Hauskaa vappua!

& Onnea vappu-pojalle syntymäpäivän johdosta! Niin sitä perässä tullaan...

Jytky pääsi kotiin

 

Lankomies kävi hakemassa mökiltä veneensä, joka oli ollut siellä talviteloilla. Samalla vietiin Jytky ( = puukarhu) täältä rivitalon pihasta oikeaan kotiinsa mökille. Se oli viikon aikana ilmeisesti laihtunut, kun tuntui kevyemmältä kuin ostettaessa.

 

Mökillä oli jäät vielä järvessä. Pohjoispää oli jo sulana, kun siellä on matalampaa. Meidän edessä on muikkuvedet ja syvyyttä, joten menee aina pari päivää enemmän, ennen kuin jäät häipyvät. Ranta oli kuitenkin jo leveälti auki. Huomenna voi jo jäätkin kokonaan lähteä. Kuikat mekastivat sulassa ja sukeltelivat rannassa. Minun rakkaat lintuni ovat siis saapuneet!

Ihailin sisällä käteni jälkiä eli siivousta. Kyllä siellä pääsiäisenä ahersinkin! Nyt voi aloittaa mökkikauden vaikka heti, kun on mökki putsplankkina. Lämmintäkin oli. Tekisi mieli siirtyä mökille jo ensi viikolla, mutta en taida vielä ehtiä. Posti tulee sinne 9. päivä, joten siihen mennessä ainakin aion majani muuttaa. Tuskin maltan odottaa!

Huomenna menen haravoimaan ja tutkailemaan kevään ihmeitä. Saa nähdä, saanko munkinpaistajan mukaani. Kari on tehnyt simaa ja munkkeja ison vuoren. En ole ikinä nähnyt niin suuria munkkeja kuin tänään! On niissä syömistä...

Vesomassa

Opettajilla on lukuvuodessa virkaehtosopimukseen kuuluvana 3 päivää opinto- ja suunnittelutyötä normaalin koulutyön lisäksi. Näitä päiviä kutsutaan ns. Veso-päiviksi. Tänään meillä oli yksi tällainen puolikas päivä. Aiheena oli opetussuunnitelmatyö.

Suomen kouluissa väsätään uusia opetussuunnitelmia tälläkin hetkellä. Minä olen ehtinyt olla jo kahden opsin teossa mukana ja nyt on siis kolmannen laadinta menossa.

Nykypäivänä mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos. Tuntuu siltä, että edellistäkään opsia ei ole ehtinyt kunnolla sisäistää, kun jo seuraavaa väsätään. Yleensä noin kymmenen vuoden välein tulee uudet perusteet ja sitten alkaa kunnissa kova kuhina, kun jokainen kunta väsää omaansa. (Aiemmin tehtiin jopa koulukohtaiset, mutta se on onneksi mennyttä aikaa.)

Työryhmiä perustetaan, kokouksissa puurretaan, kotityötä tehdään ja joskus jopa yöuniakin menetetään. Kovasti puserretaan ja valmista tulee ennemmin tai myöhemmin. Joskus työ on jo aloitettu, mutta ohjeistus on tullut vasta jälkijunassa. Jospa nyt olisi paremmin.

Kun työpäivä venyy kauniina kevätpäivänä kymmeneen tuntiin, tulee mietityksi, tarttuiko mitään mukaani koulutuksesta. Tänään aihe oli kiinnostava, mutta nämä ainaiset opsin väsäämiset hiukan närästävät. Toivottavasti uusi ops antaa konkreettisia eväitä nykypäivän lasten koulunkäyntipulmiin. Sitä tukea eniten opsilta kaipaan.

Niin kevättä...

Töiden jälkeen riensin pikavauhtia mökille. Ajattelin haravoida, mutta tunsin oloni uupuneeksi ja kun illalla vielä oli mentävä äidin huushollia järjestämään siivouspartion jäljiltä, päätin vain olla tekemättä mitään.

   

Istuin verannalla ja pihakeinussa. Aivan huumaannuin siitä, mitä ympärilläni tapahtui: Pikkulinnut liversivät ja rannan sulassa joutsen, koskelot ja telkkä pitivät omaa kevätmekastustaan. Koiraat olivat niin komeita keväthöyhenissään ja oikoivat siipisulkiaan ahkerasti. Ensimmäiset valkovuokot olivat auki, sinivuokot nupuillaan ja krookukset sekä narsissit hehkuivat värikkäinä. Suruvaippa, nokkosperhonen, sitruuna- ja neitoperhonen liihottelivat pitkin pihamaata edestakaisin. Olisin voinut vain kuunnella ja katsella loputtomiin!

Voi mokoma, kun muut hommat häiritsevät tätä kevään ihmeen seuraamista!

Takaisin arkeen

Pääsiäisen jälkeen on taas aika palata arkeen. Pääsiäiseni oli eriskummallinen, sillä näin lämmintä aikaa en muista ennen pääsiäisenä viettäneeni. Ihanasta säästä seurasi tietenkin mökillä oloa ja siellä aherrusta riitti. Siivosin ylämökin kuntoon talven jäljiltä ja vähän haravoinkin pihamaata. 

Eilen oli niin lämmintä, että uskaltauduin heittämään talviturkin, vaikka yhtenäinen jääkansi vielä järveä peittikin. Rantaa oli kuitenkin auki viitisen metriä, joten sinne oli hyvä pulahtaa. (Tuosta talviturkin heitosta sen verran, että olin vähän yllytyshullu. Sisarentyttäreni Emman paras kaveri on luokallani ja Emmalta kuulin, että oppilaani on jo käynyt uimassa. Pitihän openkin, tietysti, ettei arkajalaksi luulla. Tosin on ollut aina tapanani uida ensimmäisen kerran talven jälkeen jäiden seassa.)

Eilen illalla kävin siivoamassa äidin asuntoa ikkunaremontin jäljiltä: Mikä kauhea sotku! Onneksi olin läjittänyt huonekalut huoneissa lakanoiden alle ja peittänyt kirjahyllyt ynnä muut. Silti joka puolelle levinnyt pöly ja lika ihan hirvitti. Imuroin lattiat, siirsin huonekalut paikoilleen ja ravistelin suojalakanat. Huomenna tulee rakkaat siivoojamme pesemään ikkunat ja putsimaan paikat. Että he ovatkin ihania ja niin odotettuja! Minulla olisi mennyt viikko siihen urakkaan!

Kyllä kevät on ihanaa, arkikin! Hissiremontti alkaa vapun jälkeen ja taidan hissukseen hävitä maalle. Töissä on sieltä käytävä, mutta tämä kaupunkilaiselämä ei huvita muuten enää yhtään. Kuuntelisin vain linnun laulua ja jäiden lähdön helinää sekä katselisin luonnon kiihkeää kasvua. Miten kevät voikaan olla niin kaunis ja innostava!

Pääsiäisen ihme

Kylmä talvi pois on mennyt, myrskysää on lakannut,

lumipilvet hajotetut, kylmä sumu selvinnyt.

Lehti puhkeaa jo puihin, valkoruusut aukeilee.

Lounatuuli hiljaisena Eedomista puhaltaa.

Kesälinnut taivaan alla iloisina lentävät.

Sulaneella sydämellä laulaa toukomettiset.

Elämä ja autuus loistaa Herran seurakunnassa.

Aurinko on ristin päällä valkea ja punainen.

                          Virsi 105  (J. Andersson, L. Typpö)

Kuinka totta onkaan virren sanat tänä pääsiäisenä! Pitkän talven jälkeen minunkin sydämeni on sulanut ja talvihorros väistynyt. Mieli on keveä ja ajatus kulkee kirkkaana.

Siunattua pääsiäisen aikaa kaikille!

SÄDE05

Olen saanut pääsiäisvieraan: Äitini oleilee meillä viikon verran ikkunaremonttiaan paossa. Päiviä rytmittää Tayssin käynnit sädehoidossa, jotka alkoivat maanantaina. Pääsiäsiviikosta johtuen hoito alkaa "pehmeällä laskulla", sillä tämä ja ensi viikko sisältävät vain 4 hoitokertaa kukin ja välissä on 4 päivän huilaus.

Vanhalle ihmiselle 90 kilometrin päässä hoidoissa käyminen joka päivä käy työstä. Olen hoitanut taksin tilaukset, kirjoittanut lähtöajat lapulle ja yrittänyt muutenkin helpottaa ruljanssia. Onneksi sädetyskerrat vähenivät kuuteentoista 25:tä, kun huomasivat, että äiti on varsin hyväkuntoinen ja annosta voidaan suurentaa.

Olen tässä samalla muistellut omaa sädetystäni 10 vuotta sitten. Paljon on muuttunut: Pikonlinnaa ei enää ole vaan tilalla on Radius. Lisäksi sädehoitoon tuleville on otettu käyttöön sormenjälkitunniste. Hyvä juttu! Muistan, kuinka aikoinaan eräällä kerralla minua yritettiin änkeä liian pieneen muottiin sädetyksessä. Sanoin heti, että ei ole minun. Silti vaan hoitaja väen väkisin yritti saada minua mahtumaan alustaan, kunnes nousin ylös ja käskin tarkistamaan asian. Selvisi, että etunimi oli sama, mutta sukunimi ei. Lisäksi kyseisen muotin omistaja oli minua paljon pienempi! Tarkana sai olla. Nyt tällaiset erehdykset ovat sormenjäljen vuoksi poissuljettuja. (Tosin äidiltäni ei sormenjälkeä saatu, ei aiemmin passiinkaan!)

Kaikkeen tottuu! Ensin jokapäiväinen matkaaminen tuntuu kauhistuttavalta, mutta vähän ajan päästä se muuttuu rutiiniksi. Ja kun pitää kirkaana mielessä hoidon päämäärän, jaksaa kyllä. Vanhemmalle ihmiselle tosin kaikki on raskaampaa, mutta toivottavasti voimia riittää... ja huumoria!

Iso Jytky

Eilen tuli "iso jytky" Soinin perussuomalaisille, mutta sainpa jytkyn minäkin:

 

Tällaisen! Suinulan messuilla oli moottorisahataiteilija Peltonen myymässä omia tuotoksiaan. Oli mm. karhuja monen kokoisia, pöllöjä ja kaloja. Minä lankesin isoon karhuun, jonka käpälissä on kala. Ristin sen eilisillan poliittisen trillerin mukaan Isoksi Jytkyksi.

Oli meillä ahertamista, että saatiin otus autoon ja autosta pois. En ostaessani tajunnut, että teos painaa aikan lailla. Mökille aion sen laittaa, mutta routimisen vuoksi sinne ei juuri nyt pääse autolla pihaan asti. Otus sai siis välisijoituspaikaksi rivitalomme varaston ovenpielen. Siinä se päivystää pihassa kulkijoita ja miettii, koska ahmaisee kalan mahaansa!

Otus pitää käsitellä ja ajattelin sen tervata. Mökit ovat mustat, joten musta karhuhan pihassa pitää olla. Kari poltti tervaa kymmenen vuotta sitten, mutta en ole varma, onko sitä vielä jäljellä. Olisihan se mukavaa tervata omalla aineella.

Nyt ei siis muuta kuin tervan hankintaan!

Perhosia

Aurinkoinen päivä sai minut pakkaamaan kiireesti eväskorin ja lähtemään mökille. Jo eilen näkyi sitruunaperhosia ja ajattelin näkeväni niitä myös mökillä. Siellä olikin heti vastassa heinikossa yksi, mutta ei sitruuna- vaan neitoperhonen. Nehän lentävät kahdessa sukupolvessa: Ensimmäiset näin keväällä aikaisin ja heinäkuusta syksyyn toiset.

Perhonen lepatteli pitkin pihaa ja laskeutui välillä pitkäksi aikaa maahan. Oli aika kova tuuli ja ihmettelinkin, miten se jaksaa lentää tällaisella ilmalla. Mökillä ollenssani tuuli muuttui melkein myrskysellaiseksi ja perhosetkin hävisivät.

Neitoperhonen on mielestäni yksi kauneimmista. (Haapaperhonen on suosikkini!) Sitruunaperhosia ei mökillä tänään näkynyt.

Lumet ovat sulaneet. Kuvittelin saavani paljon keväthommia tehtyä, mutta kova tuuli sotki kaiken. Haravoimisesta ei tullut mitään, joten leikkasin kuusia. En pidä niistä pihassa yhtään, mutta olen joihinkin paikkoihin niitä kasvattanut näkösuojaksi ja niitä leikkelen, ettei niistä tule metsän puita. Hyvin ovat vielä hallinnassa.

Neljä tuntia sain kulumaan ja sitten lähdin kotiin. Kurkia näin pelloilla kahteenkin otteeseen. Kyllä kevät on kivaa aikaa!

Huutokauppa

Täällä maalla rivitalomme naapurissa asui vanha setä, joka kuoli syksyllä. Tänään hänen irtain omaisuutensa huutokaupattiin.

Kun kuulin asiasta, minusta tuntui pahalta. Tänään ihmisten huutaessa tavaroita, sama paha olo jatkui. Eipä kuollut ihminen irtaimistoaan tarvi ja tuskin vähääkään välittää pilvenhattaroiden takana siitä, mitä me täällä puuhaamme. Mutta pahalta tuntui silti. Toisaalta hänen omaisestaan tuntui helpottavalta, kun tavarat oleelliseti vähenivät ja hänen työtaakkansa pieneni.

Muistan oman isoäitini sanoneen aikoinaan, että hänen mekkojaan ei saa viedä kirpputorille. En sitä silloin juurikaan miettinyt ja isäni piti huolen siitä, että mamman toive toteutui.

Jotenkin minusta tuntuu irvokkaalta ja loukkaavalta, että ihmiset tulevat hyötymään toisen kuolemasta. Hyötymistähän se on, kun yritetään saada tavaroita mahdollisimman halvalla. Ilmeisesti rahan mukanaolo minua närästää asiassa. Minun tavarani saa kuolemani jälkeen mieluusti lahjoittaa pois niitä tarvitseville köyhille, mutta huutokaupata niitä ei saa!

Kummitytön synttärit

Kolmetoista vuotta sitten sain aikaisin aamulla soiton tulla hakemaan koiraa. Sisareni esikoisen synnytys oli alkanut ja minä unenpöpperössä ryntäsin autoon. Heidän eteisestään nappasin koiran tavaroineen ja samalla ovenavauksella sisareni vyöryi miehensä kanssa ovesta ulos kohti sairaalaa. Koira ihmetteli aikaista ulosvientiä ja mummolaan kuskaamista.

Sinä olet se pieni, jota odotimme.

Sinä olet se pieni, jota rukoilimme.

Sinä olet se pieni, jota rakastamme.

Siunaa Taivaan isä enkeleillä lapsemme.

                              (Jaana 15.4.1998)

Kummityttöni ei syntynytkään niin vaan. Lopulta piti tehdä hätäsektio. Muistan aina, kun kävin tyttöä ensi kerran katsomassa sairaalassa. Hän oli aivan ketunpojan näköinen! Ilmankos vuosia myöhemmin rakkain leikki kummitädin luona oli leikkiä kettua: Pöydän alla oli pesä, ketulla oikea karvapuuhka ympärillä ja sitten minun piti sanoa: "Ei näy kettua missään! Ei edes tuoksu ketulta." Sitten kettu hiipi pahaa aavistamattoman tädin jalkoja näykkimään ja hän tietysti pelästyi kamalasti. Leikin lopussa kettu aina osoittautuikin kiltiksi ketuksi, joka vain nuoli, ei purrut.

Voi niitä aikoja! Nyt kettutyttö on murrosikäinen nuori neiti mutta edelleen niin ihana. Viime viikonloppuna synttäreillämme hän juonsi juhlan, lauloi meille isänsä säestyksellä My Heart Will Go On ja soitti sisarensa kanssa nelikätisesti pianoa. Ja oli niin kaunis mustavalkoisessa juhlamekossaan!

Onnea, Anna, ja kaikkea hyvää elämäsi uudelle vuodelle!

Luxusta

Töistä tullessani harhaannuin paikalliseen käsityökeskukseen. Siellä vietettiin uuden tilan avajaisia ja samalla Jukka Rintalan, hyvin tunnetun muotisuunnittelijan 35-vuotista taiteilijauraa. Mukana oli myös hänen näyttelyjään jo 30 vuotta rakennellut  visualisti Matti Vaskelainen.

Näyttelytilassa oli kymmenkunta pukua, joita ovat kantaneet julkkiksista niin Saimi Hoyer kuin Leena Harkimokin. En seuraile juurikaan muotia saati julkkiksia, mutta täytyy sanoa, että puvut olivat todella kauniita. Televisiossa itsenäisyyspäivän Linnan juhlissa niitä on tullut katsottua, mutta ne eivät ruudun läpi pääse ollenkaan oikeuksiinsa. Todella kauniita luomuksia olivat, samoin takit, huivit, pukeutumispaidat ja solmiot, joita oli myynnissä.

Jukka Rintala kertoi puvuista ja Matti Vaskelainen teki huiveista erilaisia versioita mallille. Paljon oli yleisöä, enimmäkseen naisia, mutta pari miestäkin katseli taustalta. Hienoa, että suuri taiteilija haluaa tuoda töitänsä henkilökohtaisesti myös pienille paikkakunnille maaseudulle ja antaa ihmisille näin elämyksiä.

Kauniita kankaita, malleja ja yksityiskohtia oli jokaisessa puvussa. Pitää olla visioita, luovuutta, uskallusta ja ammattitaitoa, jotta tällaista saa aikaiseksi Ihan selvästi Jukka Rintala on maineensa arvoinen suunnittelija!

Bye, bye Radius!

Merkillinen päivä takana! Aamulla lähdin kohti Taysin Radiusta ultraäänikuvaukseen, sen jälkeen hengailin kaupungilla ja iltapäivällä palasin takaisin Radiukseen lääkärin vastaanotolle kuulemaan tuloksia kuvauksista. Tämä oli kymmenvuotisen seurantajaksoni viimeinen kontrolli, siis jos asiat menevät hyvin.

Vähän jännitti aamusta alkaen. Lääkärinä oli vanha tuttu, joka jo aluksi kuulumiset kyseltyään kertoi kaiken olevan hienosti: Ei mitään läpikäymääni sairauteen viittaavaa! CT- ja ultraäänitutkimukset paljastivat kystia parikin kappaletta ja kilpirauhasesta struuman, mutta muuten asiat olivat ok. Lääkäri sanoi: "Kyllä sinä terve olet!" Itse olen varonut käyttämästä tuota sanaa, eikä se varmaan vieläkään suuhuni luontevasti istu. 

Minut siis "potkaistiin" pois Taysin kirjoista ja toivoteltiin monelta taholta kaikkea hyvää elämääni. Liikutuin kovasti lämpimästä tunnelmasta. Piste laitettiin Hodgkinin taudille! Se on suuri asia minulle enkä sitä oikein vielä ymmärräkään.

Kymmenen vuotta kontrollit ovat jaksottaneet elämääni, jota on minulle annosteltu ensin kuukauden, sitten vähitellen jopa vuoden jaksoissa. Vähän sellainen tunne on nyt, että olen saanut oman elämäni takaisin herra Hodgkinilta! Asiaa pitää sulatella varmaan pitempäänkin...

Iloinen olen, ihan siivet selässä! Tänään alkoi oikeasti minulle kevät!

Kahvia

En ole koskaan tykännyt kahvista. Muistan joskus kouluaikoina pitäneeni jostain syystä kahvista esitelmän, joka päättyi sen aikaisen TV-mainoksen tavoin: "Päätä päiväsi kahvilla!" Silloin kahvista ei tiedetty positiivisia vaikutuksia juuri ollenkaan, joten kaksimielisesti ajattelin kai ihmisten tappavan itsensä kahvin juonnilla.

Olen ollut teeihmisiä koko ikäni. Nuorena kesätöissä ollessani eräänä kesänä päätin ryhtyä kahvinjuojaksi. Koko kesän sitä ryystin, mutta syksyn tultua ja opiskelujen taas alettua unohdin koko jutun. Sokerin kanssa tai maidolla lantrattuna voisin sitä juoda, mutta siltikään maku ei minua kiehdo. Lisäksi se piristää valtavasti. Jos kuudelta illalla sitä juon, en kyllä nuku ennen kahtatoista yöllä.

Viime aikoina olen keittänyt litratolkulla kahvia, synttäreiden syytä. Ensin kahvitin työtovereita, sitten kaksi kuoroa ja paraikaa keittelen termareita täyteen vanhempien iltaa varten. Nautin kahvin tuoksusta ja mausteena esim. kaakaon seassa kahvi antaa hyvän makuvivahteen.

Kari juo kahvia kaksi kertaa päivässä. Minä litkin teetä, mutta en ole sen orja. Saattaa mennä monta päivää, etten juo teetä ollenkaan. Pussiteet kelpaavat minulle hyvin, jos vain ovat vihreää tai valkoista. Mustaa teetä en juo lainkaan, sillä se kovettaa vatsani.

Pitänee mennä kumoamaan termariin taas uusi satsi kahvia, joka on tippunut tämän kirjoituksen aikana. Toivottavasti illalla löytyy myös juojia!

 

Hoonot soonet

Kymmenen vuotta sitten sairastetun Hodgkinin taudin seurantajakson viimeiset kontrollitutkimukset ovat menossa. Perjantaina olin Taysissa kokovartalon tietokonetomografiassa. Siinä juodaan ensin suolistovarjoainetta ja sitten koneella otetaan kuvia jodivarjoaineella tehostettuna.

Juotava varjoaine oli niin kylmää, että rupesin palelemaan jo ensimmäistä kuppia kulautellessani. Asiaan vaikutti myös se, etten ollut aamulla syönyt mitään. Kokemuksesta tiesin varustautua lämpimällä villatakilla, mutta silti hampaat melkein löi loukkua koneeseen astuessani.

Ja niinhän siinä taas kävi, että suoneen laitettavaa jodivarjoainetta ei saatu sisään. Tutkimus piti tehdä natiivina. Minulla on niin huonot suonet, että lääkärikään ei onnistunut kanyylin laitossa niin, että suoni olisi kestänyt varjoaineen paineistuksen. Tällä kertaa lääkäri yritti vain viiteen eri kohtaan. Kerran Pikonlinnan aikaan nuori mieslääkäri yritti yli kaksikymmentä kertaa, ennen kuin luovutti. Silloin kädet olivat ihan kamalassa kunnossa ranteesta hauikseen asti. Olin jokseenkin narkkarin näköinen monta viikkoa! Nyt ei tuloksena ollut kuin viisi isoa mustelmaa. Onneksi en ole yhtään pistosherkkä, joten saavat aina ronkkia rauhassa.

Harmitti ihan vietävästi, kun kuvausta ei saatu kunnolla tehtyä. Menen keskiviikkona lääkäriin ja sitä ennen CT:tä täydennetään vielä ultraäänellä, jota tosin pidän vähän pilipalitutkimuksena. Vuonna 2006 saman tutkimuksen jälkeen minua juoksutettiin PETissä ja vaikka missä, kun ultraava lääkäri ei oikein erottanut liikkuvia munasarjoja suurentuneista imusolmukkeista. Toivottavasti nyt on parempi erotusdiagnostiikka!

Kun siis on "hoonot soonet", niin keskiviikkona isketään kiisseliin! Saa nähdä, mikä on tulos.

Niin ihanat muistot...

Sanoitko, että

kaikki on jo koettu?

Katso kevättä.

Se osoittaa sinulle,

miten väärässä olet.

                      ( A-M. Kaskinen)

Viisikymmentä vuotta on pitkä aika ihmiselle mutta luonnolle kuin hiekanjyvä. Tässä iässä ajattelee jo nähneensä ja kokeneensa paljon ja monenlaista. Elämä kuitenkin yllättää.

Eilen se yllätti ihanan juhlan merkeissä. Koolla oli ystäviä, sukulaisia, kummilapsia, paljon meille tärkeitä henkilöitä. Kaunis, vanha maalaismaisema, hyvää ruokaa ja musiikkia, jonka olimme itse valinneet. Vaikka koko juhla oli itse suunnittelemamme, se silti yllätti ihanuudellaan. Saimme muistoja, joiden ääressä on mukava viipyä vielä vuosienkin päästä.

Kiitos vieraamme, kiitos muusikot Jonas Hirvelä ja Matti Ekman, kiitos kummityttö Anna , kiitos Maivian pidot. Saimme elämämme helminauhaan timantin!

Semmareita illalla

Teemme kohta lähtöä Tampere-taloon, jossa alkaa klo 19 Seminaarinmäen mieslaulajien konsertti. Olemme vuosikausia käyneet näin keväällä heitä kuuntelemassa. Suurin Semmari-innostus on jo takana, mutta mielellään sinne menen. Konsertti on takuuvarmasti hyvin tehtyä musiikkia, rento ja sieltä palaaa aina hyvällä mielellä.

Ruohonjuuritasolla on aivan vihreää.

Matona voit mönkiä, jos se sua miellyttää.

Ruohonjuuritasolla koet enemmän...

          (säv. Juha Rouvala, san. Mika Alanen, Jussi Oksala, Markus Paananen)

Näyttääpä tylsältä kirjoitettuna. Täytyy vain kuvitella päässä sävel ja koreografia!

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Konsertti tai pikemmin show oli taas varmaa työtä: hauska ja vauhdikas. Tulimme iloisella ja rentoutuneella mielellä kotiin. Kivaa oli!

Vesi lainehtii

... mökkijärvellä. Kävin eilen pitkästä aikaa mökillä kauniista kevätauringosta nautiskelemassa. Kolmessa viikossa oli ehtinyt tapahtua paljon: Lumet olivat huvenneet puoleen, katotkin olivat paljaina ja järvellä vettä. En ollut uskoa silmiäni, kun vastassa oli laineen liplatusta. Järvellä jään päällä oli vettä niin paljon, että kauempaa katsottuna tuntui ihan avovedeltä. Rannassakin virtasi monen metrin levyinen "joki".

  

Aurinko lämmitti suojaisella verannalla ihanasti, mutta tuuli siellä, mihin sopi, oli kyllä keväisen raaka. Kurkistelin paikkoja ja suunnittelin, että seuraavalla kerralla leikkaan kuusia. Tuuhenevat mukavasti, kun vähän niitä rääkkää. Rinteestä pilkisteli jo pälviä ja kukkapenkin kulma oli jo vapaana lumesta, samoin sinivuokkojen seinusta. 

Alkoi mukavasti levitä mökkifiilis päästä varpaisiin. Ensi viikonlopun jälkeen alan siirtää tarmoani sinne!

Kirsikankukkia

Uutisissa näytettiin, kuinka Japanissa kirsikkapuut kukkivat. Kuvat olivat henkeäsalpaavan kauniita. Kaiken siellä tapahtuneen kauheuden keskellä luonto näyttää, miten se jatkaa kiertokulkuaan. Japanilaisille niin tärkeät kirsikankukat suokoot edes pientä lohdutusta sekasorron keskelle.

Meillä kevät jatkaa tuloaan. Viikonlopun aikana näki, kuinka kevät sittenkin edistyy, vaikka olin jo vaipua syvään epätoivoon kaikkialla pursuavan lumen vuoksi. Kyllä se sittenkin sulaa, vähitellen. Viikolle on luvattu lämpöasteita, joten nopeastikin voi maa paljastua.

Tänään töistä tullessa eräässä mutkassa oli asfaltti romahtanut kuopan pohjalle neliömetrin kokoiselta alueelta. Kaista oli eristetty ja miehet sitä koneineen korjasivat. Kukahan raukka oli autonsa siihen ajanut? Ei varmasti selvinnyt ehjin "pellein". Minä siitä myös aamulla porhalsin autoineni, mutta silloin kohta oli vielä kunnossa. Onkohan vesi syönyt altapäin tietä? Koville ottaa tämä kevät routineen ajoväylille, ja kun tietää kuntien köyhät kukkarot, niin huolestuttavalta näyttää. Ei ihme, että autoja rikkoontuu.

Japanissa kirsikankukat, koskahan meillä tuomentertut - tai edes yksi leskenlehti!

Narsisseja

   

Perjantaina löysin kaupasta ruukkunarsisseja. Ostin niitä  kolme ja laitoin koriin parvekkeen pöydälle. Sieltä ne iloisesti kurkkivat olohuoneeseen päin ja näyttävät niin keväisiltä, vaikka sää on ulkona ikävän harmaa.

Vajaa 3 viikkoa pääsiäiseen. Tänä vuonna, kun pääsiäinenkin on kalenterissa tosi myöhään, kevään edistyminen on tiukassa. Viime keväänä tähän aikaan oli jo maata paljaana mökillä. Nyt on vielä paksusti lunta. Toivottavasti alkavalla viikolla kevät edistyy.

Visiopäivä

Tämän päivän vietin aamusta iltapäivään seurakunnan visiopäivässä. Onneksi oli sumuisen tuhruinen päivä, niin ei harmittanut olla sisällä.

Teimme tiiviisti töitä yrittäen etsiä seurakunnan painopisteitä tuleville vuosille. Varmaan kaikkialla painitaan samojen ongelmien edessä: Jäsenmäärä ja tulot pienenevät. Onkin viisasta ennakoida tulevaa mieluummin kuin asettua poteroihin puolustustaisteluun, talouspäällikköämme lainaten. Silti vaikeiden ratkaisujen edessä olemme kuluvalla valtuustokaudella ja monta kompromissia sekä kovaa vääntöä tuo tulevaisuus tullessaan.

Aika loppui vähän kesken, joten kaikkia ryhmissä syntyneitä hyviä ajatuksia emme saaneet tuotua julki. Siksi aionkin laittaa vielä viestiä sähköpostilla meidän ryhmän tuotoksista. Kun niitä kerran noin pitkään mietittiin, niin pitää niiden tulla myös noteeratuksi!

Viikonloppu jää aina lyhyen tuntuiseksi, kun toinen päivä menee "työssä", vaikkakin vapaaehtoissellaisessa. Onneksi huomenna saa tehdä mitä lystää.