenkaan osannut hermostua asiasta, sillä jopa takkuileva yhteys tuntui täällä korvessa ylellisyydeltä!


Kun ilmainen kuukausi loppui ja maksullinen alkoi, yhteys ei ole pätkinyt kertaakaan. Siis ei todellakaan yhtään kertaa ole mennyt poikki kuukauden aikana!


Mitä ajattelen? En tämän tietokoneen ja liittymien tekniikasta mitään ymmärrä, mutta jotenkin tuntuu, että ilmainen kuukausi oli joku "sekundayhteys". Minun pieni järkeni ei asiaa muuten osaa selittää. Osaako joku muu?

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Merkillinen lukutaito


Tuftsin yliopistossa tehtiin mielenkiintoinen tutkimus eläinlääketieteen laitoksella:


Toisluokkalaiset koululaiset lukivat kahdessa ryhmässä kerran viikossa ääneen puoli tuntia kesäloman ajan. Toinen ryhmä luki ihmiselle ja toinen koiralle. Arvatkaapa, kumman ryhmän lapsilla lukutaito pysyi parempana! Tietenkin koiralle lukeneiden ryhmässä!


Tulos on merkillinen, sillä tutkimus ei antanut vastausta sille, miksi koiralle lukeneiden lasten lukutaito pysyi paremmin yllä kuin ihmiselle lukeneiden lasten. Jatkotutkimus olisi mielenkiintoinen. Nyt vain joku väikkäriä väsäämään aiheesta! Minua kiinnostaisi kovasti tietää, oliko tulos satunnainen vai löytyykö asialle selittävä tekijä.


Sitä odotellessa muistakaapa, "lapselliset",  luettaa alaluokkalaisia mukuloitanne päivittäin ja koira viereen kuuntelemaan. Jos ei lemmikkiä ole, kipin kapin sellainen hankkimaan! Sujuva lukutaito on pienelle koululaiselle kultakimpale opiskelun ohdakkeisella polulla.



Somerkivi, U., Tynell, H. & Airola, I. (1962), Lasten oma lukukirja. Otava, Helsinki.

tiistai 16. elokuuta 2011

Salmiakkia


Namin himo iski! Kun tulin töistä, etsin hukkunutta rahapussukkaani, joka sisältää kaksikymmensenttisiä ja euroja pyykkituvan pesukonetta varten. Kauppakoristahan se löytyi ja samalla korin pohjalta silmään otti Fazerin Salmiakkirasia, jonka olin ostanut jo kauan sitten pahan päivän varalle. Namirasian nähdessäni alkoi heti tehdä mieli aivan kamalasti salmiakkia. Oli pakko avata rasia ja voi, miten maistui hyvältä!


Karkeissa on kaksi "ässää", joita on vaikea vastustaa: suklaa ja salmiakki. Salmiakin himoani voin hillitä, mutta suklaata en. Senpä vuoksi en suklaata juuri kotiin osta, koska levy ei pysy kaapissa vaan löytää oitis tien vatsaani. Parempi siis olla ostamatta koko houkutusta!


Salmiakki on maku, joka jakaa niin lapsia kuin aikuisiakin. Monet vanhat ihmiset eivät siitä pidä. Muistan, että isäni aikoinaan oikein inhosi salmiakin hajuakin. Eipä äitinikään siitä välitä. Luokassa on puolet lapsista sellaisia, jotka eivät mielellään syö salmiakkikarkkeja, vaikka muuten tuntuu, että kaikenlaiset karkit kyllä kelpaavat. Minäkin olen salmiakin suhteen kranttu: Vain tietyt maut maistuvat.


Nyt on pieni rasia pöydällä tyhjä, mutta eipä enää tee mielikään. Pitää huomenna täydentää mökin "pahan päivän" varastoa, kun sen nyt menin tyhjentämään!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Pörriäiset



Joitakin vuosia sitten kimalaisten, ampiaisten ja mehiläisten määrä luonnossa laski dramaattisesti. Asiasta keskusteltiin vilkaasti tiedotusvälineissä ja ihmiset surivat marjojen ja omenoiden pölyttämisen epäonnistumista. Syitä pohdittiin. Vähitellen olemme ilmeisesti palanneet normaaliin tilanteeseen ja ainakin tänä kesänä kimalaisia, ampiaisia ja mehiläisiä on pörrännyt jopa ihan riesaksi asti, varsinkin ampiaisia.


Alkukesästä löysin ampiaisen pesiä milloin mistäkin: ulkohuussin ja  verannan katoista paraatipaikalta sekä puupinoista. Joistain paikoista, kuten huussista, ne oli pakko hävittää pois. Voi, voi! Mielelläni antaisin pörriäisten pesiä, mutta kun hyvistä pesäpaikoista emme pääse yhteisymmärrykseen!


Loppukesästä kuuntelimme illalla makuhuoneen katonnurkasta kuuluvaa hurinaa. Ampiaisten pesä oli sisäkaton yläpuolella ja helleiltana ne jäähdyttivät pesää innokkaasti. (Meillä jäähdytyksen hoiti ilmalämpöpumppu, jonka vaikutus ei varmaan peltikaton alle ampiaisille ulottunut!)


Ampiaisia eksyi sisälle asti ja niitä olen uskollisesti koko kesän kuskannut ulos kahdella paperimukilla. Nyt öiden viilentyessa pökertyneen oloisia hiljaisia otuksia on sisällä ryöminyt matoilla ja saa olla tarkkana, ettei astu päälle. Varmaan niillä tarmoa olisi kuitenkin pistämiseen vielä jäljellä!


Koivuhalon mukana tuli saunaa lämmittäessäni myös iso pesä. Onneksi ehdin puuklapin viskata kasaan takasin ja juosta lujaa, ennekuin julmistuneet asukkaat olisivat hyökänneet häiritsijän kimppuun. Kävin äsken kurkkaamassa ja siellä ne puukasassa pressun alla pesäänsä edelleen hoitivat, vaikka taisi mökki olla vähän eri asennossa kuin aiemmin. Pihakoivussakin huomasin eilen olevan oksissa riippuvan pesän.


Kyllä me kuitenkin jokseenkin hyvin samalle tontille sovitaan,  minä ja pörriäiset!

lauantai 13. elokuuta 2011

Haikaran kanssa saunomassa


Kolmen, lähes ympäripyöreän työpäivän jälkeen olen eilisillasta saakka kuunnellut hiljaisuutta: Olen yksin täällä mökillä, taivaallista! Koulutyöt on tehty, joten viikonloppuna saan olla siltä osin todella vapaana.


Eilen illalla saunoin. Sauna on parin metrin päässä vesirajasta ja istuskelin lauteilla ja katselin ikkunasta veden liplatusta. Löylyä heittäessäni silmäkulmasta näin jotain suurta varjoa lankeavan ikkunasta, mutta ajattelin ilta-auringon vain menneen hetkeksi pilveen. Katselin rantakiviä ja huomasin ison, paksun, vaalean oksan pilkistävän pystyssä rantakivissä puiden välissä. Ajattelin, että täytyypä raahata se pois jonain päivänä. Yhtäkkiä oksa liikahti! Tiirasin löylyn sumentamilla silmilläni oksaa ja huomasin, että sehän on harmaahaikaran kaula! Hyvin paikallaan lintu ylväänä seisoskeli ja tuijotteli eteensä varmaan kaloja väijyen. Vahinko, että pensasta oli edessä, joten en sitä kovin hyvin nähnyt muuten.


Haikaroita lentelee silloin tällöin loppukesästä järvellämme. Koskaan en sitä meidän omassa rannassa ole aikaisemmin nähnyt. Tiesin, että arkana lintuna otus heti kohoaa siivilleen ja häipyy, mutta siitä huolimatta hiivin saunasta verannalle sitä kurkistelemaan. Vaikka yritin liikkua äänettömästi, vanhan rakennuksen lattialankut sen verran natisivat, että lintu otti oitis siivet alleen. Uljaasti se isoilla siivillään lyöden kohosi ilmaan ja päätti häirittynä kaula mutkalla jatkaa matkaansa. Olihan se komea näky niin läheltä katsella!


Enpä ole aiemmin haikaran kanssa saunonut!

tiistai 9. elokuuta 2011

Koulutie


Olen unessa useasti

sinun kaduillas, koulutie.

Kotiportilta kouluun asti

minun askeleeni vie.


Olen unessa useasti

sinun kaduillas, koulutie.

Ah, enkö ma hautahan asti

myös koululainen lie?

                      (V.A. Koskenniemi)


Niin, en ole tähän ikään mennessä vielä koulusta irti päässyt!


Huomenna alkaa työt ja jo tänään olin kolmisen tuntia laittamassa luokkaa kuntoon. Kaikki näyttää koulurakennuksessamme olevan ok. Kaipaamani laitosmieskin tuli vaihtamaan pulpetteja viimeisen tunnin aikana :D !


Iloa ja intoa jokaisen oppilaan ja opettajan koulutielle! 


Eräänä sumuisena aamuna...

maanantai 8. elokuuta 2011

Koululaiskonsertin juonto



Seurakuntamme urkuviikolla on ollut lähes joka kerta koululaiskonsertti. Ajatus oli alun perin minun ja niinpä se minut on myös työllistänyt siitä asti: Olen toiminut konsertin juontajana. Urkuviikko on elokuun viimeinen viikko.


Olen yrittänyt saada juonnon valmiiksi aina ennen töiden alkua, sillä juonnon lisäksi olen hoitanut myös urkuviikon mainosten jaon. Sekin vie oman aikansa, kun kierrät kaikki pikkukaupungin ilmoitustaulut ja askartelet sinitarran, teipin ja nuppineulojen kanssa ilmoitukset paikoilleen.


Tänä vuonna teemana on elokuvamusiikki. Lastenkonsertin juonnossa pitää olla aina jotain pientä "jippoa" ja rekvisiittaa mukana, jotta muksut jaksavat kuunnella. Yritänkin etsiä jostain Tähtien sodan valosapelin, jota voin vilauttaa ennen tunnusmusiikin soittoa. Muistaakseni eräs oppilaistani toi miekan lelutunnille mukaan, joten häneltä yritän ruinata sitä lainaksi konserttiin.


Tänään istuin iltapäivällä koneen ääreen ja juuri sain juonnon valmiiksi. Kolmisen tuntia siinä vierähti ja samalla riisipuuro muhi puurokattilassa itsekseen valmiiksi. Kyllä nyt on helpottunut olo, kun asiat ovat paperilla.


Ulkona on kamala tuuli. Se mokoma on heittänyt yhden kukkapurkinkin nurin niskoin terassille. Voi, voi! Synkän päivän jälkeen ilma on kirkastunut ja aurinko paistaa.


Ryhdyn syömään hyvin hautunutta puuroa.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Piimän inho


Syön hyvällä ruokahalulla kaikkia ruokia ja -aineita, mutta suuri ja ainoa inhokkini on piimä. Hajukin on niin inhottava, että siirrän koulussa piimän juojat hienotunteisesti ja vähin äänin toiseen pöytään. Pystyn piimän nielemään kurkustani alas, mutta sen jälkeen tuntuu, että se väkisin nousee ylös monen tunnin ajan. Siispä en piimää juo.


Piimäkakusta ja -piirakoista pidän. Niissähän piimä ei yhtään maistu. Ne ovat kaiken lisäksi nopeatekoisia, joten tällainen "epäkokkikin" selviää nopeasti ei niin mukavasta hommasta.


Äsken teimme mustikkapiirakkaa piimäpohjaan  ja minua houkuteltiin kovasti maistamaan hyvää taikinaa. Eihän piimäkammoinen maista! Kari sen sijaan rakastaa kyseistä juomaa, eikä voi varmaan ymmärtää inhoani.


Kohta syödään kuitenkin toivottavasti hyvää mustikkapiirakkaa, vaikka piimää sisältääkin!

lauantai 6. elokuuta 2011

Kummitätiä saattamassa


  


Tänään olimme viettämässä surujuhlaa Sydän-Hämeessä. Karin kummitäti nukkui pois joitain viikkoja sitten ja nyt olimme saattamassa häntä viimeiselle matkalle.


Siunaus oli jo kymmeneltä aamulla. Jostain syystä olimme saaneet väärän kilometrimäärän tietoomme hautajaispaikalle ja matkaan varattu kaksituntinen riitti juuri ja juuri: 2 minuuttia vaille tasan olimme paikalla! Emme todellakaan harrasta näin tärkeissä tilaisuuksissa viime tipan paikalle tuloa, mutta 130 kilometrin sijasta 160 meinasi olla tänään kohtalokasta. Onneksi ei myöhästytty.


Vanhan 88-vuotiaan ihmisen siunaus, joka lähtee tästä maailmasta kylläksi saaneena, on aina armollinen hetki. Mieleeni tuli hautausmaalla myös ne kymmenet siunaukset, joissa omaiset Norjassa surevat väkivaltaisesti kuolleita nuoriaan. Kunpa lohduttava armo löytäisi heidätkin!


perjantai 5. elokuuta 2011

Luontohavaintoja


Kiireisen kaupunkipäivän lisäksi olen tänään ehtinyt tehdä muutaman mukavan luontohavainnon.


 (Karin ottama kuva)


Pienet sorsanpoikaset, samoin kuin kuikan ja härkälinnun poikaset, ovat kasvaneet ihan silmissä. Vielä juurihan ne olivat tällaisia palleroita, mutta nyt jo lähes emolinnun kokoiset.


Kuikkia on viime päivinä uiskennellut rannassamme 10 linnun parvi. Välillä huutelevat toisillensa ja mekastavat kunnolla. Kuikka on mielestäni se kaunein vesilintu ja ilahdun joka kerta sen nähdessäni.


Aamulla aikaisin, juuri kun olin herännyt, kuului ulkoa kurkien huutoa. Juoksin pihamaalle, mutta en nähnyt mitään, kun kurjet lensivät puiden takana kauempana. Myöhemmin lähtiessäni autolla kaupunkiin asioita hoitelemaan kurjet löytyivätkin pellolta aivan tien vierestä. Ne jähmettyivät tuijottamaan minua ja olisivat varmasti ottaneet ilmaa siipiensä alle, jos olisin pysähtynyt niitä ihailemaan. Upeita lintuja!


Nyt illalla seurasin oravan taidokasta hyppelyä puusta puuhun. Ensin se söi käpyä rannassa ja pudotteli ylimääräiset roskat niskaani. Sitten se heilutteli vihaisesti häntäänsä, kun tulin häiritsemään sen ruokailuhetkeä ja asettui jatkamaan syömistään vähän kauemmaksi. Sitten se juoksenteli rannan puissa iloisesti hypellen puusta toiseen. Vauhdikasta menoa! Oli muuten ensimmäinen orava, jonka tänä kesänä täällä metsän keskellä olen tavannut.


Oravasta tuli mieleen juttu, joka tapahtui kymmenisen vuotta sitten kaupungissa. Norjalainen metsäkissani Ossi käveli kerran päivässä narussa ulkona kanssani ja joskus seurasi silmä tarkkana oravien puuhia, ilmeiseti pahat mielessään! Sanoin  sille kerran, että turhaan tuijotat! "Ei se nenäsi eteen putoa, vaikka kuinka toivoisit." Ja mitä tapahtui juuri sillä hetkellä? Orava onneton teki lehtipuussa liian uhkarohkean hypyn ja pudota mätkähti lumen vain pöllytessä metrin päähän Ossin kuonosta. Me molemmat ilmeisesti ällistyimme niin perusteellisesti, että havahduimme asiaan vasta, kun orava oli jo salamannopeasti puussa korkealla yläpuolellamme. Oli se nopea! Ossi oli niin hölmistyneen ja nolon näköinen, kun ei ehtinyt asiaan mitenkään reagoida. Tämä on ainoa kerta, kun olen nähnyt oravan puusta putoavan.

torstai 4. elokuuta 2011

Oviongelmia


Äitini kerrostalossa tehtiin keväällä ikkunaremontti. Samalla uusittiin parvekkeiden ovet. 50-luvun lopulla rakennetussa talossa se oli jo aiheellistakin ja ainakin  meidän äiti odotti uusia ikkunoita jo kovasti. Tekijäksi valitsimme hyvämaineisen ja paljon käytetyn ikkunafirman, josta minullakin on hyviä kokemuksia oman talomme ikkunoiden uusimisessa.


No, ikkunat ja ovet olivat kauniit ja vedottomat. Koko huusholli oli kuin silmänsä pessyt. Mutta...


Parvekkeen ovi on ollut kovin tiukka koko ajan. Olen neuvonut äidille, miten sen saa parhaiten kiinni, mutta vanhuksen voimat ovat rajalliset. Loppukesästä alkoi minustakin tuntua, että oven kiinni laittaminen on jo liian hankalaa, sillä sain itsekin käyttää voimaa ihan kunnolla. Viimeinen pisara tuli ollessamme asuntomessuilla. Äiti soitti ja sanoi, ettei saa ovea enää ollenkaan kiinni. Oli köyttänyt sen kahvasta narulla patteriputkeen yön ajaksi!


Ajattelin, että äidin "sulkemistekniikassa" on jotain vikaa. Ajoimme Kokkolasta suoraa hänen luokseen ja kappas vain: Ovi oli yhtäkkiä liian suuri karmiaukkoon, eikä ollut toivoakaan, että se menisi millään ilveellä kiinni. Kari ei uskaltanut ruveta rassaamaan, kun oli firman takuutarkastukset vielä tekemättä. Niinpä seuraavana päivänä soitin asiasta huoltoyhtiöön.


Huoltoyhtiön pojat olivat sitä mieltä että "Ehei! Asia ei kuulu meille, vaan on remonttifirman heiniä! Tulevat ehkä parin viikon päästä tekemään takuutarkastuksia." Sain selittää kipakasti, että ovi ei mene ollenkaan kiinni, joten äiti ei uskalla lähteä yöksi pois asunnostaan. (Hyvä kun ensimmäisessä kerroksessa uskalsi nukkua naruviritelmissä!) Tuntui, että selitykseni ei oikein mennyt perille.  Siispä soitin isännöitsijälle ja hän ymmärsi homman laidan ja lähetti samana päivänä huoltomiehet korjaamaan. Ovi saatiin kiinni ja äiti uskalsi lähteä mökille viikoksi.


Tänään vein hänet kotiinsa takaisin, sillä takuutarkastus oli iltapäivällä. Menin heti avaamaan parvekken oven ja TAAS se oli turvonnut! Tai pudonnut sarannoiltaan tai mitä nyt olikaan! Mutta ovi ei siis taaskaan mahtunut karmien väliin. Onneksi miehet olivat tulossa, muuten olisi eräältä mennyt hermot!


Ikkunafirman miehet selittivät, että vanhassa talossa on tällaisia ongelmia, karmipuu on vähän kiero, säät vaikuttavat jne. Olivat korjanneet auliisti, takoneet ja höylänneet niin, että äiti pelkäsi oven lopullisesti hajoavan. Miehet olivat olleet kovin ystävällisiä ja ovi saatiin kuntoon. Äiti oli auliisti kiitellyt heidät ja on nyt kovin tyytyväinen.


Minä en uskalla nuolaista, ennen kuin tipahtaa! Menen huomenna katsomaan ja auta armias, jos ovi avatessa taas alkaa temppuilemaan! Silloin ...  !

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Viimeinen mattopyykki



Aamu valkeni kauniin aurinkoisena. Yö oli aika kylmä ja muistan heränneeni joskus aamuyöstä. Ikkunasta näkyi aivan sumuinen maisema.


Leikkelin vähän ruohoja. Meillä ei täällä mökillä harrasteta koneita ruohonleikkuussa vaan viikate ja ruohosakset ovat ahkerassa käytössä. Jätän välillä niittymäistä maisemaa pihapiiriin, jossa päivänkakkarat, kellot ja apilat saavat rauhassa kukkia.


Päivä oli niin kaunis, että päätin pestä viimeiset matot. Mökin keittiön matot olisi voinut jättää ensi kesään, mutta päätin sittenkin hoitaa homman jo nyt. En yleensäkään pese kaikkia mattoja joka vuosi, niin kuin joillain on tapana. Minä pesen vain likaiset matot ja puhtaita pidetään niin kauan kuin ne puhtaina pysyy.


Pesin ylhäällä nurmikolla vanhan hetekan puolikkaan päällä, jotta likavedet eivät pääse valumaan järveen. Homma oli kivaa ja nopeaa.  Muistan, kuinka nuorena jyystin juuriharjalla väsyksiin asti. Inhosin touhua ja välillä tenniskyynärpää iski. Nyt pesen harjalla kevyesti ja huuhtelen letkulla ja ihan puhtaaksi tulee. Painepesurilla pesusta olen täysin luopunut. Minusta se kulutti mattoja. Ilmeisesti en osannut sitä hommaa tarpeeksi helläkätisesti tehdä. Kaupungissa on lähes kaikki matot valkoisia, joten isot pesetän aina pesulassa.


Kari toi auton katsastusreissulta aivan ihanaa valkosipulihärkää. Grillasimme, tein kermakastikkeen ja oli todella hyvää. Söimme pitkään ja hartaasti.


Vesijuoksua olen harrastanut joka päivä useaan otteeseen. Juoksen ilman vyötä, joka mielestäni on tehokkaampaa. Hidasta on eteneminen, mutta se on hurjan mukava liikuntamuoto. Tänään juoksin kymmenen kuikkaa kaverina.


Nyt pitää vielä hakea matot yön ajaksi katon alle. Aurinko laskee ja illat alkavat jo hämärtyä. Eilen poltin pitkästä aikaa pihavaloja pimenevässä yössä. Lyhdyt odottavat jo kynttilöineen...

tiistai 2. elokuuta 2011

Tutankhamonin jälkeläiset


Helsingin Sanomissa julkaistiin tänään uutinen, jonka mukaan sveitsiläistutkijat ovat saaneet selville, että puolet länsieurooppalaisista miehistä on sukua faarao Tutankhamonille. Tutankhamonin jälkeläiset -artikkeli on saanut aikaan kovan mielipiteiden vaihdon HS:n keskustelussa. Kävin kommentteja lukemassa ja kovin on jotkut tuohtuneet tästä "tutkimuksesta", joka heidän mukaansa on huuhaata. Toiset taas puolustelevat vetoamalla meidän kaikkien yhteiseen esi-isään, joka kyllä löytyy, kun tarpeeksi pitkälle taaksepäin mennään.


Sisareni ainakin asian minulta kuultuaan on aivan varma, että hänen miehensä on faaraoiden ylhäistä sukua! Merkkejä asiasta on ollut jo pitkään nähtävillä, varsinkin, kun siivoaminen ei ole lankomiehen mielipuuhia. No, nythän syy on selvillä: Kyllä faaraon hovissa siistiminen oli orjien hommaa, ei hallitsijan sukulaistenkaan tarvinnut luutaan kajota!


En ole tiennytkään, että minulla on näin ylhäisiä sukulaisia! Niin ja mitenkähän on Karin laita???

maanantai 1. elokuuta 2011

Pyykkipäivä


Mikähän siinä on, että siivoamista inhoan, mutta pyykinpesu on aina mukavaa? Rasinkankaan samanniminen lastenlaulu soimaan ja kone laulamaan, niin johan on hauskaa!


Tänään oli pitkästä aikaa viileämpi päivä. Aamu-uinnilla klo 8 mittari näytti 12 astetta. Vesi tuntui lämpöiseltä, kun ilma oli niin viileä.


Pidin pyykkipäivän. Sisareni perhe oli viikonlopun mökillä ja omatkin lakanat olisi pitänyt vaihtaa. Päätin pyhittää päivän pyykkäämiselle. Ajelin kaupunkiin ja laitoin kaksi konetta pyörimään yhtä aikaa. Kolmannen koneellisen pesin vielä myöhemmin. Pyykki ehti kuivua aika hyvin ulkona narulla sillä aikaa, kun kävin hoitelemassa asioita.


Koululla kävin kurkistamassa, joko luokat ovat valmiina oppilaiden tuloa varten. Eipä olleet! Pulpetteja oli vaihtamatta ja epäilen, ettei asia edisty, ellen sitä vähän pöyhäise. On se kumma juttu, kun kesäkuun alussa laitoin listan, mitä pitää kesän aikana talossa tapahtua, mutta aina osa asioista jää viime tippaan ja osa tekemättä. Sitten kiireessä ensimmäisenä koulupäivänä asioita hoitavia miehiä pyörii siellä täällä, vaikka talo on ollut tyhjänä kaksi kuukautta näiden asioiden hoitamista varten! En ymmärrä...! Suljin nopeasti koulun oven, etten enempää kiukustu.


Anna tuli kanssani mökille ja ripustimme pyykkejä vielä kuivumaan. Siellä ne iloisesti liehuivat. Puhtaat pyykit narulla saavat minut aina niin hyvälle tuulelle! Annan kanssa vedämme lakanat vielä illalla ennen nukkumaan menoa. Otan apulaisesta kaiken irti...


Illalla viruttelin vielä pussillisen keväistä pyykkiä, joka on odottanut tarmonpuuskaa. Pesin keväällä chenillepuseron muiden pyykkien kanssa ja se mokoma nukkasi koko satsin. Laiskuuttani en tarkistanut pesuohjetta ja hullusti kävi! Onneksi koneellinen oli pelkkiä alusvaatteita, yöpukuja ja sukkia. Heitin huonommat pois ja säästin paremmat. Jospa ne järvessä huiluttelemalla tulisivat vielä käyttökelpoiseksi, näyttivät ainakin ihan ok:lta! Rankaisen itseäni tyhmästä pyykkäilystä pitämällä niitä, ovatpa sitten minkä näköisiä tahansa!


Aamulla seitsemältä lähdemme köröttelemään Tampereelle. Annalla on siellä hammaslääkäri oikomisasioissa ja lupasin, että vähän shoppailemme myös .